Siihen aikaan kun Arelis Uribe kävi koulua, oppilaiden oli luettava chileläisten Nobel-palkittujen runoilijoiden, Pablo Nerudan (1904-1973) ja Gabriela Mistralin (1889-1957) tekstejä.
Näitä kahta runoilijaa käsiteltiin kuitenkin eri tavoin: nuoret joutuivat opettelemaan ulkoa Nerudan runoja, mutta Mistralin tuotantoon ei sukellettu kovinkaan syvälle.
Siinä missä Neruda oli Chilen kuuluisa kulttuuri-ikoni, suurimman osan elämästään ulkomailla asunut Mistral oli tuntemattomampi eikä niin arvostettu.
Mutta kuinkas kävikään? Mistralista tuli sittemmin Uribelle tärkeä samastumiskohde, kun taas Nerudan runous ei häntä juurikaan kosketa.
”Olen nainen, biseksuaali ja tulen työväenluokkaisesta taustasta”, Uribe sanoo
“Se kaikki yhdistää minua Gabrielaan.”
Mistral oli myös Nerudaa huomattavasti anarkistisempi. Mistar vastusti auktoriteetteja eikä hänellä ollut virallisesti mitään roolia politiikassa.
“Silti hän taisteli naisten oikeuksien, aseman ja äänen puolesta”, Uribe sanoo.
Viime vuosina Gabriela Mistralista on tullut etenkin chileläisten nuorten keskuudessa näkyvä kansallissankari.
Kun laajat mielenosoitukset yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan alkoivat lokakuussa 2019, pääkaupunkiin Santiagoon ilmestyi uusi seinämaalaus. Se esitti Mistralia.
Maalauksessa runoilijalla on toisessa kädessään avoin kirja, toinen käsi pitelee mustaksi värjättyä Chilen lippua. Jalassa hahmolla on farkut ja kaulassa vihreä huivi, joka on Latinalaisessa Amerikassa aborttia kannattavien aktivistien symboli.
Seinämaalauksen tehneen taiteilijan Fab Ciraolon mukaan Mistral oli hyvä hahmo tukemaan liikehdintää.
Alun alkaen opiskelijat aloittivat mielenosoitukset vastustaakseen julkisen liikenteen lippujen hinnankorotuksia. Pian mielenosoitukset laajenivat koskemaan syvempää tyytymättömyyttä epätasa-arvoon ja poliittiseen järjestelmään.
Lopulta yli miljoona ihmistä lähti kaduille. Hallitus julisti poikkeustilan ja lähetti sotilaita kaduille ensimmäistä kertaa vuonna 1990 päättyneen Augusto Pinochetin diktatuurin jälkeen.
Mielenosoituksiin osallistuneet opiskelijat pelkäsivät seurauksia ja piilottivat muun muassa sosiaalisen median tilejään.
Joka puolella maata ihmisiä kokoontui keskustelemaan.
Valparaisossa opiskellut Sebastian Ramírez osallistui yhteiskunnalliseen liikehdintään. Mielenosoitusten lisäksi hän oli mukana muun muassa seksuaalivähemmistöjä edustavien järjestöjen keskustelutilaisuuksissa.
”Joka puolella maata ihmisiä kokoontui keskustelemaan. Puhuimme seksuaalisesta monimuotoisuudesta ja meillä oli hyviä ideoita esimerkiksi samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeudesta ja transsukupuolisten ihmisten oikeuksien parantamisesta”, Ramírez sanoo.
Ramírez osallistui myös yliopistolla keskusteluihin, joissa pohdittiin millainen uusi Chile voisi olla ja miten opiskelijoilla olisi enemmän päätäntävaltaa. Usein aiheena oli myös maan uusi perustuslaki.
