Kukaan ei tarkalleen tiedä, kuinka monesta tapauksesta on kyse. Tieto leviää heikosti, sillä kuten muuallakin maailmassa, myös näitä itsemurhatapauksia värittää häpeä, epätietoisuus ja pelko.

24. maaliskuuta Kolumbian Cuarto de hora -verkkouutisissa kerrottiin emberá-alkuperäiskansaan kuuluneiden 30 lapsen ja nuoren tehneen itsemurhan alkuvuoden aikana. Kaikki raportoidut tapaukset paikannettiin samaan maakuntaan, Chocoon.

Alueella toimiva ja humanitaarisissa kriiseissä tukeva Luterilainen Maailmanliitto kertoi neljän tuhannen ihmisen joutuneen lähtemään samoihin aikoihin maan sisäisiksi pakolaisiksi.

Kolumbiassa arvioidaan olevan noin 700 000 alkuperäiskansan jäsentä, jotka edustavat yli 80 eri kansaa. Alkuperäiskansat ovat olleet läpi Kolumbian historian sorron kohteena, ja myös tämän päivän Kolumbiassa alkuperäiskansojen elinolot ja oikeudet ovat heikot.

Pahimmillaan joillakin alueilla tilanne on ajautunut siihen, että asiantuntijat puhuvat jo nuorten keskuudessa tapahtuvista ”itsemurharyppäistä”.

Mikä on ajanut nuoret, alkuperäiskansojen tulevaisuuden, näin epätoivoiseen tilanteeseen?

Nuoret eivät näe tulevaisuutta maailmassa, jossa heidän elinalueensa on ryöstetty, eikä heillä ole taloudellisia resursseja tai mahdollisuuksia sopeutua Kolumbian valtakulttuuriin.

”Paha henki on liikkunut keskuudessamme jo kauan. Ensimmäisiä kertoja hänet on kohdattu 1990-luvulla” kertoo Victor Carpio, embera-alkuperäiskansan ihmisoikeusaktivisti Chocon maakunnasta.

Vuodesta 1997 alkuperäiskansan asuinalueilla on ollut aseellisia yhteenottoja joko sissitaistelijoiden, puolisotilaallisten joukkojen, huumekartellien tai valtion joukkojen toimesta.

”Taisteluiden jälkeen ruumiita on jäänyt hautaamatta ja kadonnut. Nyt pahat henget ilmestyvät meille näinä vainajina vaatien rauhaa ja sovintoa.”

Carpion mukaan on mahdotonta tehdä rauhaa Äiti maan kanssa ennen kuin ruumiit on saatettu maan rauhaan ja sotiminen saatu loppumaan pyhillä alueilla.

”Monet nuoret kokevat, ettei heillä ole mitään jäljellä. He eivät näe tulevaisuutta maailmassa, jossa heidän elinalueensa on ryöstetty, eikä heillä ole taloudellisia resursseja tai mahdollisuuksia sopeutua Kolumbian valtakulttuuriin. Mitä vaihtoehtoja heille jää? Tämän lisäksi pahat henget muistuttavat jatkuvasti sodan ja kuoleman mahdollisuudesta.”

Kun epätoivo ja näköalattomuus ovat tarpeeksi voimakkaita, nuoret riistävät henkensä.

”Ja kun tieto tapauksista leviää yhteisöjen välillä, nuoret omaksuvat helposti tämän saman ajatusmaailman. Sen, ettei maailmassa ole heille paikkaa, turvaa tai perusoikeuksia.”

Kaikkiaan Chocon maakunnassa arvellaan elävän noin 150 000 alkuperäiskansan jäsentä, mikä on huomattava määrä maakunnan reilusta puolesta miljoonasta asukkaasta.

Vuosina 2015-2022 pelkästään Chocon maakunnassa on raportoitu lähes 150 itsemurhatapausta ja 80 itsemurhayritystä. Tämän lisäksi tapauksia on raportoitu myös muissa alkuperäiskansojen yhteisöissä ympäri Kolumbiaa, esimerkiksi Antioquian, Caucan ja Nariñon maakunnissa.

Tarkkoja lukuja on mahdotonta antaa, sillä asiasta ei uutisoida maan mediassa ja moni tapaus jää raportoimatta. Willian Paredes López, Luterilaisen Maailmanliiton Chocon aikaisempi alueellinen johtaja, on huolissaan raportoitujen tapausten kasvusta ja itsemurharyppäistä.

