Venäläinen Ivan Kolpakov on 38-vuotias. Hän on johtanut kotimaansa suurinta riippumatonta lehteä Meduzaa vuodesta 2019. Kun hän kaksikymmentä vuotta sitten aloitti toimittajan uransa, hän ei suunnitellut johtavansa isoa oppositiolehteä maanpaossa. Hän oli vain utelias, halusi tietää asioista ja itselleen kiinnostavan työn. Kolpakov ei myöskään arvannut, että hänen kotimaansa muuttuisi sortovaltioksi, jonka yksinvaltainen hallitus tekee toimittajista propagandansa välikappaleita.

Tie vei yllättävään rooliin. Kolpakov johtaa nyt suurinta maan ulkopuolelta toimivaa riippumatonta venäläistoimitusta, joka käyttää sodan keskeltä raportoivia ukrainalaisia freelancereita ja linkkaa heidän juttujaan. Meduzan toimitus on Latviassa Riikassa. Sille ukrainalaistoimittajat ovat tärkein tietolähde.

Kolpakov kokee, että Venäjän kansalaisena hänellä on tehtävä.

”Meduzalla on yhä sodan aikana suuri yleisö Venäjällä. Englannin- ja venäjänkielinen verkkolehti on osannut ottaa nuoret yleisöönsä. Olemme nuorten lehti. Yli puolet tilaajista on alle 35-vuotiaita. Tehtäväni on näyttää heille, mitä maamme hallitus ja armeija tekevät nimissämme naapurikansalle.”

Työtä on paljon. Ennen Kolpakov teki kuusipäiväistä viikkoa, sodan aikana vapaapäiviä ei juuri ole ollut.

Viesti kulkee rintamalinjoilta myös toiseen suuntaan. Meduza kertoo päivittäin ukrainalaisille, että Venäjä on jakautunut kansa. Moni haluaa eroon presidentti Vladimir Putinin hallituksesta. Maassa on erilaisia oppositioryhmiä, mutta niiden on vaikea toimia.

Maailmalla myönteinen Venäjä-kuva on romahtanut. Meduza ui vastavirtaan.

”Haluan ukrainalaisten näkevän, että Venäjällä on rohkeita ihmisiä, jotka vastustavat sotaa. Uskokaa: he tekevät voitavansa, mutta se on vaikeaa ja he ovat suuressa vaarassa. Heidät voidaan vangita ja heidän perheensä tulevaisuus tuhota. Sodasta kertovia toimittajia ja bloggareita suljetaan vankiloihin koko ajan.”

Sota repii rikki toimittajien välistä yhteistyötä.

”Venäjä on syvästi polarisoitunut yhteiskunta. Miljoonat ukrainalaiset pakenevat sotaa. Ukrainalaiset menettävät kykynsä nähdä venäläiset ystävinään ja ihmisinä, joiden kanssa keskustella sotarikoksista ja raiskauksista. Sellainen tuhoaa minkä hyvänsä suhteen”, Kolpakov sanoo.

Sodan sokka moukaroi verkostoja. Silloin toimittajien pitää tehdä se, mikä on tiedotusvälineiden ydintehtävä: olla välittäjiä, Kolpakov sanoo. Hän muistuttaa, että sana media juontuu latinankielisestä sanasta medium ja tarkoittaa viestin välittäjiä.

Journalistien ammattitaito punnitaan siellä, missä viha roihahtaa liekkiin. Niin käy, kun tiedot venäläissotilaiden tekemistä raiskauksista, kidutuksista ja joukkohaudoista leviävät. Toimittajat tekevät arjen työtä vihan ytimessä. Heillä on paine tehdä objektiivista journalismia.

”Se on vaikeaa, sillä jokainen päivä on point of no return. Aina tapahtuu jotain järkyttävää. Välit ukrainalaisiin toimittajiin pitää rakentaa yhä uudelleen. Siksi keskustelemme koko ajan, päivin ja öin.”

Ukrainalaisen Butšan kaupungin joukkohaudat olivat piste, josta ei ole paluuta. Tilanne on journalisteille stressaava. On vaikeaa olla maltillinen ja hallita inhimilliset tunteensa, Kolpakov kuvailee tasapainoilua sodan ilmapiirissä.

Meduzan toimittajat kuuntelevat tarkalla korvalla ukrainalaisten toimittajien mielipiteitä. Kolpakovin mukaan he tekevät laatujournalismia.

”He ovat silmämme, korvamme ja aistimme. He auttavat hahmottamaan, mitä sodassa kulloinkin tapahtuu. Heillä on valtava tietomäärä. On vaikea kuvata, kuinka paljon heitä arvostan. He tekevät yhteistyötä, vaikka hallituksemme hyökkäsi heidän maahansa. Olen ylpeä heistä, ihailen heitä.”

Silti sota muutti kaiken.

Kolpakov korostaa, miten läheisiä kansat olivat ennen sotaa. Työssä käytiin rajan yli ja palattiin kotiin. Syntyi kahden maan avioliittoja. Lapset varttuivat monikulttuurisuuteen, sillä Ukraina ei ole Venäjää, vaan erilainen yhteiskunta.

