Näkökulmat

  -henkilökuva

Olohuone, jossa kaikki saavat olla

Mitä on kansalaisuus? Ainakin osallisuutta, porukkaan kuulumista ja yhteisten asioiden hoitoa, Anni Valtonen kirjoittaa.

Vuoden 2022 ensimmäisen lehden teemaksi valittiin kansalaisuus. Tahdoimme yhdessä pohtia, mitä se tarkoittaa. Aika pian havaitsimme, että kansalaisuuteen liittyy olennaisesti myös kysymys kansallisuudesta. Siksi tämä lehti jollakin tavalla avautuu näiden molempien käsitteiden suuntaan.

Huomasimme, että kansalaisuus on ainakin seuraavaa: osallisuutta, porukkaan kuulumista, yhteisten asioiden hoitamista ja aktiivisesti paremmaksi tekemistä.

Monessa lehden jutussa selviää, että jos tunne porukkaan kuulumisesta puuttuu, ihmisen on vaikea tuntea olevansa kotonaan. Jos hyväksyntä kansalaisena jää erityisesti muiden kanssaihmisten taholta saamatta, paikka kansalaisena jää sivullisena olemiseksi, syrjästä katsomiseksi.

Toisin sanoen: yhteiset asiat eivät tunnu tärkeiltä, jos ihmiseltä puuttuu kokemus yhteisöön kuulumisesta. Tämän seurauksena ihminen pahimmillaan syrjäytyy ja katkeroituu.

”Hyväksytyksi tuleminen on erityisen tärkeää nuorille, joiden identiteetti on vasta rakentumassa. Jos Suomen tulevaisuutta ovat rakentamassa kansalaiset, joiden itsetunto on tuhottu, joiden identiteetti on epäselvä, joita pahimmassa tapauksessa kaivelee kostonhalu, Suomen tulevaisuus on vaakalaudalla”, toimittaja Wali Hashi kiteyttää kolumnissaan.

Tästä syystä toivonkin, että Suomessa alettaisiin pikaisesti juhlia toreilla ja turuilla itsenäisyyspäivää niin, että koko kansa saisi osallistua juhlaan – siis kaikki täällä asuvat ihmiset.

Näin edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen saisi kuulua joukkoon, tähän Suomi-nimiseen joukkueeseen. Sillä olisi suuri symbolinen arvo.

Toki tiedän sen, ettei yksi päivä kesää tee, jos kaikkina muina pävinä ihmistä kohdellaan ulkopuolisena, vieraana. Silti tämä ele olisi hieno.

Jos tunne porukkaan kuulumisesta puuttuu, ihmisen on vaikea tuntea olevansa kotonaan.

Parhaimmillaan yhteisö – minkä kokoinen tahansa – koetaan niin rakkaaksi, että sen eteen ollaan valmiita tekemään töitä hartiavoimin. Tästä esimerkkinä paneuduimme kansalaisaktivismiin (Periksi ei anneta!, s. 18–27), joka on vuosikymmenten ajan vienyt asioita parempaan suuntaan kaikkialla.

Hyvin erilainen olisi maailmamme ilman kansalaisten omaehtoista liikehdintää. Kansalaisten toiminnalla on muun muassa lopetettu orjuus ja saavutettu naisten äänioikeus, tasa-arvoinen avioliittolaki sekä globaalin etelän maiden itsenäistyminen siirtomaista.

Kansalaisuus-teeman kunniaksi kysyimme Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaiselta, mikä kuvastaisi nykysuomalaisuutta parhaiten.

Arvatkaa mitä hän vastasi?

Kirjastolaitos, tuo ainutlaatuinen instituutio koko maailmassa. Ja että Kallion kirjasto Helsingissä on hyvin rakas paikka.

Kansalaisten olohuone, jonne kaikki ovat tervetulleita. Sellainen voisi tämä koko maa olla.

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja.