Ensin tuli korona ja pisti Suomen ja Venäjän rajan kiinni. Itäraja ei avautunut matkailijoille silloinkaan, kun moniin muihin maihin alkoi olla pääsy rokotetodistuksen turvin.

Sitten tuli sota. Rajan takainen maa jäi pimentoon. Enää ei ole varmaa, milloin Venäjälle voi matkustaa.

”Vaikka Venäjälle pystyisikin matkustamaan, kysymys kuuluu, haluaako sitä tehdä. Tuntuu siltä, että jotain on saattanut siellä peruuttamattomasti muuttua”, sanoo Riikka Loukkaanhuhta, 53, Viipurissa oppaana toiminut evakkokarjalaisia juuria omaava Karjala-aktiivi.

Loukkaanhuhdan 70-vuotiaat vanhemmat asuvat Suomen ja Venäjän rajalla ja kävivät ennen Karjalassa melkein viikoittain. Keväisin oli päästävä keräämään ensimmäiset sinivuokot. Nyt he ovat tehneet vaikean päätöksen – he eivät enää lähde Karjalaan.

”Heillä on tietenkin kova tuska ja suru, mutta ovat päättäneet sanoa Karjalalle hyvästi.”

Monille evakoille ja heidän jälkeläisilleen kotiseutu on muuttunut vieraaksi. Karjala tuntuu nyt kaukaiselta, saavuttamattomalta, Loukkaanhuhta sanoo.

”Karjala menetettiin sodassa kaksi kertaa. Moni kokee, että Karjala on menetetty nyt kolmannen kerran. Karjala on viety kauas pois.”

Pienenä lapsena lähteneet samaistuvat Ukrainasta pakeneviin lapsiin, jotka joutuvat hylkäämään rakkaan maansa.

Surua, pettymystä ja vihaa. Ukrainan sota on herättänyt evakoissa ja heidän jälkeläisissään monia tunteita. Pienenä lapsena lähteneet samaistuvat Ukrainasta pakeneviin lapsiin, jotka joutuvat hylkäämään rakkaan maansa. Loukkaanhuhta kertoo käyneensä raastaviakin keskusteluja Karjala-aktiivien kanssa. Varsinkin evakkosukupolvi on tuntenut ukrainalaisten tuskan ja samaistunut siihen.

”Sota tulee lähelle. Varsinkin evakkosukupolvi ymmärtää paenneiden tilanteen. Pienenä lapsena lähteneet samaistuvat Ukrainasta pakeneviin lapsiin, jotka joutuvat hylkäämään rakkaan maansa.”

Toisaalta evakkosukupolvi ymmärtää myös venäläisten hätää. Vanhempi sukupolvi tuntuu yleisesti ottaen olevan nuorempaa hyväksyvämpi, Loukkaanhuhta sanoo.

”He ovat äärimmäisen surullisia ja kaikki Ukrainan puolella, mutta ovat nähneet elämää sen verran, että ymmärtävät myös Venäjän kansan hädän. He ovat nähneet ihmisten huonot olot Karjalassa.”

Evakoiden joukossa on myös öyhöttäjiä, jotka uskovat, että ”ryssä on ryssä, vaikka voissa paistais”, sanoo Loukkaanhuhta. Enimmäkseen venäläisiä kohtaan on silti empatiaa.

Myös Venäjän Karjalan puolella tunteet vaihtelevat. Loukkaanhuhta kertoo pitävänsä yhteyttä venäläisiin ystäviinsä Karjalassa ja moni suree tilannetta.

”Yksi ihana ystävä, jonka olen tuntenut kuusi vuotta, oli helpottunut, kun vastasin hänen yhteydenottoonsa. Hän ajatteli, että en enää koskaan olisi häneen yhteydessä, koska hän on vihollisvaltion asukas.”

Karjalassa on myös ihmisiä, jotka uskovat Venäjän viralliseen selitykseen ”erikoisoperaatiosta.” Toiset taas ihmettelevät tilannetta.

”Suomiviha on noussut rajan takana propagandan takia. Kuitenkin moni odottelee suomalaisia, jotka ovat käyneet turistina Viipurissa. Siellä mietitään, että miksi suomalaiset nyt yhtäkkiä olisivat meidän vihollisiamme.”

Kotiseutumatkoja on ollut mahdollista järjestää luovutetun Karjalan alueelle vuodesta 1990 alkaen.

Karjalaiset joutuivat jättämään kotinsa Suomen hävittyä ensin talvisodan ja myöhemmin jatkosodan Neuvostoliitolle. Karjalaisia muutti ympäri Suomea yhteensä 407 000. Tämän lisäksi kotinsa joutuivat jättämään lopullisesti petsamolaiset sekä osa Sallassa ja Kuusamossa asuvista. Sodan jälkeen 11 prosenttia Suomen asukkaista oli siirtolaisia.

