Maarit Kautto: Niin Mua, Porvoo, Suomi: ”Vintage tuntuu henkisesti hyvältä”

”Muutin Porvooseen 19 vuotta sitten, rakastuin suomenruotsalaiseen mieheen ja nyt korona-aikana muutimme rintamamiestaloon. Omistamani Niin Mua -vintageliike on minulle täydellinen työpaikka. Kun tulen aamulla liikkeeseen, koen että se halaa minua.

Rakastan vintagea kaikissa muodoissaan​​ ja olen haaveillut työstä muodin parissa nuoresta asti. 1990-luvulla seurasin suosittua Seinfeld tv-sarjaa, jossa Kramer​​​​​-niminen hahmo myi vanhoja kauluspaitoja pölyiselle vintagekauppiaalle. Jo silloin ajattelin, että voisin olla se pölyinen mummo.

Niin Mua sai alkunsa 2003​​​​​, jolloin laadin sille liiketoimintasuunnitelman osana koulutyötä. Olen Stadiasta valmistunut ​vestonomi ja erikoistunut markkinointiin ja yrittäjyyteen.​​ Minulla on myös pitkä kokemus vaatetusalalta ketjumyymälöistä. Irtisanouduin​ ​päivätyöstäni Seppälästä 2016 ja nyt voi sanoa, että se oli hyvä päätös, koska Seppäläähän ei enää ole.

Liikkeen nimi juontaa juurensa lempinimestäni Mua. Ensin ajattelin, että liikkeestäni tulee Mua’s, mutta sitten tajusin, ettei asiaa kannata monimutkaistaa. Kun asiakas on sovituskopissa ja löytää itselleen täydellisen sopivaa, hän saattaa sanoa, että ”Tää on niin mua”. Siitä nappasin nimen. Lisäksi nimi sisältää omat, ympäristömyönteiset arvoni – tää on Niin Mua.

Menneistä vuosikymmenistä oma lempparini on 80-luku: rakastan vahvoja värejä ja printtejä. En pukeudu niihin siksi, että ihmiset huomaisivat minut, vaan koska vaatteet kertovat tarinaa. Itselleni vaatteen ulkoasu ei ole lainkaan niin tärkeä, kuin se, miltä sen kantaminen tuntuu henkisesti – voinko olla siitä ylpeä, voiko sitä kantaa selkä suorana.

Vanhat vaatteet ovat niin laadukkaita, että ne kestävät käsittelyn ja puhdistuksen.

Olemme erikoistuneet varsinkin suomalasiin 1970- ja 1980-lukujen vaatteisiin, koska tuolloin elettiin kotimaisen vaateteollisuuden kukoistuskautta. Suomalaisia vaatteita meni paljon vientiin erityisesti itään. Kun Neuvostoliitto romahti, koko ala tyrehtyi.

Kerromme kotimaisista vaatteistamme valmistajan tarinan, jos vain jostain tiedon löydämme​. Aasiassa valmistettu vaate ei kerro tarinaa.

Meillä on käsillä kriittiset ajat Suomessa valmistettujen arvovaatteiden historiassa. Kivijalkakaupoista laatua ostaneet suomalaiset ovat siirtymässä ajasta ikuisuuteen. Mitä käy heidän vaatevarastoilleen? Yritämme pelastaa mahdollisimman paljon vaatteita. Käyn myös pelastamassa kuolinpesiä. Otamme vastaan myös likaisia ja rikkinäisiä vaatteita. Vanhat vaatteet ovat niin laadukkaita, että ne kestävät käsittelyn ja puhdistuksen. Niitä kannattaa korjata. Nykykankaat hajoavat vastaavassa käsittelyssä.

Jotkut tulevat liikkeeseen ajatuksella, että tarjoamme vaatteita vain teemajuhliin. Tulen siitä surulliseksi: miten kapeasti jotkut ajattelevat pukeutumisesta. Vaikka vaatetusalan negatiiviset ympäristövaikutukset ovat esillä, kaikki eivät ole kiinnostuneita vaatteensa hiilijalanjäljestä.

Tämä on slow fashionia, jolle täytyy antaa aikaa.

