Poroja on liikaa ja laitumet ovat siksi kuluneet. Porot ovat tyhmiä eläimiä. Poromiehet rikastuvat liikennevahinko- ja petokorvauksilla. Poronhoito on vanhojen miesten ala.

Muun muassa tällaisia uskomuksia Jääskön paliskuntaan kuuluva poronomistaja ja Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila saa oikoa lähes päivittäin. Ollilan puoliso ja lapset ovat päätoimisia poromiehiä, ja hän itse osallistuu poronhoitotöihin aktiivisesti lomilla ja viikonloppuisin.

”Virhekäsityksiä on valtavasti. Etenkin poronhoitoalueen ihmisillä on olevinaan hyvin vankka tieto siitä, mitä on poronhoito ja millainen eläin on poro. Viime aikoina olemme saaneet niskaamme tuulivoimaloita ja kaivoksia ajavien tahojen mustamaalauskampanjoita, joissa näitä stereotypioita hyödynnetään”, hän sanoo.

Tuon tuosta Ollila päätyy keskustelemaan myös poronhoitoalan sukupuolittuneisuudesta: miksi ala on yhä miesvoittoinen, miksi paliskuntien hallituksissa naiset loistavat poissaolollaan ja miksi alalla toimivia naisia kutsutaan poromiehiksi? Aloite keskusteluun tulee yleensä ulkopuolelta; poropiireissä keskustelua käydään vähemmän. Ollila uskoo, että jos tarve vaatii, ammattinimike muuttuu ajan saatossa.

”Moni nainen on mieluiten poromies. Myös poronhoitaja on kelvollinen ammattinimeke. Juuri nyt meillä on niin isoja haasteita esimerkiksi teollisen maankäytön ja ilmastonmuutoksen parissa, että käsitteiden pohdinta joutuu odottamaan vuoroaan. Jos lakiuudistuksia tulee, käsitteitä lienee tarpeen miettiä uusiksi.”

Poronhoito on perinteisesti ollut koko perheen elämäntapa, jossa miehet ovat toimineet päätoimisina poromiehinä ja naiset ovat keskittyneet kodin- ja lastenhoitoon.

Poromiehet Emilia Yli-Suvanto, 23 ja Sanna Marjomaa, 24 hoitavat isiensä karjaa Rovaniemen Molkojoella. He kuuluvat Poikajärven paliskuntaan, joka on yksi Suomen poronhoitoalueen 54 paliskunnasta.

”Poromiehen työ on parasta. Hoidan isäni poroja ja sesonkina teen töitä myös poromatkailun puolella. Sain poromerkin jo vauvana, enkä voi kuvitella muuta ammattia”, Yli-Suvanto sanoo.

Yli-Suvannon perheessä poronhoito alkoi 70-luvun lopulla, kun perheen isä sai ensimmäiset poronsa. Marjomaa sai poromerkin kolmivuotiaana. Suvun poronhoito kytkeytyy saamelaisiin juuriin. Poronhoito on perinteinen saamelainen elinkeino, vaikkakin nykyään vain murto-osa saamelaisista saa siitä pääelantonsa.

”Kun äitini isä kuoli vuonna 1998, isä otti vastuun hänen poroistaan. Myöhemmin hän hommasi omat porot ja ryhtyi poromieheksi. Olen aina tiennyt, että minusta tulee poromies”, Marjomaa sanoo.

Nuoret naiset tietävät, että mielikuvat ”miesten alasta” istuvat tiukassa. Poronhoito on perinteisesti ollut koko perheen elämäntapa, jossa miehet ovat toimineet
päätoimisina poromiehinä ja naiset ovat keskittyneet kodin- ja lastenhoitoon. Ala on yhä miesvoittoinen, mutta naisistuu vauhdilla

”Maailma on muuttunut tasa-arvoisemmaksi, mikä näkyy meidänkin alallamme. Nykyään nainen voi olla päätoiminen poromies, ja poroperheen lapsista yhtä hyvin tyttö tai poika voi olla jatkaja”, Yli-Suvanto ynnää.

Enemmän kuin väitteet ”miesten alasta”, naisten korviin särähtävät kommentit siitä,
että poronhoitajat ovat laiskoja ihmisiä ja porot tyhmiä eläimiä.

”Nämä ovat loukkaavimpia kommentteja. Porot ovat älykkäitä eläimiä, ja poromiehet tekevät raskasta työtä säässä kuin säässä. Koko viime syksykin kerättiin poroja aitaan vesisateessa”, Yli-Suvanto kuittaa.

