Senaatintorilla on osoitettu mieltä monta kertaa.
Mustavalkoisissa 1970-luvun valokuvissa valkoiset helsinkiläiset vastustavat Etelä-Afrikan apartheidia ja vaativat vapauttamaan väärin perustein vangitun yhdysvaltalaisen kansalaisaktivisti Angela Davisin. Ne olivat tekoja kaukaisissa maissa elävien ihmisten puolesta.
Viisi vuosikymmentä myöhemmin, maaliskuussa 2020, Senaatintori näytti toisenlaiselta. Tuolloin Black Lives Matter -mielenosoituksessa moni osallistuja oli ihonväriltään ruskea tai musta, ja he vaativat oikeutta itselleen ja kaltaisilleen.
Nämä voimakkaat mustavalkoiset valokuvat on asetettu rinnakkain samaisen torin laidalla sijaitsevaan Helsingin Kaupunginmuseoon. Sen uusi näyttely Being Black – poimintoja afrosuomaisuudesta näyttää, millaista on olla ruskea tai musta nuori Helsingissä. Historiaakin hiukan valotetaan. Ensimmäiset afrikkalaistaustaiset ihmiset asuivat Suomessa jo 1800-luvulla.
Helsinki on moninainen kaupunki ja sen tulee näkyä myös Kaupunginmuseossa.
Idea näyttelyyn tuli helsinkiläiseltä kulttuurintuottaja Wisam Elfadlilta. Hän järjesti muutama vuosi sitten Kaupunginmuseossa hiihtolomaleirin helsinkiläislapsille, joilla on afrikkalaisia sukujuuria.
Lapset valokuvasivat ja videoivat toisiaan, ja valikoivat oman elämänsä valokuvista joukon ruutuja, jotka he halusivat taltioida museon kokoelmaan. Se oli alkusysäys.
”Kaupunginmuseolla on suuret kuvakokoelmat, mutta vasta meidän tapahtumamme jälkeen sieltä näkee, että Helsingissä asuu muitakin kuin valkoisia ihmisiä”, sanoo Elfadl.
Vuosi sitten hän ehdotti museolle kokonaista näyttelyä afrosuomalaisuudesta. Museon tuottaja Eero Salmion mielestä sellaiselle oli selvä tarve.
”Helsinki on moninainen kaupunki ja sen tulee näkyä myös Kaupunginmuseossa. Vähemmistöistä kertovat kuvat kokoelmissamme aliedustettuina. Me myös toivomme museoon uusia yleisöjä.”
Vähemmistöiltä on Salmion kokemuksen mukaan vaikea saada museokokoelmiin kuvia tai aineistoa ilman tämänkaltaista näyttelyä ja osallistavaa kampanjointia.
Hän arvelee, että ihmisillä voi myös olla väärä käsitys siitä, mikä museon näkökulmasta on kiinnostava museoesine. Sellainen voi olla vaikkapa kuluneet koristossut tai perunaharja, jota on käytetty kampauksen viimeistelyssä. Ne molemmat löytyvät uudesta näyttelystä.
Näyttelyn kuraattorille Elfadlille oli tärkeää rakentaa osallistujien kanssa mahdollisimman luottamukselliset välit. Hän kiittelee Kontulassa Museum of Impossible Formsin tiloissa syksyllä viikoittaisiin työpajoihin osallistunutta noin 30 afrosuomalaista nuorta aikuista. Näyttelyn teemat ja näkökulmat muotoutuivat heidän kanssaan. Lisäksi monia Helsingin tunnettuja afrosuomalaisia haastateltiin.
Elfadilille oli alusta asti tavoitteena, että näyttely tarjoaa kiinnostavan kokemuksen kaikenlaisille näyttelyvieraille, mutta afrosuomalaisten hän uskoo tunnistavan näyttelystä vielä enemmän.
”Tietäjät tietää -tyyppisesti”, Elfadl sanoo.
Näyttelyn roskakoriin on viskattu hiusten suoristusrauta, ihoa valkaisevat voiteet ja vaaleaihoisille suunnitellut laastarit.
Näyttely alkaa käsitteen afrosuomalainen tarkastelulla. Videolla eri vuosikymmenellä nuoruuttaan viettäneet kansanedustaja Bella Fosgrén, nuorisotyöntekijä ja näyttelijä Omar Abdi, kahviloitsija Lloyd Polack ja kielitieteilijä Eugene Holman kertovat, mitä afrosuomalaisuus heille tarkoittaa.
”Meille museona on tärkeää, ettemme määrittele asioita ihmisten puolesta”, tuottaja Salmio sanoo.
