1. Miten kuvailisit työkulttuuria humanitaarisella sektorilla?
Se on äärimmäisen kiireinen ja paineinen. On tavallista, että burnoutissa olevat ihmiset johtavat muita. Työkulttuuri on myös eriarvoistavaa: kansainvälisiä ja paikallisia työntekijöitä kohdellaan eri lailla. Monia korkeita tehtäviä on korvamerkitty kansainvälisille. Kansainväliset kiertävät maasta toiseen, paikallisten tehtävä on usein kannatella heitä. Syntyy tilanteita, joissa on kahden kerroksen väkeä. Alalla on myös ilmiselvää rasismia. On ristiriitaista, millaisia arvoja yritetään ajaa ulkoisesti ja miten systeemit toimivat alan sisällä.
2. Millainen on työssä menestyjän arkkityyppi?
Alalla menestyvän pitää olla joustava ja valmis armottomaan työntekoon. Varsinkin kriisitilanteissa työnantajan prioriteetti on aina, että työntekijä on valmis lähtemään mihin vain nopeasti. Se on usein tärkeämpää kuin asiantuntemus.
3. Miten sukupuolierot näkyvät alalla?
Rooliin ovat helpommin sopineet miehet. Etenkin globaalin etelän maissa monesti miehet käyvät töissä ja naiset hoitavat kodin. Myös kansainvälisillä työntekijöillä perinteisesti miehet ovat matkustelleet maailmalla, ja heillä on ollut perhe lähimmässä perhepaikassa tai sisäoppilaitoksessa. Seuraukset näkyvät tilastoista. YK:ssa työskentelee enemmän naisia alku- ja keskiportaassa. Miesten määrä nousee, kun mennään hierarkiassa ylöspäin. Tilannetta on vaikea muuttaa, sillä monesti päättävissä asemissa on ihmisiä, joille tämä on täysin ok.
Jos työpaikalla ei voi tuoda esiin ominaispiirteitään tai kokemuksiaan, niistä ei ole hyötyä.
4. Miksi tarvittiin kirja vanhemmuudesta humanitaarisella alalla?
Työ sujuu paremmin, jos työntekijöillä on laaja ymmärrys erilaisista taustoista tulevien ihmisten tilanteista. Perheelliset voivat ymmärtää paremmin lapsen kokemusta. Samoin kokemus raskaudesta, synnytyksestä tai imetyksestä auttaa ymmärtämään näihin liittyviä tarpeita. Esimerkiksi Gazassa on arviolta 50 000 naista raskaana. En väitä, että ymmärtäisin tasavertaisena näiden naisten kokemusta. Mutta vanhemmuuden myötä aloin tehdä hanketyöhön muutoksia. Ala on lähtökohtaisesti monimuotoinen. Mutta jos työpaikalla ei voi tuoda esiin ominaispiirteitään tai kokemuksiaan, niistä ei ole hyötyä.
5. Mitä haasteita liittyy perheen perustamiseen?
Ensinnäkin monet pohtivat tarkkaan, haluavatko lapsia, koska sillä on valtava vaikutus uraan. Kumppanin löytäminen on usein vaikeaa. Kollegani sanoin alalla vallitsee Peter Pan elämäntyyli: eletään ikuista nuoruutta, jossa muutaman vuoden välein vaihdetaan maata ja jätetään edellinen elämä taakse. Usein parisuhteet ovat etäsuhteita. Ihmiset yrittävät sovitella lomiaan, jotta pystyisivät yrittämään lasta tai tekemään hedelmöityshoitoja. Osa pelkää, ettei sopimusta jatketa, jos asia selviää työpaikalla.
6. Miten perheellinen pärjää alalla?
Perheellisyys on alalla jossain määrin tabu. Olen haastatellut kirjaan naisia, jotka ovat joutuneet piilottelemaan lastaan. Haasteita liittyy erityisesti matkustamiseen. Monissa työsopimuksissa vähintään 30 prosenttia työstä on matkustelua. Kansainvälisille työntekijöille työkulttuurin puutteita korvataan rahallisesti. Esimerkiksi YK maksaa jokaisesta perheenjäsenestä korvauksen ja tukea saa asumiseen, koulumaksuihin ja lastenhoitoon. Mutta suurimmalla osalla ei ole näitä hyviä sopimuksia. Monet globaalista etelästä kotoisin olevat työntekijät eivät myöskään ole voineet valita naimisiinmenoa, saati lastenhankintaa.
7. Miten kansainvälisen ja paikallisen perheellisen työntekijän asemat eroavat?
Useimmiten kansainvälisille työntekijöille on erilaiset edut ja paikallisten työntekijöiden kohdalla mennään paikallisten lakien mukaan. Tilanne on eriarvoinen. Kansainvälisellä on esimerkiksi mahdollisuus olla vauvan kanssa paljon pidempään kotona kuin paikallisella kollegalla.
Lastenhoitajat usein mahdollistavat työnteon tällä alalla: heidät voi nähdä humanitaarisina työntekijöinä siinä missä muutkin.
8. Miten kuvailisit lastenhoitajien roolia?
Alun perin ideanani oli haastatella naisia, jotka ovat päässeet alalla korkeisiin asemiin ja kysyä, miten he onnistuivat. Tarina muuttui nopeasti yksitoikkoiseksi. He olivat hyvätuloisia ihmisiä, joilla oli lastenhoito kunnossa. Lastenhoitajat usein mahdollistavat työnteon tällä alalla: heidät voi nähdä humanitaarisina työntekijöinä siinä missä muutkin. Kun eräs kollega imetti vauvaa, hoitaja kulki mukana kaikkialla. Järjestöt olettavat, että ihmisillä on lastenhoitajat kotona, mutta ne eivät sääntele sitä, mitkä heidän olonsa ovat.
9. Mitä pitäisi muistaa perheiden moninaisuudesta?
Jos kuuluu sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön, mukana kulkee kysymys, mihin tällä alalla joutuu altistamaan perheensä. Kun järjestön käytänteet eivät ole selvät, vähemmistöt joutuvat tekemään selvittelyä, jossa pitää tulla koko ajan kaapista. Saako isä äidille nimetyt edut, jos hän on ensisijainen huoltaja? Tiedän tapauksia, joissa kumppanille on hankittu viisumi ”taloudenhoitajana”, koska homous ei ole maassa laillista. Monet ovat työnhaussa kysymyksineen yhteydessä kohdemaan johtajiin. Vastaus voi olla, että tämä ei ole oikea paikka teille.
10. Millaista muutosta työkulttuurissa toivot alalle?
Tarvitaan ihmislähtöistä johtamista. Vallalla on ajatus, että käytänteiden tulisi olla samat kaikille. Ei yhdenvertaisuus ole sitä, että annetaan samat säännöt yksinhuoltajaäidille kuin perheelle, jossa on kaksi aikuista ja lastenhoitaja. Jos halutaan moninaisuutta, pitää olla valmis ottamaan ihmisten tilanteita huomioon.