2000-luvun taitteesta alkaen tyttöjen ja naisten osuus poronomistajista on ollut kasvussa. 2020-luvulle tultaessa huomattava osa poronhoitajan ammatin valitsevista nuorista on naisia – joinakin vuosina jopa puolet. Ollilan mukaan sukupuoliroolien välisten kuilujen kaventuminen on yksi syy tähän kehityskulkuun.

”Nainen voi halutessaan tehdä samoja hommia kuin mieskin – ja päätoimisena poronhoitajana toimivan näin on myös tehtävä, sukupuoleen katsomatta.”

Poronhoitotöissä on hyvät edellytykset tasa-arvoiseen toimintaan: työ on yhteisöllistä, ja työnjaossa on mahdollista huomioida kunkin yksilölliset edellytykset. Vaikka luonto ja porot sanelevat työlle reunaehtonsa ja tulevaisuus on uhkakuvien varjostama, tiivis poroyhteisö tukee jaksamista.

”Näen tasa-arvona sen, että sukupuoleen katsomatta jokainen saa tehdä työtä oman osaamisensa ja voimiensa mukaan. Lujasta luonteesta ja hyvästä yhteistyökyvystä ei ole haittaa. Tämä ala sopii ihmiselle, joka pystyy uhmaamaan karujakin luonnonoloja, ja pärjää myös ilman nykyajan mukavuuksia”, Ollila linjaa.

Ratkaistavia tasa-arvokysymyksiä on kuitenkin useita. Yksi on se, että raskaaksi tullessaan poronainen ei saa sijaisapua, koska ”raskaus ei ole sairaus”. Tämä on erityisen ongelmallista, jos naisella ei ole puolisona poromiestä. Asioiden edistymistä jarruttanee sekin, että nainen on harvinaisuus paliskuntien hallituksissa.

”Jokaista paliskuntaa johtaa poroisäntä yhdessä viisijäsenisen hallituksen kanssa. Kautta historian vain yksi nainen, Vieno Länsman Kaldoaivin paliskunnasta, on toiminut poroisäntänä. Hallitusten jäseninä ja varaporoisäntinäkin naisia on vähän. Tässä olisi kehittämisen tarvetta tuleville vuosille”, Ollila toteaa.

Näen tasa-arvona sen, että sukupuoleen katsomatta jokainen saa tehdä työtä oman osaamisensa ja voimiensa mukaan.

Yli-Suvannon ja Marjomaan tavoitteet ovat selvät: he haluavat olla täysipäiväisiä poromiehiä – ei poronaisia tai poronhoitajia. Molempien unelmana on saada oma karja, ja tehdä sillä elanto.

Muita työmahdollisuuksia tarjoavat esimerkiksi poromatkailu ja hanketyö. Ylisuvanto toimii Tunturi-Lapin palkiset samassa kaarteessa -hankkeen projektipäällikkönä, ja suunnittelee opinnäytetyötä Lapin ammattikorkeakoulun agrologilinjalle. Työssään hän tulee näillä näkymin käsittelemään poronuorten tilannetta alalla nyt ja tulevaisuudessa.

Marjomaa valmistui agrologiksi jouluna 2022 ja teki opinnäytetyönsä poronlihan suoramyynnin kehittämisestä tilatasolla. Hän pyrkii hyödyntämään tutkimuksen tuloksia oman tilansa toiminnassa.

Oma kotitila on se paikka, missä molemmat haluaisivat pysyä myös tulevaisuudessa. Viime aikoina epävarmuus on kuitenkin nostanut päätään: Poikajärven paliskunta on esitetty potentiaalisena tuulivoima-alueena.

”Tuulivoimaloiden vaikutuksia ei ole tutkittu kunnolla, eikä tiedetä, miten se vaikuttaa esimerkiksi porojen vasomiseen. Toivon, että luontoa ei tuhottaisi kaivoksilla, avohakkuilla ja tuulivoimalapuistoilla, jotka tuovat usein vain lyhytaikaista iloa. Porotaloutta ei voi olla, jos ei ole luontoa”, Yli-Suvanto sanoo.

Poronhoitoa harjoitetaan monien uhkien ristipaineessa. Ollila muistuttaa, että vapaasti laiduntavana ja erityisin oikeuksin suojattuna eläimenä poro – samoin kuin poronhoito elinkeinona – on tärkeä osa koko poronhoitoalueen elämää, eivätkä poronhoitoalan vaikutukset jää vain poronhoitoalan sisään.

”Teolliset maankäytön hankkeet aiheuttavat resurssipulaa, joka ajaa poromiehet ja yhdistyksen lujille. Kamppailemme riittämättömyyden kanssa päivittäin. Toivoisin hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia, jotka turvaisivat poronhoidon harjoittamisen mahdollisuuden myös tuleville sukupolville”, Yli-Suvanto muotoilee.