Paikallisten ryhmien väkivalta piinaa Etelä-Sudania – Ainakin 166 siviiliä kuollut hyökkäyksissä

Etelä-Sudanissa on virallisesti rauha, mutta viime kuukausina maassa on nähty erilaisten paikallisten aseellisten ryhmien hyökkäyksiä. Tuhannet ovat joutuneet pakenemaan.

Paikallisten yhteisöjen väkivalta herättää huolta Etelä-Sudanissa, joka yrittää edelleen toipua pitkästä sisällissodasta.

Useissa osavaltioissa maan koillis -ja itäosissa on viime kuukausina nähty väkivaltaa ja hyökkäyksiä. Siviilejä on tapettu ja siepattu, omaisuutta on tuhottu ja ryöstelty. Tuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan. 

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk kertoi joulukuun puolivälissä, että viimeisten neljän kuukauden aikana ainakin 166 siviiliä on kuollut ja 237 loukkaantunut Upper Nilen osavaltiossa.

Hiljattain väkivaltaa on nähty myös etelämpänä Greater Piborin hallintoalueella, jossa aseistetut nuoret miehet ovat hyökänneet kyliin. YK ja uutislähteet ovat kertoneet, että taistelut alkoivat jouluaattona, kun etnisen nuer-ryhmän jäsenet hyökkäsivät murle-ryhmän kylään. Taisteluissa on kuollut ainakin 57 ihmistä, joukossa kummankin ryhmän edustajia. YK:n pakolaisjärjestön mukaan ainakin 30 000 ihmistä on joutunut pakenemaan.

Vuonna 2011 Sudanista itsenäistynyt Etelä-Sudan on luonnonvaroiltaan rikas mutta epävakaa maa, joka kärsii syvään juurtuneesta köyhyydestä ja heikosta hallinnosta. Maa kävi pitkään sisällissotaa, jossa osapuolina olivat presidentin, dinka-kansaan kuuluvan Salva Kiirin ja varapresidentin, nuereihin kuuluvan Riek Macharin kannattajat.

Rauhansopimus solmittiin vuonna 2018, mutta maassa on edelleen paljon erilaisten aseellisten ryhmien välistä väkivaltaa. Syyt liittyvät osittain etnisiin jakolinjoihin, mutta pohjimmiltaan kyse on vallan ja resurssien jakautumisesta.

YK on arvioinut, että tänä vuonna noin 9,4 miljoonaa ihmistä tarvitsee Etelä-Sudanissa humanitaarista apua ja suojelua ja noin 2,8 miljoonaa tulee kokemaan fyysistä väkivaltaa.

YK-järjestöt ovat kertoneet, että suuri osa viime aikojen kahakoita paenneista on naisia, lapsia, vanhuksia, vammaisia ja muita haavoittuvia ryhmiä. 

”Olen syvästi huolissani ihmisten jatkuvasta fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin, elintason ja selviytymismekanismien heikkenemisestä. Rauha on edellytys sille, että ihmiset pystyvät rakentamaan elämänsä uudelleen”, sanoo Etelä-Sudanin humanitaarinen koordinaattori Sara Beysolow Nyanti tiedotteessa.

Väkivalta vaikeuttaa myös humanitaarisen avun toimittamista perille. Etelä-Sudan on jo nyt maailman väkivaltaisin maa avustustyöntekijöille. Maassa tapettiin viime vuonna yhdeksän avustustyöntekijää.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!