Chile lähti uudistamaan perustuslakiaan vuoden 2019 levottomuuksien seurauksena. Mikäli perustuslaki olisi toteutunut, se olisi ollut yksi maailman edistyksellisimmistä niin ympäristönsuojelun, sukupuolten tasa-arvon kuin alkuperäiskansojen oikeuksien osalta.
Esitys kuitenkin kaatui kansanäänestyksessä vuonna 2022.
Mistral ja hänen vuosikymmeniä sitten ajamansa asiat sopivat hyvin esikuviksi myös nykyiseen Chileen, Ramírez sanoo.
”Hän ei puhunut avoimesti homoseksuaalisuudestaan, mutta hän oli merkityksellinen LGBTQ+-yhteisölle. Hän oli nainen, joka tuli köyhältä maaseudulta ja ajoi naisten ja vähäosaisten etuja. Ja tietenkin hänen roolinsa julkisen koulutuksen uudistamisessa oli esimerkillistä.”
Kun Mistral sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1946, hänen runouttaan ei juuri arvostettu. Viime vuosina Mistral on saanut tunnustusta nuoren sukupolven lisäksi Chilen valtiolta. Vuonna 2020 kulttuuriministeriö julkaisi moniosaisen antologian Mistarlin teksteistä. Vuonna 2021 puolestaan julkaistiin valikoima Mistralin kirjeitä Doris Danalle, jota on pidetty Mistralin elämänkumppanina.
Chilen nuori presidentti Gabriel Boric on nimennyt Gabriela Mistralin yhdeksi suosikkirunoilijoistaan. Mistralin kuva on painettu seteliin, ja hänen nimeään kantava kulttuurikeskus on maan pääkaupungin Santiagon keskustassa. Juuri sen seinään Ciraolon seinämaalaus ilmestyi vuonna 2019.
Samaan aikaan Pablo Nerudan julkisuuskuva on murentunut. Mainetta ovat tahranneet muun muassa hänen postuumisti julkaistussa muistelmissaan tunnustama sisäkön raiskaus Sri Lankassa 1920-luvulla ja se, että hän hylkäsi vammaisen tyttärensä.
Vuonna 2018 naisjärjestöt ja eri poliittisten ryhmien lainsäätäjät vastustivat edustajainhuoneen aloitetta Santiagon lentokentän nimen muuttamisesta Nerudan muistolle.
Kaksi Nobel-palkittua runoilijaa
Gabriela Mistral (oikealta nimeltään Lucila Godoy Alcayaga) syntyi 1889 Vicuñassa, Chilessä ja kuoli Hempsteadissa Yhdysvalloissa 1957.
Mistralin ura alkoi opettajana. Hän työskenteli Chilen ja Meksikon koululaitosten kehittäjänä ja konsulina eri maissa. Mistral myös opetti useissa yliopistoissa Yhdysvalloissa.
Hän sai ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan kirjailijana kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1945. Palkintoa perusteltiin sillä, että Mistral ja hänen runoutensa ovat symboli koko Latinalaisen Amerikan idealistisille pyrkimyksille.
Mistralin runouden keskeisiä teemoja ovat rakkaus, äidinrakkaus, suru ja toipuminen.
Pablo Neruda, alkuperäiseltä nimeltään Ricardo Eliecer Neftalí Reyes Basoalto (1904-1973), oli paitsi runoilija, myös diplomaatti ja kommunistipuolueen aktiivi.
Neruda sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1971, ja häntä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä runoilijoista. Hänen runoutensa käsitteli rakkauden lisäksi muun muassa politiikkaa ja historiaa.
Pablo Neruda kuoli vuonna 1973, alle kaksi viikkoa sen jälkeen, kun sotilasjohtaja Augusto Pinochet kaappasi vallan sosialistipresidentti Salvador Allendelta Chilessä. Neruda oli läheinen Salvador Allenden kanssa ja tuki tämän hallintoa. Runoilijan kuolinsyynä on pidetty eturauhassyöpää, mutta myös myrkytystä pidetään mahdollisena.
