Elefanteista huolehtimista Intiassa, lasten opetusta Brasiliassa ja rannikon siivoamista Islannissa. Muun muassa tällaisia ovat kansainvälisen vapaaehtoistyön mahdollisuudet.

Kansainvälinen vapaaehtoistyö on nimensä mukaan kotimaan ulkopuolella tapahtuvaa vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoisuus ulkomailla houkuttelee osin samoista, osin eri syistä kuin omassa yhteisössä tapahtuva vastaava toiminta; halutaan tehdä jotain hyödyllistä ja samalla esimerkiksi oppia uudesta kulttuurista, kartuttaa kielitaitoa tai nähdä maailmaa.

”Vapaaehtoisten kertomuksissa korostuu usein henkilökohtainen kasvu. Uudessa ympäristössä itsevarmuus, rohkeus, joustavuus ja sopeutumiskyky kasvavat”, kansainvälistä vapaaehtoistyötä järjestävän Maailmanvaihto ry:n pääsihteeri Anni Koskela listaa.

Koskela aloitti Maailmanvaihdossa 90-luvun puolivälissä. Hän on ehtinyt nähdä järjestön ja yleisemmin alan muutokset. Esimerkiksi kun aiemmin lähes kaikki vapaaehtoiset tekivät töitä lasten kanssa, vaikkapa kouluissa, nyt kiinnostaa etenkin ympäristö- ja ilmastotyö.

”Tilanne on muuttunut melko lyhyessä ajassa ja trendi näyttää vahvistuvan. Nuorten ympäristöhuoli kanavoituu haluksi tehdä jotain.”

Vapaaehtoisuuden kasvu limittyy myös turismin kasvun kanssa. Matkailun halventuminen mahdollisti sen yhä useammalle.

Kansainvälisen vapaaehtoistyön juuret yltävät 1900-luvun alkuun. Kun ensimmäinen maailmansota loppui, Euroopassa perustettiin ylikansallisia työleirejä, joissa tehtiin jälleenrakennustyötä. Kenttä laajeni, kun kolonisoidut maat alkoivat itsenäistyä. Valtiot ja järjestöt lähettivät vapaaehtoisia antamaan kriisiapua ja työskentelemään erilaisissa projekteissa.

Vapaaehtoisuus alkoi kasvaa 1970-luvulla, kun nuoret kiinnostuivat globaaleista kysymyksistä ja rauhanliikkeestä. Vuosikymmenen aikana se myös monipuolistui.

”70–80-luvulla nousi kiinnostus luomuruokaan. Vapaaehtoiseksi saatettiin lähteä maatiloille, kuten luomufarmeille”, kertoo etenkin vapaaehtoisturismia tutkinut tutkijatohtori Kelsey Johansen Itä-Suomen yliopistosta.

Vapaaehtoisuuden kasvu limittyykin myös turismin kasvun kanssa. Matkailun halventuminen mahdollisti sen yhä useammalle. Massaturismin rinnalle syntyivät vaihtoehtoiset matkailun muodot. Siihen kategoriaan myös vapaaehtoisturismi on laitettu.

Vapaaehtoisturismi on käytäntö, jossa ihmiset tekevät vapaaehtoistyötä osana lomaansa. Vapaaehtoisuuden ja vapaaehtoisturismin raja voi näyttää häilyvältä, sillä molemmissa muodoissa peritään yleensä osallistumismaksu, jonka on tarkoitus mennä vapaaehtoisen valmennukseen, ylläpitoon ja järjestävän tahon kuluihin.

Johansen selittää, että ero on siinä, mikä matkan tarkoitus on ja kuinka suuri osa siitä on vapaaehtoistyötä. Toisessa päässä on ihminen, joka lähtee matkaan vapaaehtoisuuden takia. Hän voi tehdä kohteessa esimerkiksi vuoden vapaaehtoistyötä.

”Sitten toisessa päässä on ihminen, joka vaikka sukellus- ja surffauslomalla päättää tehdä pari tuntia vapaaehtoistöitä laskien erilaisten korallien tai rengastettujen merikilpikonnien määrää.”

Vapaaehtoisturismi kasvoi 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin, sanoo Johansen.

”Silloin yleistyi edelleen myös vapaaehtoisuus kehittyviin maihin. Aasia ja Afrikka alkoivat kiinnostaa, kun mediassa puhuttiin köyhyydestä ja nälänhädästä. Haluttiin lähteä tekemään töitä esimerkiksi lasten parissa.”

