Ghana liittyi kuolemantuomion poistaneiden maiden joukkoon

Ghana ei ole teloittanut ihmisiä 30 vuoteen, mutta oikeusistuimet ovat yhä langettaneet kuolemantuomioita. Nyt parlamentti on äänestänyt kuolemanrangaistuksen poistamisen puolesta – perustuslakia lukuun ottamatta.

Ghanasta on tullut 24. Afrikan maa, joka on poistanut kuolemantuomion rangaistusvalikoimastaan. Maan parlamentti äänesti asiasta viime tiistaina.

Maassa ei ole teloitettu yhtään ihmistä sitten vuoden 1993, mutta oikeusistuimet ovat yhä langettaneet kuolemantuomioita: esimerkiksi viime vuonna seitsemän kappaletta.

Kuolemanrangaistuksen on voinut maassa saada ainakin murhasta, kansanmurhasta, salakuljetuksesta tai merirosvoudesta.

Äänestyksen takana ollut kansanedustaja Francis-Xavier Kojo Susu oli tyytyväinen päätökseen. 

”Olen nähnyt, että kuolemaantuomitut ovat usein haavoittuvaisia yksilöitä, joilla on köyhä tausta ja joilla on usein ollut syvä henkilökohtainen trauma. Ajattelin, että olemme kansakuntana parempia kuin tämä”, hän sanoi brittilehti The Guardianille.

Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty International iloitsee päätöksestä mutta muistuttaa, että maan perustuslaki sallii edelleen kuolemanrangaistuksen maanpetoksesta. 

”Vaikka päätös on virstanpylväs, tämän julman rangaistuksen poistaminen ei ole täydellistä ennen perustuslain muokkaamista”, sanoi järjestön Länsi- ja Keski-Afrikan johtaja Samira Daoud tiedotteessa.

Amnestu arvioi Ghanassa olevan yhä 172 ihmistä kuolemanselleissä. Heidän rangaistuksensa muutettaneen vankeustuomioiksi.

Ghanan presidentin Nana Akufo-Addon pitää vielä allekirjoittaa laki ennen kuin se voi tulla voimaan.

Lähes kolme neljäsosaa maailman maista on poistanut kuolemanrangaistuksen joko virallisesti tai käytännössä. Amnestyn tilastojen mukaan viime vuonna teloitettiin silti ainakin 883 ihmistä 20 maassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!