Kellot soivat kahdeksalta ja lapset ryntäävät kouluun. Punaisiin koulupukuihin pukeutuneet lapset asettuvat jonoihin ison koulurakennuksen eteen. Harmaapukuiset lapset odottavat opettajia konteista tehdyissä luokkahuoneissa.
Pnielin kylässä lähellä Stellenboschia toimii kaksi koulua samassa pihapiirissä. Pnielin koulussa opiskellaan englannin lisäksi afrikaansiksi ja Nomdzamon koulussa taas xhosaksi.
Etelä-Afrikassa valtiorahoitteiset peruskoulut on luokiteltu viiteen tasoon (quentil). Eniten rahoitusta saavat tason viisi koulut ja vähiten rahoitusta tason yksi koulut. Pnielin koulu on luokiteltu tasolle kolme ja Nomdzamon koulu tasolle yksi.
Pnielin koulun rehtori Peter Hendrick on työskennellyt koulussa seitsemän vuotta. Pian 60 vuotta täyttävä Hendrick muistaa, kun valtion koulujen rahoitustasot otettiin käyttöön vuonna 1994. Hendrick muistaa myös apartheidin ajan, jolloin hän itse oli opiskelija.
“Pystyin haaveilemaan vain muutamista ammateista, kuten sairaanhoitaja, poliisi ja opettaja”, Hendrick kertoo.
Hendrick päätti opiskella opettajaksi, mutta lähin ”värillisten” korkeakoulu South Cape College oli yli 400 kilometrin päässä hänen kotoaan. Opettaja oli yksi niistä harvoista ammateista, joiden opiskeluun värilliseksi kutsutulle väestölle myönnettiin lainaa.
“Olen tyytyväinen uraani, mutta nykylapsilla pitäisi olla paljon paremmat mahdollisuudet opiskella.”
Koulujen rahoitusperusteissa otetaan huomioon oppilaiden taustat ja koulun ympäristö. Ykköstasolle kuuluvan Nomdzamon koulun oppilaat ovat kotoisin Stellenboschin isoimmasta townshipistä Kayamandista.
“Oppilaat kulkevat tänne pitkän matkan kouluun joka aamu, koska Kayamandin kouluissa ei ole tilaa”, kertoo Nomdzamon rehtori Noxolo Mthwa.
Rehtori Mthwa on työskennellyt koulussa vuodesta 2004, eli sen perustamisesta lähtien. Vuonna 2010 koulu siirrettiin Pnielin koulun viereen.
Nomdzamossa ei ole tarpeeksi koulukirjoja, joten monet tehtävät kopioidaan paperille vihkoon liimattavaksi. Kun koulun kopiokoneesta loppuu muste, sitä ei ole heti varaa vaihtaa. Silloin opettajat menevät käymään Pnieliin ja toivovat, että heidän koneella voisi kopioida.
“Ikävä kyllä olemme riippuvaisia Pnielistä.”
Nomdzamossa opiskelee noin 230 oppilasta ja opettajia on kahdeksan. Pnielin koulussa taas opiskelee noin 700 oppilasta ja opettajia on 19.
Lounas syödään kouluissa kello kymmenen ja yhdentoista välillä. Pnielin koulun oppilaat ovat saaneet jo aamupalaksi puuroa. Molemmissa kouluissa lounaaksi tarjoillaan maissimuussia (samp), papuja ja hedelmä. Pnielin lounas on maustettu soijakastikkeella.
Pnielin koulun erityisopettaja Patience Jacobs on kotoisin läheisestä townshipistä Languitocista, kuten suurin osa koulun oppilaistakin.
“Alue on alunperin rakennettu läheisten viinitilojen työntekijöille, mutta nykyään töitä ei riitä kaikille”, Jacobs kertoo.
Jacobs arvioi, että suurin osa oppilaiden vanhemmista eli Languitocin asukkaista on työttömiä. Alueella on paljon ongelmia esimerkiksi alkoholin ja huumeiden käytön kanssa. Ongelmia on myös lasten keskuudessa.
Jacobs auttaa tunnistamaan keskittymis- ja oppimisvaikeuksia ja tukee lapsia niissä. Lapsen vieminen lääkäriin diagnosoitavaksi on kuitenkin vanhempien tehtävä. Suurimmalla osalla ei ole siihen varaa.
Oppilaiden keskuudessa yleistä on myös sikiön alkoholioireyhtymä (FAS). Tämä tarkoittaa, että lapsen äiti on käyttänyt alkoholia raskauden aikana.
“Sen näkee lasten käytöksestä ja jopa kasvoista”, erityisopettaja Jacobs kertoo.
Nomdzamon koululla ei ole omaa erityisopettajaa, mutta opettajat voivat aina pyytää neuvoa Pnielissä työskentelevältä Jacobsilta.
On englannin oppitunti. Nomdzamon kolmannen luokan luokanopettaja Luleka Bhenyane on jakanut luokan kolmeen ryhmään oppilaiden taitotason mukaan. Tasoeroja löytyy etenkin siksi, että jotkut oppilaat puhuvat äidinkielenään englantia ja toiset xhosaa.
Enganninkielen osaaminen on tärkeää koulumenestyksen kannalta. Keväisin kaikki oppilaat ympäri maan tekevät loppukokeet, jotka ovat viimeistään kolmannesta luokasta eteenpäin englanniksi.
“Tietenkään oppilaillani ei ole samoja edellytyksiä hakea lukioon tai korkeakouluun kuin korkeampien tasojen tai yksityiskoulujen oppilailla”, Bhenyane toteaa.
Etelä-Afrikassa on hyvin tavallista lähettää lapsi yksityiskouluun, jos vanhemmilla on siihen varaa. Kumpikaan Pnielin kylässä sijaitseva koulu ei vaadi vanhemmilta koulumaksuja, mutta koulupuvut ja -kuljetuksen vanhemmat maksavat itse.
Koulujen tulevaisuus ja yhteistyö on epävarmaa. Pnielin rehtori Hendrick toivoisi valtion ottavan vastuuta etenkin Nomdzamon koulusta.
“He ovat samassa vesi- ja sähköverkossa kanssamme, mutta kapasiteetti ei riitä edes oman koulun tarpeisiin.”
Nomdzamon rehtori toivoisi, että tulevaisuudessa kaikille olisi edes tarpeeksi koulutarvikkeita, kyniä ja kumeja. Lisäksi oppilaiden käyttöön tarvittaisiin maksuton nettiyhteys koulun alueelle. Sitten lapset voisivat ottaa mahdolliset omat puhelimet kouluun mukaan ja harjoitella internetin käyttöä.
“Se on välttämätön taito tänä päivänä.”
Jutun on kirjoittanut Maailman Kuvalehden Etelä-Afrikan kirjeenvaihtaja.