On arvioitu, että noin miljoonalla suomalaisella olisi juuria menetettyyn Karjalaan.

Karjalan Liitto alkoi toimia karjalaisten edunvalvojana talvisodan jälkeen, kun osista Karjalaa jouduttiin ensi kertaa luopumaan. Kotiseutumatkoja on ollut mahdollista järjestää luovutetun Karjalan alueelle vuodesta 1990 alkaen.

Nyt tämä osa Liiton toiminnasta on täytynyt jäädyttää. Ukrainan sota on vaikuttanut liiton toimintaa muillakin tavoin, kertoo Karjalan Liiton uusi puheenjohtaja Outi Örn.

”Meillä on tehty rajan yli menevää yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Tilanteen myötä Venäjälle kohdistuva yhteistyö on keskeytetty. Meidän oli esimerkiksi tarkoitus jatkaa kansallispukuihin liittyvää yhteistyösarjaa, jossa on webinaareja ja työpajoja, mutta se ei nyt toteudu.”

Örnkin on kuullut Ukrainan sodan herättäneen tunteita evakoissa. Evakkoon lähteneet ovat muistaneet oman kokemuksensa. Osa tuntee epäuskoa – on tuudittauduttu siihen, ettei tällaista enää tapahdu.

”Jälkipolvi taas on tyytyväinen, että jo edesmenneet äiti ja isä eivät ole enää sotaa näkemässä.”

Venäjän Karjalassa karjalaisyhteisöjen poissaolo saattaa alkaa näkyä yllättävän nopeasti. Karjalan Liiton jäsenseurat ja säätiöt ovat kunnostaneet muun muassa Suomen ajan hautausmaita ja muistomerkkejä. Örn kertoo, että satunnaisesti näitä merkkejä on turmeltu. Nyt Ukrainan sodan aikana on tärvelty Koiviston sankarihautausmaan muistomerkkejä. Vaikkeivat tapahtumat ilmeisesti suoranaisesti liity sotaan, Örn pohtii miten sota ja siihen liittyvä propaganda sekä jo koronan vuoksi vaikeutunut yhteistyö vaikuttavat Suomen ajan muistomerkkeihin.

”Mietin, miten muistomerkit säilyvät ja alkaako tällaista tapahtua laajemminkin.”

Karjalaisiin juuriin on mahdollisuus pitää yhteyttä, vaikka Karjalassa ei ole mahdollista fyysisesti vierailla.

Liitto jatkaa toimintaa Suomen puolella niin kuin ennenkin. Karjalan Liitto ja siihen kuuluvat jäsenseurat järjestävät esimerkiksi ruokakursseja, äänellä itkemisen kursseja, käsityökursseja, luentoja ja seminaareja. Yhteyttä juuriinsa voi siis pitää monin tavoin.

Myös Loukkaanhuhta kertoo, että karjalaisiin juuriin on mahdollisuus pitää yhteyttä, vaikka Karjalassa ei ole mahdollista fyysisesti vierailla. Loukkaanhuhdalla juuret näkyvät arjessa.

”Toissaviikkona leivoin lanttukukon. Lapsuudenkodissani Karjala ja karjalaisuus olivat läsnä arjessa, ei siitä tehty mitään numeroa. Karjalaiset perinteet ja tavat, omat juuret ja perhehistoria tulivat osaksi omaa elämääni.”

Yhteyttä Karjalaan voi pitää myös sosiaalisen median kautta. Loukkaanhuhta toimii ylläpitäjänä kahdessa sosiaalisen median karjalaisryhmässä. Hän pitää sosiaalista mediaa tärkeänä väylänä tietoihin ja muistoihin. Nyt hänen luotsaamassaan Viipuri-ryhmässä on käsitelty myös Ukrainan sotaa.

Sodan käsittelyssä on tärkeää ottaa huomioon myös lapset. Loukkaanhuhta opettaa lohjalaisen alakoulun maahanmuuttajaluokkaa. Sota on koskettanut myös hänen luokkalaisiaan, jotka kyselevät asiasta opettajilta.

”Lapset kyselevät miksi on sota ja miten näin voi tapahtua. Emme elämöi sodalla, vaan annamme lasten puhua.”

Monilla Loukkaanhuhdan oppilaista on kokemusta kotimaan jättämisestä pakon edessä. Tämän takia sota on nostanut huolen turvallisuudesta.

”Lapset kyselevät, olemmeko turvassa täällä ja kerromme, että kyllä he ovat. He sanovat, että niin äiti ja isäkin sanoivat.”

Loukkaanhuhta toivoo, että aikuiset kuuntelisivat lasten pohdintoja ja ottaisivat heistä esimerkkiä.

”Kun lapset leikkivät välitunnilla, ihonvärillä tai edes kielellä ei ole merkitystä. Jos aikuiset ottaisivat esimerkkiä lapsista, ei meillä olisi sotia.”