Artikkelikuva
Tieteellinen todistusaineisto ei yksin riitä, Ricky Kej sanoo. Tarvitaan myös taidetta. ”Musiikki kuljettaa meidät siihen sisäiseen paikkaan, josta muutos voi alkaa.

Intialainen ympäristöaktivisti ja muusikko Ricky Kej: ”Ihmiset suojelevat vain asioita, joita rakastavat”

Ricky Kej tekee musiikkia, jotta ihmiset rakastuisivat maapalloon. Rakkauden kautta syntyy halu suojella, hän uskoo.

Puron solina, tuulen humina ja lintujen laulu – musiikki ja luonto ovat yhtä. Ricky Kej oivalsi sen jo lapsena.

”Musiikin tekeminen alkoi, kun ihminen yritti jäljitellä luonnon ääniä. Sama näkyy yhä alkuperäiskansojen musiikissa halki maailman”, Kej sanoo.

Kej, 39, ei muista aikaa, jolloin ei olisi ollut muusikko ja ympäristönsuojelija, ainakin jollain tavoin. Lapsuusmuistoissa nuo kaksi lomittuvat saumattomasti toisiinsa. Siinä missä muut perheenjäsenet ja pihapiirin lapset pakenivat käärmeitä ja skorpioneja, Kej oli aina kiinnostunut kaikenlaisista lajeista.

”Katsoin käärmeitä silmiin ja näin niissä persoonallisuuden. Ihmettelin jatkuvasti: jos käärmeet kerran ovat niin vaarallisia ja kamalia, miksi ne sitten ovat olemassa?”

Tyydyttävää vastausta ei kuulunut, ja siksi hänen täytyi keksiä se itse: kaikella on oma tärkeä roolinsa osana ekosysteemiä.

Kej oli kahdeksanvuotias, kun perhe muutti Yhdysvalloista Etelä-Intian Bangaloreen. Siellä hän on asunut siitä asti, rikkaan elonkirjon ympäröimänä.

Bangaloren rehevä luonto vaikutti siihen, millainen ihminen Kej’stä kasvoi. Mutta yhtä tärkeä oli isän levykokoelma, joka sisälsi musiikkia ympäri maailmaa. Ilman sitä hänestä ei olisi tullut maailmanmusiikin kärkinimeä, Kej uskoo.

”Musiikki oli koko universumini keskus. Muiden lasten tapaan en ollut kiinnostunut televisiosta tai jalkapallosta. Kuuntelin vain jatkuvasti musiikkia ja yritin ymmärtää, mitä se minulle kertoi. Opin siitä kaiken oleellisen erilaisista kulttuureista ja luonnonympäristöistä.”

Musiikin kautta maailma on yksi. Erilaiset instrumentit soivat harmonisesti yhteen, ja jokainen niistä saa ilmentää omaa ainutlaatuista persoonallisuuttaan.

Vuosi 2015 oli käänteentekevä. Silloin Kej’lle myönnettiin Grammy-palkinto vuoden parhaasta New Age -levystä.

”Tein tuolloin vahvan sitoumuksen, että kaiken musiikkini täytyy edistää luonnon suojelemista.”
Jostain piti tietysti ensin aloittaa. Grammy-voittoa edeltävinä vuosina Kej sävelsi musiikkia mainoksiin, yli 3500:n kappaleen verran.

”Voit sanoa minkä tahansa kansainvälisen yrityksen nimen, ja olen melko varmasti säveltänyt musiikkia heidän mainokseensa”, Kej arvelee.

Tässä kohtaa nousee tietysti epäilys: mitä tekemistä mainosmusiikilla on ympäristönsuojelun kanssa?

Ei paljoakaan, Kej myöntää, muttei myöskään kadu tekemäänsä. Hän kutsuu Grammyä edeltäviä aikoja ”oppivuosikseen”. Silloin hän oppi yhdistelemään erilaisia musiikkityylejä ja tapasi muusikkoja maailman kaikilta laidoilta. Syntyi se globaali soundi, josta Kej on sittemmin tullut tunnetuksi. 