Asiakkaissani on selkeitä ryhmiä. Vanhempi asiakaskunta, joka arvostaa laadukasta vintagea, muodin rakastajat, jotka ovat löytäneet oman tyylinsä ja nuoret, jotka arvostavat vaatteen olematonta hiilijalanjälkeä enemmän kuin sen ulkonäköä. Jopa esiteinit tulevat ostoksille äitiensä kanssa, koska eivät halua ostaa mitään uutta. Koulujen ympäristökasvatus on tuottanut tulosta.

Pidempään trendinä on ollut tyylien yhdistäminen. Voidaan esimerkiksi yhdistää 1950-luvun vintagemekko nahkarotsiin ja maihinnousukenkiin. On vapauttavaa, kun rajoja rikotaan ja haetaan yksilöllisyyttä.

Viime vuosina on ollut trendikästä konmarittaa, mutta itse koen, että ihmisten ei kannattaisi heittää kaikkea pois. Vaikkapa mummin hääpuku voi olla myöhemmin tosi kiva omistaa – sitä voi jopa tarvita.

Tämä ei ole pikamuotia. Päin vastoin, tämä on slow fashionia, jolle täytyy antaa aikaa. Tämä pätee niin oman tyylin kuin yksittäisen tuotteen löytämiseen. Jos etsit sitä juuri oikeaa, valkopohjaista kukkamekkoa, sitä ei välttämättä juuri nyt löydy valikoimastamme, mutta parin kuukauden päästä se täydellinen mekko saattaa löytyä myymälämme rekistä tai verkkokauppamme valikoimasta. Kysy itseltäsi, mistä syntyy akuutti vaatetarve – anna vaatehankinnoille aikaa.

Tämä ei ole minulle pelkästään työtä. Teen arvojeni mukaista työtä, ja koen että tästä on tullut minulle elämäntehtävä.”

Carole Bigielman: La mode vintage, Pariisi, Ranska: ”Pinnalla ovat neonvärit ja pop-henki”

”Olen aina tuntenut vetoa vaatealaa kohtaan. Isäni oli räätäli, joten olen kulkenut sakset kädessä ja ommellut pienestä asti. Opintojeni jälkeen olin valmis luomaan uran rahoitusalalla. Pian kuitenkin ymmärsin, ettei se tekisi minua onnelliseksi. Halusin seikkailla ja matkustella. Mutkien kautta päädyin 1980-luvulla avaamaan ensimmäisen vintageliikkeeni Pariisiin.
Vintagemaailma imaisi mukanaan: harvinaisten helmien löytäminen, kierrättäminen, luominen ja jakaminen.

Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin minulla on yhä sama palo. Vanhoissa vaatteissa on sama tunne kuin vanhoissa esineissä. Oli se sitten uniikki vaate Yves Saint Laurentilta tai pienemmältä designeriltä 1970-luvulta, tunteet ohjaavat minua. Tunne ja tarina yhdistettynä vaatteeseen on se, mitä jaan asiakkailleni. Sitä he myös tulevat etsimään.

Kiitos verkkokaupan, ihmiset Koreasta Islantiin ovat kiinnostuneita vaatteistani.

Viime vuosien aikana vintagemuodista on tullut trendikästä. Vintagen nousukiito ei ole vaikuttanut paljoakaan minuun, sillä minulla on vakioasiakkaat. Liike on kuitenkin avautunut maailmalle. Kiitos verkkokaupan, ihmiset Koreasta Islantiin ovat kiinnostuneita vaatteistani.
Suurin muutos ovat vintagemarkkinoiden uudet tulokkaat. Yksi ryhmä ovat pienten liikkeiden omistajat, jotka etsivät harvinaisuuksia roskakoreista. Sitten ovat nuoret, jotka ovat kiinnostuneita eettisyydestä ja kierrättämisestä. Kolmanneksi ovat sijoittajat, jotka etsivät tilaisuuksia tehdä voittoa.

On tietenkin viisaampaa ja käytännöllisempää ostaa laadukas Euroopassa valmistettu designvaate, kuin kerätä kasoittain heikkolaatuisia vaatteita, jotka on valmistettu toisella puolella maailmaa ja joita käyttää vain harvoin.