Lapset ja köyhyys liittyvät myös yhteen vapaaehtoisuuden kipukohtiin.

Suomalainen matkustaa etelään. Hän on buukannut viikon kestävän vierailun orpokodissa, jossa aikoo osallistua lasten arkeen. Samalla hän ottaa pari kuvaa someen suloisten lasten kanssa. Kun viikko on ohi, hän palaa arkeen hymyssä suin: onnistuin tekemään hyvää!

Kyse on orpokotiturismista, epäeettisestä vapaaehtoisturismin muodosta, jossa haavoittuvassa asemassa olevista lapsista tulee turistinähtävyys ja bisneksen kohde. Jatkuvat tulevat ja lähtevät aikuiset voivat vahingoittaa lasten kehitystä ja kiintymyssuhteita.

Suurin riski epäeettiseen vapaaehtoisuuteen on lyhytkestoisessa vapaaehtoisturismissa. Kuitenkin keskustelua eettisemmistä tavoista toimia on hyvä käydä koko kentällä, ja näin onkin tehty, Koskela sanoo.

”Olemme laatineet vapaaehtoistyöhön lastensuojeluohjeistuksen ja pyrkineet luopumaan orpokotipaikoista.”

Koskela sanoo, että eettisyyttä edistää myös se, että Maailmanvaihto tuntee paikalliset tahot, joiden kanssa se tekee yhteistyötä. Lisäksi järjestö tarjoaa vain pitkiä, vähintään kuusi kuukautta kestäviä ohjelmia valmennuksineen.

Johansenin mielestä myös vapaaehtoisturismi voi olla eettistä, riippuen siitä mitä se pitää sisällään. Vapaaehtoiseksi haluavan olisikin hyvä tutustua tahon eettisyyteen.

”Mieti, hyötyykö kohde vierailustasi, edistääkö vapaaehtoistaho kestävää kehitystä ja kunnioittaako se paikallisia kulttuureita, demokratiaa ja ihmisoikeuksia.”

Koskela kyseenalaistaa ajatuksen, että vapaaehtoisen oletetaan saavan maassa aikaan oikeita kehitysvaikutuksia. Silloin nähtäisiin, että vapaaehtoistyön tarkoitus on viedä maahan jotain sellaista asiantuntemusta, jota paikallisilla ei ole.

Sen sijaan vapaaehtoinen voi tarjota konkreettista arjen apua. Suurin anti on ehkä silti muualla.

”Vapaaehtoistyön rakenteet ovat ihanteelliset etenkin molemminpuoliseen kulttuurienväliseen oppimiseen.”

Nuoret hakevat oikeutusta matkustamiselle ja pitkään maassa oleminen oikeuttaa esimerkiksi monelle lentämisen paremmin kuin lyhyt loma.

Tällä hetkellä kansainvälisessä vapaaehtoistyössä eletään hiljaiseloa. Koronapandemia ja sen jälkeinen inflaatio nosti ohjelmakustannusten hintaa, mikä rokotti ainakin Maailmanvaihdon osallistujien määrää.

”Olemme kuulleet samantyyppisiä äänenpainoja muualtakin. Olemme kuitenkin toiveikkaita, että noususuhdanne on alkamassa”, Koskela sanoo.

Yksi tulevaisuuden mahdollisuus on jo mainittu ympäristövapaaehtoisuus. Monet Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön hakeutuvista ovat kiinnostuneita kestävämmistä tavoista matkustaa.

”Nuoret hakevat oikeutusta matkustamiselle ja pitkään maassa oleminen oikeuttaa esimerkiksi monelle lentämisen paremmin kuin lyhyt loma.”

Vapaaehtoiskokemus tarjoaa monelle koko elämän kestävän lämpimän muiston. Parhaimmillaan se kasvattaa aikuisia, jotka ymmärtävät kulttuurien moninaisuuden.

”Se voi lisätä nuorten kiinnostusta toimia globaalin yhdenvertaisuuden kysymysten parissa myöhemmin elämässään”, Koskela päättää.

Vapaaehtoisia ulkomaille Suomesta vievät myös muun muassa Allianssin nuorisovaihto, KVT, EU:n Erasmus +, AIESEC ja CISV.