Syyskuussa 2015 olin työmatkalla Mogadishussa, kun hotelliini tehtiin itsemurhaisku. Terroristijärjestö Al-Shabab oli hyökkäyksen takana. Kahdeksan ihmistä kuoli ja 14 loukkaantui.

Myös minä loukkaannuin, mutta onneksi lievästi. Seuraavana päivänä suomalaisten iltapäivälehtien otsikoissa luki, että suomalainen toimittaja joutui itsemurhaiskun uhriksi Mogadishussa.

Otsikon ansiosta ihmiset juoksivat ostamaan lehden. Kun he avasivat lehden, he totesivat: ”Oho, kyseessä olikin Wali Hashi!”

Nettikeskustelu kävi vilkkaana. Ei puhuttu siitä, miten olin loukkaantunut tai edes siitä, olinko elossa. Keskustelu käytiin vain siitä, olenko suomalainen vai en. Osa meni aika pitkälle todetessaan: hyvä, että Hashi palasi kotiinsa.

Minun Suomen kansalaisuuteni ei pelastanut tilannetta. Niinpä aloin tämän tapahtuman jälkeen pohtia, kuka on suomalainen ja miten suomalaiseksi pääsee? Kuka sen määrittelee?

Kansalaisuuden voi määritellä eri tavoin. Esimerkiksi 1950-luvun Suomessa oli selkeämpää, kuka on suomalainen ja kuka ei. Nyt vaalea iho ja siniset silmät eivät enää riitä suomalaisuuden määrittelijöiksi. Ajat muuttuvat.

Yleinen globalisaatiokehitys monipuolistaa väestörakennettamme. Vuonna 2020 ulkomaalaistaustaisia oli Suomessa 444 031. Yhdessä maahanmuuttajaperheessä voi olla neljästä kahdeksaan lasta, kun taas valtaväestöön kuuluvilla suomalaisilla lapsia on yleensä yksi tai kaksi. Suomi kasvaa siis nopeasti eri taustaisilla, eri värisillä ja eri uskontoa edustavilla ihmisillä.

Kuka on siis kantasuomalainen tai valtaväestöön kuuluva? Se, miten kanssaihmiset määrittelevät meidät eri statuksilla ja arvoilla, koskettaa meitä enemmän kuin se, mitä laki meistä sanoo. Kuitenkin juuri kanssaihmisten silmissä hyväksytyksi tuleminen tasavertaisena kansalaisena saattaa olla kiven takana.

Kanssaihmisten silmissä hyväksytyksi tuleminen voi olla kiven takana.

Hyväksytyksi tuleminen on tärkeintä nuorille, joiden identiteetti on vasta rakentumassa. Nuorissa on tämän maan tulevaisuus. Jos tulevaisuutta ovat rakentamassa kansalaiset, joiden itsetunto on tuhottu, joiden identiteetti on epäselvä ja joita pahimmillaan kaivelee kostonhalu, tämän maan tulevaisuus on vaakalaudalla.

Romanit ovat olleet osa suomalaista yhteiskuntaa 1500-luvulta lähtien. Yhä heitä pidetään toisen luokan kansalaisina. Me ensimmäiset somalialaiset tulimme Suomeen 1990-luvun alussa. Muistan kun romanitaustainen henkilö sanoi: ”Hyvä, että te somalit tulitte tilallemme. Suomalaiset eivät pidä meitä kansalaisina. Olemme aina olleet ryhmä, joka elää heidän keskuudessaan!”

”Ryhmät, jotka elävät keskuudessamme”, on liiankin tuttu sanonta suomalaisessa yhteiskunnassa. ”Romanit, jotka elävät keskuudessamme.” ”Maahanmuuttajat, jotka elävät keskuudessamme.” Jopa saamelaisia pidetään ihmisinä, jotka elävät keskuudessamme.

No, keitä he itse ovat, joiden keskuudessa me muut elämme?

Olisi tärkeää, että jokainen otetaan mukaan, että jokainen meistä hyväksytään kansalaiseksi, jos viranomaiset ovat jo kansalaisuuden myöntäneet.

On luotettava, että Suomessa, demokraattisessa oikeusvaltiossa, tehdään oikeita päätöksiä sen suhteen, kuka ansaitsee kansalaisuuden lain nimissä.

Kirjoittaja on toimittaja ja mediakouluttaja.