Artikkelikuva
Kapkaupungin Lavender Hillissä asuva yhteisöaktivisti Mark Nicholson on elämänsä aikana todistanut liian monta surullista ihmiskohtaloa. Siksi hän päätti toimia.

Mies, joka kyllästyi jengiväkivaltaan – perusti soppakeittiön ja jalkapalloklubin 

Etelä-Afrikan värilliset asuttavat Kapkaupungin Cape Flatsin aluetta, jossa jengirikollisuus ja köyhyys kukoistavat. Mark Nicholson päätti perustaa jalkapalloklubin ja soppakeittiön pitääkseen lapset poissa jengeistä.

Ryhmä lapsia ja aikuisia parveilee Kapkaupungin Lavender Hillin asuinalueen nurmikentän kupeessa aurinkoisena perjantaina. He ovat tulleet soppakeittiöön, jonka tarjoama ruoka on monelle päivän ainut lämmin ateria.  

Lavender Hill ja siellä levittäytyvä nurmikenttä tunnetaan – ei suinkaan urheilutapahtumista, vaan sen laitamien kerrostalojen jengeistä.  

Ammuskeluja jengien välillä on lähes viikoittain, ja lapsia ja nuoria on jäänyt ristituleen. Moni on kuollut ammuskeluissa. 

Lavender Hill muodostaa osan Cape Flatsin aluetta, eli Kapin alankoa. Cape Flatsin alueella murhat ovat yleisiä. Viranomaistilastot kertovat, että vuonna 2019 alueella tehtiin 900 murhaa jengiväkivallan seurauksena. Tämä tarkoittaa 75 murhaa kuukaudessa.  

Itse Kapkaupunki on maailman kymmenenneksi vaarallisin kaupunki henkirikostilastojen perusteella. Tuoreimmat tilastot paljastavat, että kaupungissa tehdään yli 66 murhaa 100 000 ihmistä kohden. Viranomaisten mukaan murhat kuitenkin vähenivät vajaat seitsemän prosenttia loppuvuonna 2021 verrattuna vuoden takaiseen. 

Nicholsonin perhe ruokkii noin 300–350 lasta ja aikuista joka päivä.

Lavender Hillissä asuva yhteisöaktivisti Mark Nicholson on elämänsä aikana todistanut liian monta surullista ihmiskohtaloa. Nicholson kertoo viisivuotiaasta pojasta, jota ammuttiin päähän kotinsa takapihalla.  

Oikeus on lykännyt tapauksen käsittelyä, koska sille ei ole löydetty vapaata tuomaria. Tapaus on odottanut käsittelyä jo yli vuoden.  

”Olimme alle minuutin päässä tapahtumapaikalta, koska perhe asuu lähellä. Olin viemässä jalkapallojoukkuettamme Kapkaupungin stadionille. Kuulin äidin huudot ja riensimme paikalle. Vaimoni nosti pojan syliinsä, mutta hän oli jo kuollut”, Nicholson sanoo.  

Naapurin lapsen kuolema särki Nicholsonin sydämen. Hän ei halunnut tehdä mitään, masennus valtasi mielen.  

”Vihasin jengejä ja niiden johtajia. Kuulun apostoliseen kirkkoon, ja viha on minulle vaikeaa, koska lähimmäisille täytyy osoittaa välittämistä. Lopulta tapasin psykologiystäväni, jolta sain apua.” 

Vuoden jälkeen Nicholson marssi erään jengijohtajan puheille ja kysyi, miksi jengi sallii lasten murhat. Jengi kielsi, että sillä oli mitään tekemistä viisivuotiaan pojan kuoleman kanssa. Nicholson kuitenkin jatkoi kierrostaan, tapasi useiden jengien johtajia ja haastoi heidät keskusteluun. Eräs heistä on Nicholsonin pojan ystävä; pojat kävivät aikanaan koulua yhdessä.  

”Tästä syystä he eivät halua minulle vahinkoa. Jengien pomot jättävät meidät rauhaan. Poikani ovat heidän tuttujaan, ja minä ruokin yhteisön jäseniä soppakeittiössäni ja luon lapsille harrastusmahdollisuuksia.”  

Perhe ruokkii noin 300–350 lasta ja aikuista joka päivä.

Idea soppakeittiöstä kumpusi koronapandemian luomasta työttömyydestä ja yhteisön kärsimyksestä. Moni menetti työnsä, ja Etelä-Afrikka kamppailee tällä hetkellä suurtyöttömyyden syövereissä: noin 33 prosenttia maan aikuisväestöstä on vailla työtä. 

Nicholson aloitti vaimonsa ja tämän sisaren kanssa soppakeittiön ruokkiakseen erityisesti naapuruston lapset. Perhe ruokkii normaalisti noin 300–350 lasta ja aikuista joka päivä. Joskus jopa 500 ihmistä saapuu paikalle, ja perhe yrittää saada ruoan riittämään kaikille. Ainut taloudellinen tuki on noin 5000 randin, eli vajaan 300 euron kuukausittainen avustus Khalisi-järjestöltä.  

”15 000 randia, eli reilut 800 euroa auttaisi meitä valtavasti. Sillä voisimme ruokkia yhteisön jäsenet ja pitää toiminnan yllä. Haluamme, että ruoka on maukasta ja terveellistä. Syön itse myös soppakeittiöstä päivittäin”, Nicholson kertoo. 

Soppakeittiön edessä, surullisenkuuluisan aukean kupeessa, levittäytyy pieni yhteisöpuutarha. Nicholson ja vapaaehtoiset kasvattavat siinä muutamia juureksia ja vihanneksia, jotka hyödynnetään soppakeittiössä.  