”Kuulimme ensimmäisistä tapauksista vuonna 2015. Vuosien 2016-2018 aikana tapausten määrä kasvoi ja aloimme kuulla eri syitä nuorten itsemurhille. Nykyään tästä voi puhua jo nuorten selviytymisstrategiana, ulospääsynä kestämättömästä tilanteesta. Kauhistuttavinta on, että ilmiö voi olla paljon yleisempi kuin osaamme edes aavistaa.”

Aseelliset joukot liikkuvat usein syrjäisillä alueilla, missä myös alkuperäiskansojen maat ovat. Monellakaan perheellä ei ole varaa tukea lastensa opiskelua. Usein nuori joutuu valitsemaan pakolaisuuden tai sissiryhminen ja armeijan tukemien puolisotilaallisten joukkojen pakkovärväyksen välillä.  Aseelliset ryhmät värväävät nuoria riveihinsä uhkailemalla ja kiristämällä. Oli valinta mikä tahansa, yhteys omaan kulttuurin ja juuriin on hauras.

Kun nuoret eivät löydä paikkaansa maailmassa, he jäävät toimettomiksi. Kuvaan astuvat päihteet ja mielenterveysongelmat. Yhteisöissä koettu näköalattomuus ajaa nuoria seuraamaan toistensa esimerkkiä – ja osa valitsee lopullisen tien ulos epätoivosta.

Nuoria voidaan auttaa mahdollistamalla opiskelua heidän omalla kielellään ja heidän oman kulttuurinsa lähtökohdista.

Noin 60 vuotta kestänyt Kolumbian sisällissota on luonut maahan syvän epäluottamuksen ilmapiirin, ja pelko väkivallasta on lähes normalisoitunut, varsinkin vähemmistöjen keskuudessa. Rauhan rakentaminen on vaikeaa, ja moni kokee jääneensä yksin ongelmiensa kanssa.

YK:n selvitysten mukaan Kolumbiassa on edelleen maailman eniten maan sisäisiä pakolaisia: noin 150 000 ihmistä on joutunut lähtemään omilta kotiseuduiltaan vuonna 2016 kirjoitetun rauhansopimuksen jälkeen. Heistä merkittävä osa on alkuperäiskansan jäseniä.

Tilanteen ratkaiseminen vaatii koko maata koskevaa suurta muutosta, ja erityisesti nuorten tukeminen on erittäin haastavaa kollektiivisen epätoivon kasvaessa, kertoo Parades.

”Aluksi yritimme auttaa nuoria psykososiaalisen tuen keinoin, mutta pian ymmärsimme, että ongelman ratkaisemiseksi täytyy ymmärtää heidän omaa kulttuuriaan sekä rakenteellisia ja ulkoisia ongelmia. Tärkeintä olisi, että tuki olisi pitkäaikaista ja että se antaisi nuorille mahdollisuuden puhua ongelmistaan ja vaikeinakin hetkinä tukea kulttuurin ylläpitämistä. Ilman nuoria alkuperäiskansan kulttuurilla ei ole tulevaisuutta.”

Alkuperäiskansojen nuorten hyvinvointia tulisi vahvistaa kitkemällä juurettomuuden ja näköalattomuuden tunnetta ja tukemalla heidän omaa kulttuuriaan.

Nuoria voidaan auttaa mahdollistamalla opiskelua heidän omalla kielellään ja heidän oman kulttuurinsa lähtökohdista, kuten tehdään esimerkiksi Suomen Lähetysseuran hankkeessa Kogi-alkuperäiskansan keskuudessa.

”Vain lasten kautta pystymme luomaan tulevaisuutta. Tukemalla koulunkäyntiä alkuperäiskansan omalla kielellä mahdollistamme myös sen, että heidän omalla kulttuurillaan on mahdollisuus tulevaisuuteen”, hankkeen koordinaattori Marian Coy sanoo.

Kolumbialaisen dokumentaristi Alejandro Naranjon dokumentissa Inflated jungle haastatellaan Vaupesin maakunnassa elävien alkuperäiskansaan kuuluvia nuoria heidän ajatuksistaan heidän ystäviensä itsemurhista.

Kun juuri koulunsa päättäneeltä Gilbertolta kysytään mitä hänen kulttuurissaan uskotaan kuoleman jälkeen tapahtuvan, kertoo hän ihmisen pääsevän kotiinsa.

”Kuolema on matka kotiin, mistä olemme alun perin lähtöisin. Paluu oikeaan kotiimme.”