Artikkelikuva
Viimeisen kymmenen vuoden aikana itsemurha ja sen yritys on laillistettu viidessä maassa, kerrotaan Decriminalise Suicide Worldwide -kampanjan nettisivuilla.

Karibian maissa vaaditaan itsemurhan dekriminalisointia: kolonialismin aikainen laki tarkastelussa

Neljässä Karibian maassa on käynnistynyt kampanja, jonka tarkoituksena on kumota vahingolliseksi ja vanhentuneeksi koettu lainsäädäntö.

Kampanja itsemurhan dekriminalisoimiseksi neljässä Karibian maassa on saanut
tuulta alleen, kertoo The Guardian. Saint Luciassa, Grenadassa, Bahamassa ja
Trinidad ja Tobagossa muodostettiin koalitio, jonka tarkoitus on kumota kolonialismin aikaan voimaan tullut laki, jonka mukaan itsemurha, tai sen yritys, on rikos.

Koalitio koostuu mielentervesongelmia kokeneista, valtion virkamiehistä, aktivisteista, lain asiantuntijoista ja terveydenhuollon työntekijöistä. Heidän tavoitteenaan on lain kumoamisen lisäksi helpottaa mielenterveyspalveluihin pääsyä Karibian maissa.

Itsemurhan yrityksestä saa harvoin Karibialla tuomiota, mutta pidätyksiä on raportoitu. Liittouman jäsen ja sosiaalityöntekijä Desarie Nicholas kertoo The Guardianille, että lakia on käytetty myös ihmisten uhkailemiseen.

”Minulla oli asiakas, joka oli lähdössä psykiatrisesta sairaalasta itsemurhayrityksen jälkeen ja hänelle kerrottiin, että sinun täytyy jatkaa kirjautumista meille joka kuukausi, koska jos et, tiedät, että voimme lähettää sinut vankilaan”, Nicholas sanoo brittilehdelle ja jatkaa, ”Kuinka tämä auttaa heitä tuntemaan olonsa tuetuiksi ja turvallisiksi ja saa heidät olemaan rehellisiä tunteistaan?”

Itsemurhasta tuli maissa laitonta Britannian vallan aikana. Kolonialistinen laki on ollut voimassa myös muissa Britannian entisissä siirtomaissa. Viime vuosina usea maa on kumonnut lain, muun muassa Guyana, Pakistan, Ghana ja Malesia.

Itsemurha on laiton vielä 25 eri maassa. Lisäksi sen laillinen status on epäselvä 27 maassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!