Nicholson uskoo, että koulu ja vapaa-ajan aktiviteetit pitävät lapset poissa vaikeuksista.  

”Tarjoamme koulun jälkeistä harrastustoimintaa, kuten jalkapalloa, tanssia ja haavipalloa koulujen tiloissa”, Nicholson kertoo.  

Lavender Hill ja siellä levittäytyvä nurmikenttä tunnetaan – ei suinkaan urheilutapahtumista – vaan sen laitamien kerrostalojen jengeistä.  

Nicholson, kuten suuri osa Cape Flatsin asukkaista, kuuluu Etelä-Afrikan värillisiin, joilla on oma etninen identiteettinsä. Etelä-Afrikan värillisiä on lähes neljä miljoonaa. Väestö periytyy maan alkuperäisasukkaiden koikoiden, kaakkoisaasialaisten orjien, eteläisen Afrikan bantu-väestön ja valkoisten eurooppalaisten jälkeläisistä. 

Noin vuosisata sitten värillinen väestö asutti vehreitä alueita lähellä merenrantaa ja Pöytävuoren rinteitä, mutta kolonialismin ja apartheidin myötä heidät siirrettiin Cape Flatsin alangolle. Vaikka alue-erottelu on vähentynyt apartheidin päättymisen jälkeen, on se käytännössä yhä läsnä. Värillinen väestö asuttaa yhä Kapkaupungin köyhimpiä alueita. 

Maailmanpankin vuonna 2022 julkaiseman raportin mukaan Etelä-Afrikka on yhä maailman epätasa-arvoisin maa. Globaalissa köyhyystietokannassa verrataan 164:ää valtiota. 

Jos liityt uuteen jengiin, tapakulttuuriin kuuluu, että sinun täytyy ampua joku aiemman jengisi jäsen.

Tilanne Cape Flatsin alueella oli huomattavasti parempi 1980-luvulla, Nicholson sanoo. Kun jengit saapuivat, tilanne muuttui turvattomaksi.  

”Jengien myötä levisivät myös huumeet. Ja jengien määrä on vain kasvanut.” 

Nicholson kuvaa jengiin liittymisen rituaaleja, jotka voivat olla hyvinkin brutaaleja.  

”Jos liityt uuteen jengiin, tapakulttuuriin kuuluu, että sinun täytyy ampua joku aiemman jengisi jäsen.” 

Monet jengit ovat vahvasti aseistautuneita. Tämä tarkoittaa sitä, että tavalliset poliisiryhmät kieltäytyvät työskentelemästä Cape Flatsin asuinalueilla. Aseita jengeille myyvät monet tahot, jopa korruptoituneet viranomaiset. Nicholson kertoo, että jengien jäsenet murtautuvat myös muun muassa armeijan tiloihin ja varastavat aseita. 

Yksi Lavender Hillissä partioivista poliisin joukoista on Kapkaupungin poliisin jengi- ja huume-erikoisryhmä GDTT. Viime vuonna Kapkaupunki palkkasi tuhat poliisia lisää kasvaneen rikollisuuden vuoksi. Mutta vaikka poliiseja on enemmän, Lavender Hillin asukkaiden mukaan he eivät koe oloaan turvallisemmaksi. 

Mark Nicholson uskoo, että perheväkivalta puskee lapsia jengien pariin.

Jengiytymisen ja huumekaupan syyt ovat moninaiset, ja useat niistä juontavat juurensa heikosta sosioekonomisesta asemasta. Mark Nicholson itse käänsi elämänsä suunnan vuonna 2001. Sitä ennen mies käytti erilaisia huumausaineita ja varasti vanhemmiltaan ja perheenjäseniltään.  

Nicholson pidätettiin useita kertoja, mutta kierre jatkui aina vankilasta päästyä.  

Erään kolme kuukautta kestäneen raittiusjakson aikana Nicholson pohti elämänsä vaihtoehtoja. Lavender Hillin lapset pyysivät häneltä jalkapalloa. Nicholson havaitsi, että lapsilla puuttui mielekkäitä harrastuksia. 

Pian mies perusti Lavender Hillin jalkapallokerhon, jossa pelasi lähinnä hänen sukulaislapsiaan. Kerho on sittemmin kasvanut rekisteröidyksi seuraksi nimeltä Lavender Hillin urheilu ja vapaa-ajan säätiö. Nicholson toimii sekä yhtenä säätiön johtajista että paikallisen nuorisokeskuksen johtajana. 

Minusta on tullut paikallinen neuvottelija ja sosiaalityöntekijä perheissä vellovien ongelmien ratkomiseksi.

”Lasten ilo ja onni saavat minut jatkamaan eteenpäin.”  

Nicholson vierailee lasten perheissä päivittäin.  

”Olosuhteet särkevät sydämeni. Lapset kertovat, että heidän vanhempansa lyövät heitä. Minusta on tullut paikallinen neuvottelija ja sosiaalityöntekijä perheissä vellovien ongelmien ratkomiseksi”, Nicholson kertoo.  

Nicholson uskoo, että perheväkivalta puskee lapsia jengien pariin. Kun vanhemmat havaitsevat lasten käyttävän päihteitä, he rankaisevat lapsia lyömällä. Tämä voi johtaa siihen, että lapset eivät halua mennä kotiin, ja viettävät yhä enemmän aikaa ulkona, altistuen jengien jäsenille, jotka houkuttelevat nuoria mukaan toimintaan. Lisäksi tarjotut vaatteet, hyödykkeet ja sosiaalinen verkosto vetävät jengien pariin.  

”Me emme syyllistä päihteitä käyttäviä lapsia tai nuoria. Yritämme puhua heille siitä, mitä heidän elämässään tapahtuu ja kertoa vaihtoehdoista”, Nicholson sanoo.  

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!