Energiaraportti: Sähköä on nyt yli miljardilla ihmisellä enemmän kuin vuosikymmen sitten – Silti monissa maissa polttopuun keräykseen ja ruuanlaittoon menee yhä työviikon verran tunteja

Energiaköyhyys keskittyy etenkin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, jossa 567 miljoonalla ihmisellä ei ole sähköä, kerrotaan tuoreessa raportissa.

Maailmassa on yhä 675 miljoonaa ihmistä, joilla ei ole käytössään sähköä. Se tarkoittaa, ettei YK:n tavoitetta päästä energiaköyhyydestä kokonaan eroon, saavuteta aivan lähivuosina, summataan Maailman terveysjärjestön, muiden YK-järjestöjen ja energiajärjestöjen tuoreessa raportissa.

Raportin mukaan vuosina 2010–2021 yli miljardi ihmistä pääsi sähköpalveluiden piiriin. Kehitys on kuitenkin viime vuosina hidastunut, eikä tilanne ei ole merkittävästi parantunut Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa suurin osa ilman sähköä elävistä ihmisistä, 567 miljoonaa, elää.

Lisäksi noin 2,3 miljardia ihmistä käyttää yhä terveydelle haitallisia ja saastuttavia polttoaineita ruuanlaitossa pääosin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Aasiassa. Sen seurauksena kotitaloudet käyttävät jopa 40 tuntia viikossa polttopuun keräämiseen ja ruuanlaittoon, mikä vaikeuttaa naisten työllistymistä ja lasten koulunkäyntiä, raportissa kerrotaan.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluu, että kaikilla ihmisillä on sähköä vuonna 2030. Sitä – tavoitetta numero 7 –  ei raportin mukaan todennäköisesti tulla saavuttamaan. Tilannetta vaikeuttaa myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energiakriisi.

Uusiutuvan energian käyttö toki kasvaa koko ajan, mutta se ei vielä riitä köyhimpien maiden energiasiirtymän toteuttamiseen. Ongelmana on, että matalan tulotason ja keskitulotason maiden puhtaan energian hankkeisiin on ohjattu aiempaa vähemmän rahaa jo ennen koronapandemiaa. Tuki myös keskittyy pieneen määrään maita, raportissa kerrotaan.

Hallitusten välisen uusiutuvan energian järjestö IRENA perääkin ”järjestelmänmuutosta” siinä, miten kansainvälinen yhteistyö toimii.

”On elintärkeää, että monenkeskiset rahoitusinstituutiot ohjaavat rahavirtoja tasa-arvoisemmin ympäri maailman tukeakseen uusiutuvan energian käyttöä ja siihen liittyvän fyysisen infrastruktuurin kehittämistä”, sano IRENA:n johtaja Francesco La Camera tiedotteessa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!