Nyt ukrainalaisten on vaikea osallistua mihinkään yhteistoimintaan.

Kolpakov sanoo huomanneensa, että journalistien yhteisöllisyys häiriintyi jo vuonna 2014, kun Venäjä valloitti Krimin. Ja kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viime helmikuussa, yhteys katkesi. Toimitus suhtautui asiaan nöyryydellä.

”Tarkastelimme asiaa ukrainalaisten silmin. Ymmärrän, miksi he katkaisivat yhteydet. Nyt rakennamme ne uudelleen.”

Myös Meduzan talous meni sodan takia uusiksi. Ennen sotaa sillä oli 35 000 joukkorahoittajaa Venäjällä. Se oli ollut lehden rahoituksen perusta. Pakotteiden vuoksi pankkeja suljettiin, tilisiirrot eivät liikkuneet. Sodan alettua lehti alkoi saada tukea länsimaisilta.kollegoilta.

”Ilman Euroopan median taloudellista tukea Meduzaa ei luultavasti enää olisi”, Kolpakov myöntää.

Suomalaiset voivat tukea lehteä ryhtymällä tilaajiksi lehden englanninkielisillä verkkosivuilla. Hinta on kymmenen euroa kuussa.

Sanojaan tarkkaan punnitseva ja analyyttinen Kolpakov innostuu toimittajien ohella kehumaan Ukrainan kansaa: se on osoittanut tahtonsa lujuuden ja astunut länsimaisen politiikan ytimeen.

Entä presidentti Volodymyr Zelenskyi? Hänet Kolpakov määrittelee suureksi valtiomieheksi, joka vaatii länsimailta aina lähes mahdottomia, mutta saa aina enemmän tukea, kuin mitä Ukraina luultavasti saisi toisen presidentin johdolla.

”Oikea henkilö tehtävään nyt. Näemme kansakunnan johtajan, joka yhdisti maansa ja lujitti länsimaat sen ympärille. Hän löysi tavan kommunikoida ihmisille suoraan, yli välikäsien. Siitä ihmiset pitävät. Uuden ajan superammattilainen. Zelenskyn nimi jää Ukrainan ja maailman historiaan. Myös Putinin nimi jää historiaan, ja me näemme jo nyt, mitä Putinista tullaan kirjoittamaan.”

Suomessa Venäjän ruohonjuuritason arki on mysteeri. On vaikea tietää, mitä maassa todella tapahtuu. Siksi on hieman yllättävää kuulla, että Venäjällä on yhä riippumatonta mediaa, tosin vähän.

Novaja Gazeta -lehden päätoimittaja, vuoden 2021 Nobelin rauhanpalkinnon saanut journalisti Dimitri Muratov on maassa. Hän yrittää löytää keinoja kehittää uusia mediahankkeita.

Lisäksi Venäjällä on riippumattomina sinnitteleviä paikallislehtiä, jotka kirjoittavat sodasta. Hän mainitsee yhden. Se on Ludi Baikala, itäisessä Siperiassa Baikalin järven alueen paikallislehti. Pienuudesta ja syrjäisestä asemasta huolimatta kansainväliset tietotoimistot, kuten Reuters, seuraavat Ludi Baikalaa.

Suurin osa tottelee viranomaisten määräyksiä:’

”He suoltavat propagandaa. En kutsuisi sitä journalismiksi”, hän sanoo.

Suomessa on vaikea ymmärtää, miksi joku luisuu propagandaan ja toinen ei. Mikä heitä erottaa? Vastaus on Koplakovin mukaan historiassa.

”Nykyinen propagandan infrastruktuuri kehitettiin parin vuosikymmenen aikana. Ennen tiedotusvälineissä oli konservatiivisten ja liberaalien toimittajien kilpailua. Sitten valtion painostus kasvoi ja alettiin luisua propagandaan. Sillä ei ole rajaa. Propagandisti valehtelee ja tekee mitä vain, jos katsoo tarpeelliseksi.”

Tilanne selvästi ahdistaa länttä, sillä myös EU-maissa yleisöjä manipuloidaan. Kolpakov mainitsee Unkarin ja Puolan.

Propaganda tarkoittaa sitä, että poliitikot käyttävät mediaa yleisöjen manipulointiin. Ero riippumattoman ja valtion propagandamedian välillä on olemuksellinen, sillä toimittajat tekevät journalismia, manipuloitu media propagandaa. Kolpakov varoittaakin, että riippumaton journalismi on nyt uhattuna kaikkialla.

”Venäjän tiedotusvälineet ovat esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kaikki menee pieleen.”

Sodan luomaa kaaosta ja valeuutisten vyöryä hän pitää vaarallisena hetkenä median muutoksessa, sillä propagandamedioiden tekijät näyttävät toimittajilta ja käyttäytyvät kuin toimittajat.

”He eivät kuitenkaan ole toimittajia, vaan valtion työvälineitä.”