”Musiikin kautta maailma on yksi. Erilaiset instrumentit soivat harmonisesti yhteen, ja jokainen niistä saa ilmentää omaa ainutlaatuista persoonallisuuttaan.”

Sama pyrkimys vallitsee Kej’n mukaan myös Yhdistyneissä kansakunnissa. Grammy-voiton jälkeen kansainvälisiä kutsuja alkoi sadella, ja Kej on ehtinyt esiintyä YK:n päämajoissa niin New Yorkissa kuin Genevessä. Lisäksi hänet on valittu lähettilääksi useampaan YK:n alaiseen järjestöön, samoin Maailman päivä -verkostoon.

”Tämä on ollut aikamoinen matka. En olisi koskaan uskonut, että mikään tästä voisi tapahtua minulle”, Kej sanoo.

Nyt Kej’n matka on päätynyt oppikirjoihin asti. Intiassa kaikki seitsemäsluokalaiset oppilaat lukevat hänen tarinansa englannin kielen oppikirjoistaan. Se on tärkeää itsetunnon kohotusta varsinkin köyhien perheiden lapsille, Kej arvelee.

”Intian väkilukuun nähden meitä näkee maailmalla vain vähän. Tarinani osoittaa, että intialaisellakin voi olla ääni.”

Lapsena Kej’n elämässä oli kaksi keskipistettä: isän levykokoelma ja pihapiirin luonto.

Musiikki on Kej’lle ennen kaikkea kieli, universaali sellainen. Tätä kieltä tarvitaan, jotta voidaan kurottaa ihmisten sydämiin. Oli kyse sitten ilmastonmuutoksesta tai lajien kadosta, tieteellinen todistusaineisto kantaa vain tiettyyn pisteeseen asti, hän uskoo.

”Muutos ei voi tapahtua ilman taidetta. Keskeinen kysymys ei enää ole se, miten tehdä ihmisistä tietoisia, sillä ihmiset tietävät jo riittävästi. Kultainen kysymys on, miten saada ihmiset toimimaan. Se vaatii tunnekeskuksen aktivointia.”

Tulevaisuuden suhteen Kej kertoo olevansa toiveikas. Korona-aika on osoittanut, että ihminen voi muuttaa toimintaansa hyvinkin nopeasti, jos kokee että jokin uhkaa häntä tai hänen läheisiään.

Yritän saada ihmiset rakastumaan näihin ihmisiin ja havahtumaan rakkauden kautta siihen, että näistä lapsista tulee pian ilmastopakolaisia.


Keskeistä olisi Kej’n mukaan ymmärtää tämä: Ihmiset suojelevat vain asioita, joita rakastavat. Siksi juuri nyt pitäisi työstää rakkauden tasoa.

”Ihmiset täytyy saada rakastumaan maapalloon ja sen kaikkiin elämänmuotoihin.”
Syyllistämiseen Kej ei usko. Sen sijaan hän pyrkii harjoittamaan positiivista vahvistamista.

”Näytän ihmisille, mikä on kaunista ja suojelemisen arvoista. Istutan heidän mieleensä kysymyksen: mitä jos menetämme tämän?”

Jo usean vuoden ajan Kej on esittänyt konserteissaan kappaleen, joka kertoo Tyynenmeren saarista ja sen asukkaista. Nämä saaret ovat maailman matalimpia, ja arvioiden mukaan ne jäävät jo 50 vuoden päästä veden alle. Kappaleen aikana lavalla pyörii video, jossa näkyy saarten luontoa ja sen asukkaita, erityisesti lapsia.

”Yritän saada ihmiset rakastumaan näihin ihmisiin ja havahtumaan rakkauden kautta siihen, että näistä lapsista tulee pian ilmastopakolaisia.”

