1. Jos sinut valitaan Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi, aloitat kautesi erittäin vaativassa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Haasteita riittää kestävän kehityksen saralla sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Onko vaalikeskusteluissa jäänyt pimentoon joitakin tulevalla presidenttikaudella vastassa olevista teemoista?

Riippuu hiukan siitä, miten presidentti-instituutio mielletään. Nykyinen perustuslaki rajaa presidentin tehtäväkentän aika kapeasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamiseen. Usein korostetaan, että presidentillä ei ole kovin laajoja valtaoikeuksia sisäpolitiikassa tai muissa kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä. Niin mielenkiintoisia kuin ne kysymykset ovatkin, ne eivät riitä selittämään, miksi presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus on niin korkea. Ihmiset näkevät tämän instituution laajempana kuin perustuslaki sen määrittelee. He odottavat, että tasavallan presidentti omissa puheenvuoroissaan nostaa keskusteluun myös muita kuin omalle tontilleen kuuluvia, ihmisten kannalta tärkeitä kysymyksiä ja ehkä tarvittaessa toimii ylimpänä kansalaiskeskustelijana, joka vauhdittaa omilla puheenvuoroillaan myös tarpeellisia lainsäädäntöuudistuksia.

Perinteisesti entisaikoina ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja muiden kysymysten rajanveto oli selkeää, kun maailma oli kaikkine huonoine ominaisuuksineenkin aika helposti ennustettava ja vakaa. Nyt rajanveto sisäisen turvallisuuden sekä ulkoisten ja ympäristöön liittyvien haasteiden välillä alkaa olla veteen piirretty viiva. Asiat ovat verkottuneet ja lomittuneet toisiinsa paljon monimutkaisemmaksi vyyhdiksi kuin aiemmin. Tämä tulee varmaankin aiheuttamaan aika paljon keskustelua siitä, mikä on presidentin, valtioneuvoston ja eduskunnan välinen työjako ja onko tätä työnjakoa koskeva lainsäädäntömme ajantasalla.

Tämä oli rönsyilevä johdatus, mutta se mikä ihmisiä tuntuu kiinnostavan vaalikentillä ulkoisten haasteiden ja globaalin tilanteen lisäksi, on sisäiseen turvallisuuteen liittyvät uhkatekijät, lasten koulunkäyntivaikeudet, asuinalueiden ja koulujen eriytymiskehitys ja katujen turvallisuus. Kaikki nämä liittyvät myös niihin ulkoisiin haasteisiin. Jos vaikkapa Lähi-idässä tai Afrikassa tapahtuu jotakin, se näkyy lyhyellä viiveellä meidän rajoillamme ja sisäisissä oloissamme. Kun tilanne on tämä ja maailma muuttuu yhä mutkikkaammaksi, se edellyttää entistä tiiviimpää koordinaatiota vallankäyttäjien välillä.

2. Presidentti on myös arvojohtaja. Mikä on mielestäsi Suomen ulkopolitiikan tärkein arvo?

Näkisin, että kaiken päätöksenteon keskeinen ohjenuora ja punainen lanka on suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolustaminen. Se ei sulje pois muita altruistisempia globaaleja tavoitteita, mutta ne eivät saa olla ristiriidassa tämän perusarvon kanssa. Suomi on suomalaisten kotimaa, ja sen pitää olla suomalaisten turvapaikka tässä pahassa maailmassa.

Ihannetapauksessa teemme tältä pohjata yhteistyötä muiden maiden kanssa, joiden velvoitteet omia kansalaisia kohtaan ovat samanlaiset. Ulkopolitiikan johtajana haluaisinkin korostaa sitä, että meidän pitää hyväksyä, etteivät kaikki halua elää kuten me. Kaikki eivät halua järjestää yhteiskuntaa samalla tavalla ja samoille arvoille kun me. Meidän ei ole syytä lähteä moralistiseksi supervallaksi tai heristämään sormea ja markkinoimaan omia arvojamme yksittäisissä kysymyksissä sellaisiin paikkoihin, joissa niille ei ole mitään kysyntää. Sen sijaan meidän on syytä tunnistaa ja etsiä yhteisiä tavoitteita ja niitä on varmasti löydettävissä esimerkiksi globaalin etelän maiden kanssa. Mutta se, mikä vieraannuttaa globaalin etelän maita länsimaista, on uskoakseni juuri sellainen moralistinen ylemmyyden tunne ja oppimestarimainen asenne, jolla länsimaat ja erityisesti Pohjoismaat ovat tyypillisesti lähestyneet globaalin etelän maita.

