Artikkelikuva
Liikunta on ihmisoikeus, jonka toteutumisesta ympäristön on huolehdittava, sanoo Miia Hautakangas.

”Kilpaurheilussa pitäisi purkaa valtaa ylläpitäviä rakenteita”

Tasa-arvo ei vielä urheilussa toteudu, vaikka liikunta kuuluu kaikille, sanoo LiiKe ry:n globaalikasvattaja Miia Hautakangas.

Liikunta on ihmisoikeus.

Ehdottomasti. Liikunta kuuluu kaikille! Liikunta nähdään usein erillisenä asiana – että ihminen lähtee liikkumaan. Todellisuudessa liikunta ja liike ovat meissä koko ajan. On kuitenkin ympäristön tehtävä poistaa liikunnan esteitä ja varmistaa, että liikunta toteutuu ihmisoikeutena.

Globaali epätasa-arvo vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin urheilla.

Riippuu siitä, millaisesta urheilusta puhutaan. Globaalissa etelässä liikkuminen on vahvasti läsnä arjessa. Kun taas puhutaan järjestäytyneestä urheilusta, on paljon eroja siinä, kuka nousee huipulle ja kuka saa liikkua. Esimerkiksi Tansaniassa julkisesti liikkuvat ovat olleet pitkään poikia. Maan keskiluokkaistuessa tilanne on muuttunut.

Sitten on vielä kansainvälinen kilpaurheilu, jossa esimerkiksi länsimaiseen kauneusihanteeseen asettumattomien naisten sukupuoli kyseenalaistetaan ja testataan. Kilpaurheilussa pitäisi purkaa valtaa ylläpitäviä rakenteita.

Liikunnan avulla voidaan saavuttaa muitakin hyötyjä kuin hyvinvointia.

Ehdottomasti. Liikunnan avulla voidaan tehdä esimerkiksi globaalikasvatusta. Jos järjestetään seminaari, sinne tulevat valmiiksi aiheesta kiinnostuneet. Mutta jos järjestetään liikuntatapahtuma, siihen osallistuvat ihan eri ihmiset.

Toivon, että tulevaisuudessa kiinnitetään enemmän huomiota siihen, miten liikunnassa voidaan luoda turvallisia tiloja. Lisäksi pitäisi selvittää, miten liikkuessa syntynyt yhteenkuuluvuuden kokemus saataisiin urheilun ulkopuolelle.

Kaikki yhteiskunnassa vaikuttavat ilmiöt vaikuttavat myös liikuntaan ja urheiluun.

Politiikan ei pitäisi kuulua urheiluun.

Politiikka ei ole koskaan ollut erillään urheilusta. Urheilu on ollut hyvin vahva nationalismin väline, jolla on näytetty voimaa ja yhtenäisyyttä. Kaikki yhteiskunnassa vaikuttavat ilmiöt vaikuttavat myös liikuntaan ja urheiluun. Sosiaalisen median myötä urheilijat pystyvät ilmaisemaan mielipiteensä. On hyvä, että he ottavat somessa kantaa epäkohtiin ja vaativat muutosta. Myös aktivismi kuuluu urheiluun.

Ihmisoikeudet pitäisi huomioida urheilussa nykyistä paremmin.

Kyllä. Naisen euro on urheilussa kolme senttiä – eli sukupuolten tasa-arvoon liittyen urheilussa on ongelmia. Lisäksi suurkisat, jotka siirtyvät paikasta toiseen, ovat nykymaailmassa kestämätön konsepti ihmisoikeusloukkauksien ja ilmastopäästöjen takia.

On kuitenkin esitetty tapoja, jotka tekisivät kansainvälisistä kisoista kestävämpiä. Esimerkiksi olympialaisten kesäkisat voitaisiin pitää pysyvästi niiden synnyinsijoilla Kreikassa. Missään nimessä kisoja ei kannata lopettaa, sillä niiden lähtökohta on rauhanliikkeessä.

KUKA?

Miia Hautakangas

Ammatti: Liikunnan globaalikasvattaja LiiKe ry:ssä

Tausta: Kymmenen vuotta liikunnanohjaajana. Viimeistelee parhaillaan maisterintutkintoa sosiaalipsykologiasta Helsingin yliopistossa. Liikuntaneuvojan tutkinto Kuortaneen urheiluopistosta. Asunut Tansaniassa muutaman vuoden.

Harrastukset: Jooga, uinti, pianonsoitto, maalaus ja tanssi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!