Tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä eroaminen on jäsenelle erittäin vaikeaa.
Yhteisöstä irtautunut henkilö voi jäädä hyvin yksin, sillä hän saattaa menettää kaiken: maailmankuvansa, identiteettinsä, perheensä ja muut sosiaaliset suhteensa. Pahimmillaan eroaminen voi johtaa mielenterveyden menettämiseen ja syrjäytymiseen – jopa itsemurhaan.
Uskonnollisessa yhteisössä kasvaminen voi olla lapsen kehitykselle haitallista.
Ongelmallista on, jos yhteisö eristäytyy tiukasti muusta yhteiskunnasta. Joissakin tapauksissa lapset eivät saa ikätovereidensa tavoin normaaleja kokemuksia yhteiskunnassa toimimisesta, kuten ihmissuhteiden solmimisesta. Lapset voivat kohdata vakavia pelkoja liittyen maailmanloppuun tai helvettiin.
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemassa on paljon parannettavaa uskonyhteisöissä.
Ehdottomasti. Joissakin yhteisöissä vallitseva jyrkän tuomitseva suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin voi johtaa mielenterveyttä rasittavaan kaksoiselämään ja tiiviistä yhteisöstä irtautumiseen sekä siihen liittyviin ongelmiin.
Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto on ongelmallinen.
Noin 20 vuotta kestävä, jatkuva raskaana oleminen, synnyttäminen ja pienten lasten vanhemmuus voivat tuhota äidin fyysisen ja psyykkisen terveyden. Myös suurperheiden isien ja lasten hyvinvointi voi vaarantua.
Viranomaiset voisivat vähintään kerätä tietoa hengellisen väkivallan uhreilta.
Tiiviissä uskonyhteisössä on yleensä karismaattinen johtaja, jolla on paljon valtaa suhteessa yhteisön jäseniin.
Johtajia voi olla useampiakin, ja heillä on yhteisöissä paljon valtaa. Pahimmillaan johtajat voivat päättää hyvin yksityiskohtaisesti yhteisön jäsenten elämästä.
Tiiviit uskonyhteisöt ovat alttiita seksuaalisen väkivallan esiintymiselle ja sen salailulle.
Asian tiedetään olevan näin. Alttiutta lisäävät anteeksiantamisen kulttuuri, Jumalan auktoriteetilla toimivat miehet ja alisteisessa asemassa olevat naiset ja lapset.
Valtion tulisi puuttua yksilön ihmisoikeuksia loukkaavaan toimintaan ja epäkohtiin uskonnollisissa yhteisöissä.
Viranomaiset voisivat vähintään kerätä tietoa hengellisen väkivallan uhreilta, minkä jälkeen voitaisiin pohtia mahdollisia toimia. Olisi myös tärkeää, että poliitikot ottaisivat asiaan kantaa.
Media käsittelee monipuolisesti uskonnollisten yhteisöjen epäkohtia.
Kyllä, mutta toimittajat eivät laita uskonyhteisöjen edustajia, viranomaisia tai poliitikkoja tiukoille sen suhteen, mitä hengellisen väkivallan lopettamiseksi tulisi tehdä.
Joni Valkila
AMMATTI: Uskontojen uhrien tuki (UUT) ry:n toiminnanjohtaja, valtiotieteiden tohtori.
TAUSTA: Työskennellyt UUT ry:n toiminnanjohtajana yhdeksän vuotta. Tutkinut väitöskirjassaan Reilun kaupan vaikutuksia kahvinviljelijöihin, heidän osuuskuntiinsa ja työntekijöihinsä Nicaraguassa.
HARRASTUKSET: Luonnossa retkeily ja valokuvaaminen, luonnonsuojelu, Suomen Luonnon Villiinnytysyhdistyksessä toimiminen sekä hirvisafareiden järjestäminen.