YK:n turvallisuusneuvosto vaatii Afganistaniin neuvotteluita uudesta hallituksesta

Turvallisuusneuvosto totesi yksimielisessä lausunnossaan, että myös naisten on oltava mukana Afganistanin hallinnossa.

YK:n turvallisuusneuvosto on julkaissut lausunnon, jossa vaaditaan väkivallan lopettamista sekä uuden hallituksen perustamista Afganistaniin ”inklusiivisten neuvotteluiden kautta”. Hallituksen pitää olla edustava ja myös naisten pitäisi osallistua, se sanoi eilen julkaistussa lausunnossan.

Turvallisuusneuvosto kokoontui keskustelemaan Afganistanin tilanteesta hätäistuntoon Talibanin otettua valtaansa käytännössä koko maan ja vallattua Kabulin sunnuntaina. Presidentti on paennut ja epätoivoiset siviilit pyrkivät pois maasta.

Turvallisuusneuvosto painotti lausunnossaan, että konflikti saadaan loppumaan vain ”osallistavalla, oikeudenmukaisella, kestävällä ja realistisella poliittisen sovittelulla, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia, mukaan lukien naisten, lasten ja vähemmistöjen”.

Neuvosto ilmaisi huolensa myös Afganistanista raportoiduista ihmisoikeusrikkomuksista ja vaati kaikkia osapuolia kunnioittamaan kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteitaan. Se korosti myös humanitaarisen avun perille saamisen tärkeyttä ja vaati, etteivät Taliban tai muutkaan liikkeet tue terrorismia.

YK:n pääsihteeri António Guterres pyysi neuvostoa pysymään yhtenäisenä ennen kokousta, ja lausunto olikin yksimielinen.

”Seuraavat päivät ovat kriittisiä. Maailma katsoo. Emme voi emmekä saa hylätä Afganistanin kansaa. — Vaadin tällä synkällä hetkellä kaikkia osapuolia, etenkin Talibania, harjoittamaan malttia ihmishenkien suojelemiseksi ja humanitaarisista tarpeista huolehtimiseksi”, Guterres sanoi.

Guterres korosti siviilien suojelua ja humanitaarisen avun saamista perille. Hän vaati myös ulkomaita osoittamaan tahtoa ottaa vastaan Afganistanin pakolaisia ja pysäyttämään kaikki mahdolliset karkotukset.

Noin 18 miljoonaa afganistanilaista on riippuvaisia humanitaarisesta avusta. Pelkästään tämän vuoden aikana noin 550 000 ihmistä on paennut maan sisällä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!