Itse aloin ajatella näitä asioita enemmän Afganistanin katastrofaalisesti syksyllä 2021 päättyneen rauhanturvaoperaation jälkeen. Se päättyi kaoottiseen vetäytymiseen, lähtöpisteeseen palaamiseen ja talibanin valtaannousuun. Ulkopoliittisen instituutin laatiman asiaa koskevan raportin pohjalta oma tulkintani oli se, että siellä ei yritettykään näiden vuosikymmenten aikana ymmärtää vastaanottavaa yhteiskuntaa ja sitä arvopohjaa, jolle kyseinen yhteiskunta on rakentunut. Kuviteltiin, että länsimaisen liberaalin politiikan arvot ovat siirrettävissä paikkaan, jossa niille ei ole orgaanista kysyntää lainkaan. Ja kun kulissia pidettiin aseellisella voimalla ja tuella yllä, alettiin uskoa että se on jotenkin juurtunut sinne. Sitten oltiin yllättyneitä, että korttitalo luhistuu yhdessä yössä kun väkivaltakoneisto, jolla sitä on pidetty pystyssä, vedetään pois.

Meidän pitäisi hyväksyä se, että maailma on monimuotoinen paikka ja viime kädessä paikalliset ihmiset päättävät sen, miten ja millaisen arvojärjestelmän puitteissa siellä eletään. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä asioista ja voimme valitella sitä, että jossakin suhtaudutaan asioihin eri tavalla kuin täällä. Mutta tämän asian tunnustaminen on mielestäni ensimmäinen askel siinä, että voidaan rakentaa molemminpuolisen kunnioitukseen perustuvia suhteita. Silloin myös meidän viestimme menee paremmin perille.

Esimerkiksi Venäjään liittyvässä problematiikassa ja Venäjän muodostamassa uhassa maailmanjärjestykselle: en usko että kolmannessa maailmassa ja globaalissa etelässä millään nähdään hyvänä sitä, mitä Venäjä tekee. Mutta siellä suhtaudutaan meihin vähintään yhtä suurella epäluulolla. Se johtuu juuri tällaisesta postkolonialistisesta tai kvasikolonialistisesta asenteesta, jolla me usein olemme suhtautuneet näihin maihin.

3. Maailman haasteet aiheuttavat vaikeita tunteita ihmisissä. Esimerkiksi nuoria huolettaa ilmastonmuutos, kasvava eriarvoisuus ja turvattomuus rajojen sisällä. Voiko tasavallan presidentillä olla roolia kansan tunteiden tulkkina ja jopa suuntaajana?

Kyllä voi. Vaikka kansalaiset eivät ehkä osaa pukea sanoiksi, mitä odottavat presidentiltä, he todennäköisesti odottavat juuri sitä, että presidentillä on tuntuma siihen, mistä ihmiset yhteiskunnassa puhuvat, mistä ovat kiinnostuneita ja millaiset asiat ihmisiä huolettavat. He odottavat, että hän pukee näitä laajasti jaettuja huolia, murheita ja toiveita sanoiksi ja nostaa niitä keskusteluun. Silloin on myös todennäköistä, että ne asiat päätyvät päivänpoliittiseen päätöksentekoon ja laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Silloin on paremmat mahdollisuudet, että ne muuttuvat vähitellen lihaksi ja asioita alkaa tapahtua, jotta niihin huoliin voidaan konkreettisilla keinoilla puuttua ja vastata.

4. Olet pyrkimässä varsin merkittävään tehtävään. Millaista kokemusta sinulla on yhteistyöstä ja politiikasta kehittyvien maiden kanssa?

En ehkä ole ollut sellaisissa tehtävissä, joissa painopiste olisi ollut nimenomaan yhteistyössä kehittyvien maiden kanssa. Olen toki tehtävissäni törmännyt myös näihin kysymyksiin, esimerkiksi aikanaan europarlamentaarikkona, jossa etenkin siirtolaisuuden hallinta oli omalla valiokuntatontillani. Sen tiimoilta käytiin paljonkin vuoropuhelua Afrikan ja Lähi-idän maiden edustajien kanssa.

