• 3.9.2024

    ”Jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa” – Miten käsityksemme menneestä muodostuu?

    Historiasta ei voida koskaan tietää täyttä totuutta. Monipuolistamalla historian tutkimusta ja –opetusta voidaan kuitenkin ymmärtää paremmin koko kuvaa.

  • 7.8.2024

    Pnielin koulussa syödään aamupalaa, kun naapurissa Nomdzamossa ei ole tarpeeksi oppikirjoja – Etelä-Afrikassa perusopetuksen taso vaihtelee koulun rahoituksen mukaan

    Pnielin ja Nomdzamon peruskoulut ovat samassa pihapiirissä, mutta ne eroavat toisistaan valtavasti. Eron luo se, että ensimmäinen saa enemmän rahoitusta kuin jälkimmäinen. Pnielin ja Nomdzamon henkilökunta kertoo koulujensa arjesta.

  • 24.6.2024

    Yhdysvalloissa poistetaan kiihtyvällä tahdilla kirjoja julkisista kirjastoista, ja se on osa konservatiivista aktivismia: ”Opettajia on eronnut työstään painostuksen vuoksi”

    Kirjoja poistetaan Yhdysvalloissa etenkin julkisten koulujen kirjastoista. Koulujen lautakunnista onkin tullut sotatantereita, sanoo tutkijatohtori Pekka Kolehmainen.