Raportti: Naisten osuus kansanedustajista kasvaa – Huolta herättää naispoliitikkoihin kohdistuva viha

Parlamenttien välisen liiton mukaan viime vuonna moni naispoliitikko jätti politiikan. Raportti mainitsee myös Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin (sd) lähdön politiikasta.

Naisten osuus kansanedustajista nousi viime vuonna 26,9 prosenttiin. Kasvu oli samaa tasoa kuin edellisvuonna, 0,4 prosenttiyksikköä, mutta hitaampaa kuin sitä edeltävinä vuosina, kertoo Parlamenttien välinen liitto (IPU) uudessa raportissaan.

Ruanda on aiempien vuosien tapaan kärjessä: naisten osuus parlamenttipaikoista on 61,3 prosenttia. Sen jälkeen tulevat Kuuba ja Nicaragua, jossa niissäkin on yli puolet naisia. Alueellisesti tilastoja johtaa Amerikan manner.

IPU päivittää lukunsa kuukausittain. Tällä hetkellä kuuden maan toimivissa, yksikamarisissa parlamenteissa tai parlamenttien alahuoneissa kansanedustajista vähintään puolet on naisia. Maita ovat Ruandan, Kuuban ja Nicaraguan lisäksi Meksiko, Andorra ja Arabiemiraatit.  Suomessa on osuus on 46 prosenttia. Suomi on tällä hetkellä sijalla 12.

Viime vuonna saavutettiin ensimmäistä kertaa tilanne, jossa kaikissa maailman parlamenteissa oli vähintään yksi nainen. Tällä kertaa Jemenissä, Tuvalussa ja Omanissa on nolla naiskansanedustajaa.

IPU on huolissaan myös naisten oikeuksiin kohdistuvasta vastustuksesta sekä siitä, että monet näkyvät naispoliitikot ovat viime aikoina jättäneet politiikan burnoutin tai uhkailun takia. Järjestö mainitsee myös Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin (sd) lähdön politiikasta.

”Näemme kasvua ja historiallisia ensimmäisiä naisia parlamenteissa, mutta todistamme myös huolestuttavia trendejä. Data osoittaa, että naiset kantavat suurimman osan poliittisessa tilassa esiintyvästä vihasta, ja trendi näyttää pahentuvan tekoälyn kehityksen myötä. Meidän on oltava hereillä ja tuettava parlamentteja, kun ne ryhtyvät toimenpiteisiin ollakseen turvallisia tiloja sekä naisille että miehille”, sanoo IPUn pääsihteeri Martin Chungong tiedotteessa.

Raportin mukaan sukupuolikysymykset myös nousivat tärkeiksi keskustelunaiheiksi viime vuosien vaaleissa etenkin lisääntymisterveydestä käytävien keskustelujen yhteydessä. Esimerkiksi Puolan vaaleissa aborttioikeudella oli tärkeä merkitys, ja naisten ja nuorten johtamat protestit saattoivat olla yksi syy siihen, että valtapuolue menetti asemansa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!