Ulkoasiain valiokunnan johtajana olen luonnollisesti ollut paljon tekemisissä sekä muualta tulevien parlamenttidelekaatioiden että tänne sijoitettujen suurlähettiläiden sekä muiden edustajien kanssa. Eduskunnan puhemiehen tehtävässä keskeinen osa työtä on kanssakäyminen eri puolelta maailmaa olevien kollegoiden kanssa.

5. Miten tasavallan presidenttinä edistäisit ihmisoikeuksien toteutumista Suomen rajojen ulkopuolella?

Tämä on meille hankalaa, koska meillä on ihmisoikeuksien näkökulmasta äärimmäisen pitkälle kehittynyt yhteiskunta. Se jää meiltä näkemättä. Jos lukee lehtiä tai kuuntelee poliittisia puheenvuoroja, niin saa sen käsityksen, että kaikki on Suomessa aivan päin helvettiä, kenenkään oikeudet eivät toteudu. Mutta sitten kun asetetaan nykyinen yhteiskuntamme historialliseen tai globaaliin kontekstiin ja verrataan siihen, niin onhan tämä tietyllä tavalla paratiisi maan päällä.

Kaikenlaisilla ihmisillä on luovuttamattomat perusoikeudet, oikeus elämään ja koskemattomuuteen ja niin edelleen. Sen takia meidän on kanssakäymisessämme muun maailman kanssa usein vaikea hyväksyä sitä, miten valtava se kuilu on ja miten kaukana meistä jäljessä suurin osa maailmasta ihmisoikeuksia saralla on.

Meidän on vaikea hyväksyä kompromisseja ja sitä, että maailma ei tule valmiiksi meidän elinaikanamme. Emmekä me ole majakka, jota kohti muu maailma on vääjäämättä kulkemassa. Meidän täytyy hyväksyä se, että jossakin olosuhteet eivät vastaa meidän asettamaamme standardia. Voimme silti edistää asteittaista muutosta parempaan suuntaan esimerkiksi ehdollistamalla kehitysyhteistyötämme, asettamalla vaatimuksia niille maille, jotka ovat kehitysyhteistyökumppaneitamme ja pyrkimällä luomaan molemminpuoliseen hyötyyn perustuvia kaupallisia suhteita globaalin etelän maiden kanssa. Materiaalinen hyvinvointi yleensä generoi myös myönteistä kehitystä ihmisoikeuksien saralla.

Lähtisin mieluummin tästä kuin sellaisesta moralisoivasta asenteesta. Viime kesänä tasavallan presidentti järjesti perinteisen Kultaranta-keskustelun. Siellä oli eräs Afrikan tutkimukseen erikoistunut yliopistotutkija, ja hän mainitsi, että kun kiinalainen delegaatio menee afrikkalaiseen maahan, he jättävät jälkeensä tien, sairaalan tai jonkin infra-hankkeen. Mutta kun eurooppalainen delegaatio menee afrikkalaiseen maahan, niin he saavat moraalisaarnan.

Tämä ei paranna meidän markkinoimamme tuotteen markkina-arvoa paikallisten ihmisten silmissä. Vaikka voi kuulostaa kyyniseltä, uskon, että tällaisella pragmaattisella, kaupallisista näkökulmista lähtevällä suhteiden rakentamisella voidaan saavuttaa myönteistä kehitystä myös ihmisten materiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin alueella – ehkä paremmin kuin sellaisella moralisoivalla pätemisellä, jota länsimaat joskus harjoittavat globaalissa etelässä.

Entä YK:n ihmisoikeuksien julistus – eikö sitä voida pitää globaalina ihmisoikeuksien riman alarajana?

Kyllä sitä varmaan meidän näkökulmastamme voidaan pitää. Kyllähän me itse itsellemme asetamme standardit nimenomaan ihmisoikeusjulistuksen pohjalta, mutta se kuilu tässä julistuksessa mainittujen oikeuksien ja globaalin toteutuman välillä on aivan huikea. Pelkään, että koska todellisuus ruohonjuuritasolla monissa globaalin etelän maissa on niin kaukana julistuksesta, se alkaa muuttua paperiksi. Ihmisoikeusjulistus on jotain, jonka nimeen vannotaan ja jota kaikki vakuuttavat sitä kunnioittavansa, mutta kaikki näkevät, että maailma ei varsinaisesti ole menossa siihen suuntaan, mitä julistuksessa taataan.