Kun sydämessä syttyy välittämisen kipu, muutos voi alkaa. Kukaan meistä ei pysty välittämään kaikesta, mutta Kej’n mukaan jokainen meistä välittää ainakin jostain.

Hänen omaa sydäntä kivistää tieto siitä, mitä villieläimille Intiassa tapahtuu. Intia kun on yksi maailman viimeisistä maista, joissa suuret nisäkkäät yhä liikkuvat laajoilla alueilla.

Erityisen rakkaita Kej’lle ovat norsut. Kun niiden kotimetsä tuhoutuu, ne ajautuvat asutuskeskusten liepeille etsimään ruokaa. Viljelijöiden vastaus on ollut räjähteiden piilottaminen hedelmiin. Jälki on raadollista, mutta Kej ei halua syyttää yksin viljelijöitä.

”Viljelijät yrittävät vain turvata perheensä toimeentulon. Meidän pitäisi lopettaa toistemme syytteleminen ja pohtia yhdessä, mitä voisimme tehdä tilanteen parantamiseksi.”

Grammy-voiton jälkeen Kej päätti, että tekisi jatkossa musiikkia vain ympäristön hyväksi. Nykyään hän tekee tiivistä yhteistyötä Yhdistyneiden kansakuntien kanssa.

Ei liene montaakaan artistia, joka esiintyy aina samassa asussa. Kej asettuu valinnallaan musiikkimaailmalle niin yleistä kulutuskeskeisyyttä vastaan.

”En omista kuin muutaman vaatekerran ja olen ylpeä siitä!”

Muusikot ja taiteilijat ovat ihmisiä, jotka voivat toimia inspiroivina esimerkkeinä muille, Kej uskoo. Hän itse on kasvissyöjä ja kulkee julkisella liikenteellä niin kotonaan Bangaloressa kuin keikoillaan ympäri maailmaa. Hiilijalanjälkeään hän tarkkailee aktiivisesti ja
tekee laskelmia pienentääkseen sitä. Tämä kaikki kertoo siitä, mihin hän uskoo: ruohonjuuritason vaikuttamiseen.

”Suurin ongelmamme on se, että odotamme aina jonkun muun
tekevän muutoksen.”

Kyse ei ole uhrauksista eikä elämän kurjistamisesta, Kej muistuttaa. Kestävä elämä voi olla oikein hyvää elämää.

Voisi kuvitella, että tässä kaikessa on yhdelle ihmiselle tarpeeksi työnsarkaa. Mutta Kej’n visio on tätäkin laajempi. Ympäristöä ei nimittäin voi tarkastella vain sellaisenaan, hän sanoo.

”Kehittyvissä maissa painitaan yhä jokapäiväisen selviytymisen kanssa. Monilla ihmisillä ei ole vielä edes sähköä. Ei heitä voi käskeä laittamaan aurinkopaneeleita katolle. Hyvä jos heillä on edes kattoa.”

Ihmisten saaminen ympäristönsuojelun kannalle siis vaatii sitä,
että täytyy ratkoa myös sellaisia ongelmia kuin esimerkiksi nälkä, köyhyys ja epätasa-arvo. Näihin kaikkiin Kej haluaa puuttua. Hän uskoo, että musiikin avulla se on mahdollista.

”Musiikki ravitsee, elvyttää ja herättää elämään. Se kuljettaa meidät siihen sisäiseen paikkaan, josta muutos voi alkaa.”

Ricky Kej

  • Syntynyt 1981, Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinassa
  • Asuu Intian Bangaloressa
  • Perhe: Vanhempi veli, vaimo, isä ja äitiVoittanut Grammy-palkinnon parhaasta New Age -levystä (2015)
  • Lähettiläänä esimerkiksi Unescossa, Unicefissä ja Maan päivä -verkostossa
  • Harrastukset Elokuvat ja nukkuminen

Ricky Kej: Musiikin sosiaalinen vaikuttavuus su 30.5. klo 13.40–14.10, puhelava ja Virtual Concert for the Planet klo 14.15–14.45, musiikkilava.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!