Artikkelikuva
16. kesäkuuta järjestettyyn Pride Radicale -tapahtumaan osallistui järjestäjien arvion mukaan 28 000 marssijaa. Paikalle olivat saapuneet myös Léna (vas.), Ade ja Neema.

Pariisin vaihtoehtoinen Pride-kulkue pyrkii palauttamaan tapahtumaan politiikan ja protestin – Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja: ”Ilo on kapinan muoto, ei sen vastakohta”

Ranskassa on keskusteltu siitä, onko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia edistävä Pride-tapahtuma riemukas kansanjuhla vai yhteiskunnallinen protesti. Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen sanoo, että Suomessa tehdään töitä sen eteen, että Pride-tapahtumat sisältävät ilon lisäksi yhteiskunnallisen tavoitteen.

Pariisin Pride-tapahtuma on pitkään halunnut olla leimallisen iloinen kansanjuhla, eikä niinkään yhteiskunnallista viestiä kantava protesti. Tänä vuonna politiikka kuitenkin loisti läsnäolollaan.

Tästä johtuu esimerkiksi se, että Ranskassa pidettiin seuraavana päivänä parlamenttivaalien ensimmäinen kierros. Moni marssija kantoi yllään etenkin transhenkilöiden oikeuksia puolustavia tekstejä.

Pariisin Pride-tapahtuma Marche des fiertés kokosi tänä vuonna järjestäjien mukaan 110 000 henkilöä marssimaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Tapahtumaa on viime vuodet kritisoitu siitä, että sen korostama ilo on ennenaikaista ja että se jättää varjoonsa LGBTQ+ -yhteisön jatkuvasti kohtaaman syrjinnän.

Tämä näkökulma oli vahvasti esillä viikko ennen Pariisin päätapahtumaa järjestetyssä vaihtoehtoisessa Pride-kulkueessa. Vaihtoehtokulkue halusi muistuttaa, että Pariisin päätapahtuma on luisumassa kaupalliseksi karnevaaliksi samaan aikaan, kun transnuoria edelleen menehtyy väkivallan uhreina kaikkialla maailmassa.

LGBTQ+ -yhteisön sisällä on moniäänisyyttä, joka ei ole keneltäkään pois.

Pariisin keskustan Place de la Républiquelta liikkeelle lähtenyt Pride Radicale -kulkue keräsi paikalle kymmeniä tuhansia ihmisiä. Paikalla oli runsaasti kaupungin alakulttuureihin kuuluvia nuoria. Rohkeimmat marssijoista ja paikalle tulleista katsojista kiipeilivät bussikatosten päälle tanssimaan, tverkkaamaan ja laulattamaan ohi virtaavaa ihmisjoukkoa.

Ranskan pääkaupungin kadut kahtena peräkkäisenä viikonloppuna vallanneet ihmismassat kertovat siitä, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ollaan valmiita puolustamaan useamminkin kuin kerran vuodessa, ja että LGBTQ+ -yhteisön sisällä on moniäänisyyttä, joka ei ole keneltäkään pois.

Yhteiskunnallisten tapahtumien pitopaikkojen kestosuosikki Pariisissa on Place de la République. Noah (vas.), Leo ja Sébastien istuivat aukiolla odottamassa kolmatta kertaa järjestettävän Pride Radicale -tapahtuman alkua.
Ranskassa pidettiin ennenaikaiset parlamenttivaalit Pride-kuukauden eli kesäkuun päätteeksi, mikä näkyi tapahtumissa. Transnuorten oikeuksien tärkeydestä muistuttivat Luca (vas.), Hugo ja Barika.

Vaihtoehtoisille äänille tilaa myös Suomessa

Kysyimme Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtajalta Annu Kemppaiselta, miten Suomen Pride-tapahtumat sovittavat yhteen yhteiskunnallisen protestin ja juhlamielen.

Onko Suomen Pride-tapahtumiin ollut helppo löytää tasapaino vakavuuden ja iloitsemisen välille?
Teemme joka vuosi paljon työtä sen eteen, että järjestämämme tapahtumat sisältävät ilon lisäksi myös merkityksellisen yhteiskunnallisen tavoitteen. Viime vuonna kampanjoimme alle 18-vuotiaiden transihmisten oikeuksien puolesta ja tänä vuonna keskiössä oli eheyttämistoimien kieltäminen.

Kuinka paljon Suomessa pidetään vaihtoehtoisia Pride-tapahtumia?
Virallisten Pride-tapahtumien järjestäminen Suomessa on voittoa tavoittelematonta yhdistystoimintaa. Jäsenistömme ja yhdistyksemme hallitus päättävät vuosittain yhdessä, mitkä ovat kunkin vuoden teemat. Meiltä meille tehty työ ja kulkueessa vahvasti mukana olevat ajankohtaiset teemat saattavat olla syynä sille, että Suomessa tapahtumat ovat keskittyneet yhteen. Kun rinnakkaistapahtumia on silloin tällöin järjestetty, olemme pyrkineet kutsumaan ne mukaan viralliseen ohjelmaamme. Lisätapahtumat eivät ole keneltäkään pois, vaan niistä on hyötyä kaikille.

Miten Pride on kehittynyt Suomessa nykymuotoiseksi tapahtumaksi?
Helsingissä vuosittain pidettävä tapahtuma on kasvanut merkittävästi lyhyessä ajassa. Kun vielä vuosituhannen alussa kulkueeseen osallistui satoja ihmisiä, tänä vuonna osallistujia oli yli sata tuhatta. Sisällöltään viikon tapahtumat ovat aina noudattaneet ajatusta, että ilo on kapinan muoto, ei sen vastakohta. Radikaaleinta on juhlia ja olla riemukkaasti oma itsensä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!