Afrosuomalaisten identiteetissä hiukset ovat monelle merkittävässä asemassa. Siksi tilaan on rakennettu parturikampaamo. Peiliin on teipattu sitaatti työpajan osallistujalta:
”Haastavinta oli itsensä hyväksyminen. Vasta lukioiässä luovuin jokapäiväisestä hiusten suoristamisesta ja päätin hoitaa kiharoitani.”
Kuulokkeilla voi kuunnella Good Hair Day -kollektiivin tekijöitä, jotka ovat järjestäneet afrohiuksille ja niiden vaalimiselle omistettuja festivaaleja.
Näyttelyn roskakoriin onkin viskattu hiusten suoristusrauta, ihoa valkaisevat voiteet ja vaaleaihoisille suunnitellut laastarit. Pöydällä on parempia tuotteita.
Avautuva näyttely on ensimmäinen laatuaan. Espoossa Helinä Rautavaaran museo on tehnyt parikymmentä vuotta yhteistyötä somalialaisyhteisön kanssa. Tampereella Työväenmuseo Werstaalla oli 2015 näyttely Afrikka Suomessa. Niissä molemmissa Elfadl on ollut mukana.
Helsingissä afrosuomalaiset ja heidän arkensa ovat aiemmin näkyneet kaupunginmuseon kokoelmissa lähinnä Hämeentien kansainvälisten ruokakauppojen valokuvina. Ne kuvat on ottanut valkoinen valokuvaaja.
Elfadl pitää tärkeänä, että tämän näyttelyn takana on siitä kertovan ryhmän omaa ajattelua ja valintoja siitä, mitä he haluavat itsestään kerrottavan. Toiveissa korostuivat identiteetti, perhe, ystävät ja harrastukset, tavallinen arki, mutta myös syrjintä ja rasismi.
Graafikko Jade Lönqvistin kuvituksissa näkyy helsinkiläisille afrosuomalaisille merkityksellisiä paikkoja.
”Kun muualla Helsingissä saattaa tuntea olevansa ulkopuolinen, on itäinen Helsinki eräänlainen turvasatama”, lukee erään työpajaan osallistuneen sitaatti.
Entinen jalkapalloilija Nosh A Lody tunnetaan Jäbät ja Tunteet -podcastista, Melina Korvenkontio sitä tuottavan Marmori Entertainmentin toimitusjohtajana. Näyttelyn videolla he keskustelevat vanhemmuudesta ja lapsen kasvattamisesta.
Hiljattain edesmenneen muotoilija Howards Smithin kukkakuosisen kankaan päälle kävijä saa liittää näkemyksensä siitä, miten afrosuomalaisuus omasta mielestä näkyy Helsingissä.
Ulkopuolisuuden tunteille ja rasismin kokemuksille on oma alueensa. Niiden vastaparina on monenlaisia merkkejä afrosuomalaisen solidaarisuuden ilmentymisestä nyky-Helsingissä.
Koreografi Sonya Lindforsin tanssiesitys Cosmic Latte, Afro Sunday -klubin Gambia-ilta, POC-Lukupiiri ja Susani Mahaduran Kelet-elokuva ovat tarjonneet monelle nuorelle afrosuomalaiselle tärkeitä esikuvia ja roolimalleja.
Aina kun puhutaan ihmisten identiteeteistä, löytyy joku, joka sanoo, ettei se noin mene.
Kenties suosituin paikka näyttelyssä tulee olemaan harson alle pedattu vuode, jonne saa nousta köllöttelemään ja katsella samalla kattoon heijastuvaa Ima Iduozeen elokuvaa Diaspora Mixtapes vol. 1.
Afrikkalaisista printtikankaista ommelluilla säkkituoleilla voi lueskella vaikkapa Lola Odusogan uutta lastenkirjaa Lolan suuri salaisuus. Saattaa olla, että nuoremmille näyttelykävijöille uusi kokemus on iso myös c-kasettimankka, jota kaikki saavat käyttää.
Kuraattori Elfadlia jännittää, miten vieraat ottavat näyttelyn vastaan.
”Aina kun puhutaan ihmisten identiteeteistä, löytyy joku, joka sanoo, ettei se noin mene. Tunnistan tämän, koska usein olen itse se tyyppi”, Elfadl sanoo.
Avajaisviikolla vitriinissä on siksi vielä tyhjiä aukkoja. Niihin on tarkoitus saada täytettä näyttelyn kuluessa järjestettävissä työpajoissa.
”Jos joku tuntee, että täältä puuttuu afrosuomalaisuudesta jotakin tosi olennaista, hän pystyy vielä itse vaikuttamaan asiaan.”
Being Black – poimintoja afrosuomalaisuudesta 22.4.-24.9. Helsingin Kaupunginmuseossa (Aleksanterinkatu 16).