Suvi-Sadetta Kaarakainen, tutkija, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö:

”Suomessa on vihdoin herätty siihen, että perheet ovat moninaisia”

Suomessa puhutaan, että perheet ovat tärkeitä ja halutaan, että ihmiset tekevät lapsia. Myös suunnitelmatasolla Suomessa ollaan perhemyönteisiä: puhutaan paljon lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tällaiset periaatteet ovat olleet lakiuudistusten lähtökohtina viime vuosina.

Mutta käytännössä meillä on paljon parantamiseen varaa, sillä perhepolitiikkamme on kaksijakoista. Se vaikuttaa perheiden elämään perhe-etuuksien ja perhevapaiden ja toisaalta perhepalveluiden kautta. Ongelma on, että palvelut vaihtelevat kunnittain eikä kokonaisuutta käsitellä politiikassa tai tutkimuksessa.

Perhepolitiikka on poukkoilevaa. Perheiden arvostus on ehkä jaettua, mutta hallituspohjasta riippuu, miten arvostuksen katsotaan toteutuvan.

Perussuomalaiset ja keskusta painottavat kotihoitoa, ja Sipilän kaudella rajattiin myös subjektiivista päivähoito-oikeutta. Kokoomus ja vasemmistopuolueet ovat arvostaneet varhaiskasvatusta. Tähän liittyy kysymys naisen työelämäasemasta ja sivistyksen tasa-arvosta.

Suomessa on vihdoin herätty siihen, että ydinperheasetus ei toimi lähtökohtana, sillä perheet ovat moninaisia. Ydinperhekeskeisyys näkyy selvimmin perhe-etuuksiin liittyvässä byrokratiassa. Edes käytännön lomaketasolla ei aina tunnisteta muita järjestelyjä kuin biologinen äiti ja biologinen isä. Jos et ole kumpikaan, mutta olet lapsen huoltaja, et löydä itseäsi lomakkeista.

Neuvolan jälkeen vanhemmat jäävät aika yksin.

Yksinhuoltaja- maahanmuuttaja- ja sateenkaariperheet usein niputetaan, ja erilaisten etuliitteiden takana ei nähdä yksilöllisyyttä.

Politiikassa pitäisi ennakoida syntyvyyden lasku, joka tulee olemaan haaste tulevina vuosina. Se tarkoittaa myös sitä, että väkeä pitää ottaa vastaan muualta. Erilaisista taustoista tulevia perheitä pitäisi osata kohdata.

Jos Suomesta haluttaisiin tehdä perhemyönteisempi maa, mitään suurta keksintöä ei tarvittaisi. Meillä on ainutlaatuinen maksuton neuvolajärjestelmä, joka on toiminut yli sata vuotta ja joka tavoittaa lähes kaikki Suomen perheet.

Järjestelmä ei ole kuitenkaan pysynyt muutoksen mukana erilaisten perheiden kohtaamisissa.

Tarvitaan uutta osaamista ja joustoa. Neuvolan jälkeen vanhemmat jäävät aika yksin. Teinivanhemmuuden tukemista tai perheneuvolaa kaikkia tavoittavana ennaltaehkäisevänä palveluna ei ole. Voisiko se olla seuraava uudistus?

Venla Berg, johtava tutkija, Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto:

”Ihmiset saavat vähemmän lapsia kuin haluavat”

Kansainvälisesti verrattuna suomalainen perhepolitiikka on poikkeuksellisen hyvää.Meillä on pitkät ansiosidonnaiset perhevapaat, senkin jälkeen pitkään oikeus olla kotona. Meillä on subjektiivinen päivähoito-oikeus ja edullinen varhaiskasvatus. Lisäksi on tukia, esimerkiksi lapsilisät.

Tutkimuksissa on tosin havaittu, että yksinhuoltajat ovat heikommassa asemassa työllisyyden suhteen kuin muut. Siinä on epäonnistuttu.

Perhepolitiikka on mahdollistanut kaikissa Pohjoismaissa sekä korkean naisten työllisyysasteen että korkean hedelmällisyyden. Muissa maissa on yleistäen joko matala syntyvyys tai naiset ovat kotona.

Väestötieteissä ajateltiin pitkään, että Pohjoismaat ovat ratkaisseet tämän dilemman. Kaunis tarina on 2010-luvulla romuttunut, koska meillä on tultu syntyvyydessä huimasti alaspäin.

Yksi syy on se, että vapaaehtoisesti lapsettomien joukko on kasvanut.

Taustalla on muun muassa epävarmuuden kokemusta: nollan lapsen toive on lisääntynyt eniten matalatuloisimmilla naisilla. Tutkimuksista näkyy myös ilmastohuoli, luontokatohuoli.

Koulun terveystiedossa pitäisi ehkäisyn ohella puhua hedelmällisyydestä sekä siitä, millä eri tavoilla lapsia voi saada.

Ihmiset saavat kuitenkin vähemmän lapsia kuin he haluavat. Viimeisimmän tutkimuksemme mukaan toivelapsiluku on noin kaksi. Arviolta noin joka neljäs toivottu lapsi jää siis syntymättä.

Yksi tapa vaikuttaa on koulun terveystieto, jossa pitäisi ehkäisyn ohella puhua hedelmällisyydestä sekä siitä, millä eri tavoilla lapsia voi saada eri perhemuodoissa tai itsellisesti. Monesti nuoret ajattelevat, että jos ei muuten saa lapsia, ’aina voi adoptoida’. Mutta
ei adoptio ole realistinen mahdollisuus monelle.

Sateenkaariperheiden mahdollisuus saada lapsia on erilainen riippuen siitä, onko perheessä joku, joka voi lapsen synnyttää. Suomessa on päädytty siihen, että sijaissynnyttäminen ei ole mahdollista.

Ihmisillä on myös joskus heikko ymmärrys naisen hedelmällisestä iästä. Puhutaan unissakävelystä: eletään nuoruutta pitkään ja yhtäkkiä ollaan 37 ja tulee mieleen, että ’ainiin, ne lapset, pitäisikö ruveta’. Jos tälle ei tehdä mitään, toivottuja lapsia jää paljon syntymättä. Myös hedelmöityshoitojen tarve lisääntyy.

Esimerkiksi Ranskassa on tehty ohjelma syntyvyyden tukemiseksi. Suomessa on katseltu laskevia synnytyskäyriä 2010-luvulta asti, mutta mitään toimia tilanteen kääntämiseksi ei ole tehty. Olisi jo korkea aika.

Koska Suomi on yksi nopeimmin ikääntyvistä maista Euroopassa, pitäisi kysyä, mitä voidaan tehdä, että oltaisiin hyvä kotimaa tänne tuleville. Julkisessa keskustelussa ihmiset nähdään hyödykkeinä. Mutta ei ihmisiä voi siirrellä ja olettaa, että he vain tekevät töitä ja hyödyttävät kansantaloutta.

Perheenyhdistämisen kiristykset ovat riski pahoinvoinnille ja erilaisille maahanmuuton lieveilmiöille.