Jos tavoite asetetaan liian korkealle, sitä kohti ei todellisuudessa enää pyritäkään. Siksi pitäisi hyväksyä se, että me ponnistamme niin eri tasolta täällä kuin muualla, että yhteisiä standardeja ei ole välttämättä mielekästä eikä tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista asettaa. Pitäisi hyväksyä se, että tavoitetaso jossain muualla on matalammalla. Se olisi kuitenkin edistystä suhteessa siihen tilanteeseen, jossa tällä hetkellä eletään.

Lähtisin tasavallan presidenttinä kansainvälisillä foorumeilla puhumaan sen puolesta, että näitä (pakolais)sopimuksia pitää päivittää.

6. Ilmastokriisi altistaa yhä useampia ihmisiä kriiseille. Millaisena näet Suomen presidentin roolin ilmastopolitiikan johtamisessa ja toteuttamisessa?

Oma näkökulmani on tässä asiassa perussuomalainen näkökulma. Me emme kiistä ilmastotyön tarpeellisuutta millään tavalla. Samalla haluamme kuitenkin korostaa sitä, että kyseessä on globaali haaste, jota ei voida ratkaista paikallisilla toimilla silloin, kun kunnianhimo eri maissa on niin erilainen kuin se tänä päivänä on.

Vaikka suomalaiset lopettaisivat hengittämisen, sillä ei ole vaikutusta globaaliin ilmastoon. Tällasilla liian kireillä kansallisilla tavoitteilla voi helposti olla kielteisiä vaikutuksia ilmastotyölle, jos ne johtavat hiilivuotoon. Siis siihen, että verrattain vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti toimiva tuotanto ja teollisuus siirtyy täältä Kiinaan, Indonesiaan tai jonnekin, missä kunnianhimon taso on paljon matalampi, ja jossa saman tuotannon aiheuttamat päästöt ja kokonaisvaikutukset ovat suurempia kuin ne olisivat täällä.

Puhdas ympäristö on kaikkien, myös suomalaisten etu. Olen iloinen siitä, että Suomi on 90-luvulta lähtien ollut monessa suhteessa edelläkävijä. Jo ennen ulkoapäin asetettuja vaatimuksia ja tavotteita meillä on onnistuttu merkittävästi vähentämään päästöjä. Pitää pyrkiä eroon fossiilista polttoaineista ja me olemme menossa oikeaan suuntaan. Tässä on kuitenkin se riski, että ilmastotyöstä tulee kokoelma hyvetekoja. Kuvittelemme, että kun me täällä vielä pikkuisen nipistämme omista päästöistämme, se muuttuu itsessään kaikista tärkeimmäksi asiaksi. Me olemme hyviä ihmisiä ja teemme hyviä asioita täällä, emmekä malta pitää katsetta siellä suuressa kuvassa ja pohtia omien kansallisten ratkaisujen globaaleja seurannaisvaikutuksia.

7. Kansalaisten vapaata ja aktiivista osallistumista yhteiskuntaan pidetään kehityksen ja demokratian edellytyksenä. Voiko Suomi edistää demokratiaa ja kansalaisten osallistumista rajojensa ulkopuolella kumppanimaissaan?

Se on hyvä kysymys. Olemme tätä aihetta jo sivunneet aiemmassa keskustelussa, ja olen jonkin verran pessimistinen sen suhteen. Konkreettinen keino, jolla Suomi voi omaa viestiään viedä ja nostaa näitä oikeusvaltion ja demokratiaan liittyviä kysymyksiä on se, että meidän pitäisi ehdollistaa entistä enemmän antamaamme kehitysapua. Niin, että tapahtuu myönteisiä muutoksia myös vastaanottavassa päässä, jotta emme päädy rahoittamaan korruptoitunutta hallintoa tai ihmisten sortamiseen käytettäviä järjestelmiä.

Tämä on varmaan se suoraviivaisin keino, jolla Suomi voi pyrkiä vaikuttamaan, mutta siinäkin pitää pitää maltti. Meidän pitää hyväksyä se, että muu maailma ei muutu meidän kuvaksemme emmekä voi ehdollistaa kaikkea kanssakäymistä sille, että muut omaksuvat itselleen täysin vieraita arvoja. Perusoikeudet, vaikuttamismahdollisuudet, oikeus äänestää vaaleissa ja se, että vaaleissa on olemassa aitoja vaihtoehtoja sekä se, että vaalitulokset vaikuttavat maassa harjoitettavaan politiikkaan – mielestäni ne ovat kohtuullisia vaatimuksia, joita voimme asettaa yhteistyökumppaneille.