Niin kuin kaikki muoti, myös vintagemuoti, seuraa trendejä. Japani oli todella trendikäs
viime vuonna. Tällä hetkellä pinnalla ovat neonvärit ja pop-henki. Kaikkien näiden vuosien jälkeen minulla on yhä sama intohimo: jakaa tunteita ja löytää aarteita asikkaideni kanssa. Ajan trendeistä huolimatta periaatteni pysyy samana. Palvelen asiakkaitani, jotta he löytäisivät harvinaisia vaatteita päivittäiseen käyttöön.”

Myriam Gaitan: Utopias, Villa Gesell, Argentiina: ”Korkokengille ei täällä ole juuri käyttöä”

”Kuusi vuotta sitten jätin työni jäätelöbaarissa ja aloitin kierrätysvaatteiden myynnin Tandilissa, joka sijaitsee sisämaassa. Perheeni paheksui, kun jätin palkkatyön, koska minulla on kolme lasta elätettävän. Olen kuitenkin pärjännyt tällä työllä.

Olen viettänyt lapsuuteni Atlantin rannikolla Pinamarissa. Avioeron jälkeen muutin tänne Villa Geselliin, koska minulla oli niin ikävä merta. Minulla oli täällä 20 vuotta sitten ostamani talo, mutta vuokralaiseni eivät pandemian takia pystyneet maksamaan vuokraansa. Muuttamalla itse taloon sain häädettyä vuokralaiseni pois. Epäröin, miten 21- ja 15-vuotiaat lapseni suhtautuisivat muuttoon, mutta hekin viihtyvät paremmin täällä.

Viime marraskuussa avasin Utopias-liikkeeni. Nykyään Buenos Airesissa on kalliitakin kierrätysvaatteita myyviä vintageliikkeitä, mutta se on koko Argentiinassa aika tuore
ilmiö – kuten kirpputorikulttuuri ylipäätään. Vanhojen vaatteiden myyminen puistoissa, kadunkulmissa ja suoraan kodeista on ennen muuta seurausta tämän vuosituhannen talouskriiseistä.

Argentiinan oma vaateteollisuus kuihtui jo aiemmin. Entisajoilta muistan esimerkiksi, kuinka ostimme hieman viallisia vaatteita Munron tehtaanmyymälöistä. Tuontivaatteet halvemmista naapurimaista ja kauempaa ovat paljolti syrjäyttäneet kotimaisen tuotannon. Kun käyn
ostamassa vaatteita Avellanedasta, monet ompelijat ja tukkukauppiaat ovat perulaisia ja bolivialaisia.

Monilla ihmisillä ei tässä tilanteessa ole varaa uusiin vaatteisiin.

Kirpputoriliikkeitä kutsutaan Argentiinassa nimellä feria americana, ”amerikkalaiset markkinat”. En pitänyt siitä nimestä, joten päädyin nimeämään liikkeeni nimellä Utopias. Haaveeni oli pyrkiä elämään yksityisyrittäjänä. Vaikka taloni on kaupungin laitamilla, Facebookin ja viidakkorummun ansiosta olen löytänyt nopeasti asiakaskuntani.

Näissä vaikeissa poikkeusoloissa tämä on ollut minulle paras mahdollinen hetki aloittaa uudessa paikassa. Monilla ihmisillä ei tässä tilanteessa ole varaa uusiin vaatteisiin. Ihmiset ostavat käytettyjä vaatteita ja tuovat vaatteita myytäväksi. Sovin myyjien kanssa hinnat ja saan palkkioni, jos saan kaupat tehtyä. Jotkut ostavat käytettyjä vaatteita kassikaupalla muilta ja tarjoavat minulle myytäväksi, mutta otan myyntiin vain sellaista, jota kuvittelen myyväni.

Täällä rantakaupungissa ei ole markkinoita juhlavaatteille. Ostan ja myyn ihan tavallisia ja rentoja arkivaatteita. Esimerkiksi miesten puvut ja puvunhousut eivät käy kaupaksi. Korkokengille ei täällä hiekkateillä myöskään ole juuri käyttöä.”