8. Kehittyvien maiden kansalaisia käytetään hybridivaikuttamisen välineenä. Miten presidenttinä tasapainoilisit ihmisoikeuksien turvaamisen ja turvallisuuden välillä?

Kun ihmisoikeuksista ja siirtolaisuudesta puhutaan, pitäisi pitää mielessä se, millaisessa maailmassa kansainvälistä suojelua koskeva sopimusjärjestelmä on aikanaan luotu ja mikä on sen järjestelmän tarkoitus. Sen tarkoitus ei ollut missään tapauksessa mahdollistaa ihmisten käyttämistä hybridisodankäynnin välineenä, eikä sen tarkoitus ollut mahdollistaa massamittaista, lähinnä taloudellisiin syihin perustuvaa siirtolaisuutta. Tämä on kuitenkin se, mihin sitä nykyään käytetään.

Silloin pitää olla valmiutta tulkita uudelleen sopimuksia ja lähteä ajamaan niiden päivittämistä, jotta ne vastaavat tämän ajan haasteisiin. Näen itse tämän itärajan tilanteen siten, että ihmiset, jotka tulevat Venäjän kautta Suomen rajalle, eivät ole akuuttia hätää pakenevia ihmisiä. Suomella ei siksi olisi mitään moraalisia velvotteita ottaa näitä ihmisiä maahan.

Palautusjärjestelmät Suomessa tai Euroopassa eivät toimi kovin hyvin, joten se, että myönnetäänkö tänne tulleille turvapaikanhakijoille pakolaisstatus tai annetaanko heille kansainvälistä suojelua, muuttuu tietyllä tavalla yhdentekeväksi. Heitä ei kuitenkaan voida poistaa maasta. Silloin pelkästään prosessiin pääseminen takaa ihmiselle käytännössä pääsyn pysyvästi tähän yhteiskuntaan.

Ei ole meidän etujemme mukaista, että tänne muuttaa suuressa määrin ihmisiä, joiden kototutumisennuste suomalaiseen yhteiskuntaan on erittäin heikko. Meillä on nyt selkeä murrosvaihe kansainvälisen suojelun kysymyksessä. Järjestelmämme on perustunut lakeihin ja sopimuksiin, jotka eivät vastaa tämän päivän tarpeisiin. Lähtisin tasavallan presidenttinä kansainvälisillä foorumeilla puhumaan sen puolesta, että näitä sopimuksia pitää päivittää.

9. Jokaisen tarina on yksilöllinen. Mistä on mahdollista tietää, ettei rajan takana Suomeen pääsyä odota myös heitä, jotka ovat hädässä?

Ei mistään, mutta lainsäädäntöä ei voi perustaa yksilötarinoihin, eikä siihen, että joku henkilö saattaisi olla avun tarpeessa. Kaikki lainsäädäntö perustuu tilastollisiin todennäköisyyksiin. Jos ajatellaan, ihan perinteistä viisumipolitiikkaa, niin Suomi on asettanut viisumivaatimuksen kaikille Nigerian kansalaisille. Toisaalta kaikki Yhdysvaltain kansalaiset on vapautettu viisumivaatimuksesta. Tarkoittaako se, että jokainen nigerialainen olisi ongelma, tai ettei yksikään yhdysvaltalainen olisi ongelma? Ei tietenkään. Tämä perustuu odotuksiin, kokemusten perusteella tehtyihin ennusteisiin ja tilastollisiin todennäköisyyksiin. Aivan samalla tavalla pitää ajatella lainsäädäntöä. Jos tiettyjä kanavia pitkin tulevat ihmiset keskimäärin tai todennäköisesti aiheuttavat ongelmia yhteiskunnalle, silloin tämänkaltaista maahanmuuttoa tulee pyrkiä lainsäädännön ja laintulkinnan keinoin torjumaan – vaikka se johtaa tietysti yksilötasolla joskus epäoikeudenmukaisiin tuloksiin.

10. Jos sinulla olisi mahdollisuus muuttaa yksi asia maailmassa, mikä se olisi?

Se, että jokainen lapsi saisi elää lapsuutensa ilman väkivaltaa, väkivallan uhkaa ja pelkoa kiusatuksi tulemisesta.

Presidentti ja 10 kysymystä kestävästä tulevaisuudesta -tentti on Fingo ry:n pitämä tenttisarja. Seuraa kuka istuu penkkiin seuraavaksi ja katso videotallenteet jo pidetyistä tenteistä: Fingo.fi