Raportti: Jo 90 prosentilla maailman väestöllä on nyt sähköä – Koronapandemia on kuitenkin tehnyt sähköstä liian kallista 30 miljoonalle ihmiselle

Suurimmalla osalla maailman väestöstä on käytössään sähköä, mutta kehitys on ollut eriarvoista: Saharan eteläpuolisessa Afrikassa alle puolella väestöstä on sähköä, selviää YK-raportista.

Sähköä saavien ihmisten määrä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana enemmän kuin koskaan. Nyt jo noin 90 prosentilla maailman väestöstä on käytössään sähköä, summaa tuore YK-järjestöjen ja muiden kansainvälisten järjestöjen raportti.

Ilman sähköä olevien määrä laski raportin mukaan vuosina 2010–2019 yli kolmanneksella 759 miljoonaan.

Myönteistä kehitystä selittää etenkin uusiutuvan energian käytön lisääntyminen sekä erilaiset hajautetut sähköntuotantomallit, joissa kotitalouksia ei kytketä varsinaiseen pääverkkoon, mutta ne saavat sähköä esimerkiksi erilaisten miniverkkojen kautta.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluu, että sähköä saisi koko maailman väestö vuoteen 2030 mennessä, mutta raportin mukaan se ei nykymenolla tule toteutumaan.

Esimerkiksi koronapandemian vaikutukset ovat johtaneet siihen, että sähköstä on tullut liian kallista noin 30 miljoonalle ihmiselle, raportista selviää.

Suurin energiavaje on raportin mukaan Nigeriassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Etiopiassa. Saharan eteläpuolisen Afrikan maat kärsivätkin sähkövajeesta eniten: alle puolella väestöstä on sähköä.

”Jos pandemian pahentamat eriarvoisuudet jätetään huomiotta, kestävän energian tavoite saattaa jäädä saavuttamatta, mikä vaarantaa myös muut kestävän kehityksen tavoitteet ja Pariisin sopimuksen tavoitteet”, sanoo Maailmanpankin kehityspolitiikan johtaja Mari Pangestu YK:n uutiskeskuksen mukaan.

Raportissa tarkastellaan myös puhtaiden ruuanvalmistustapojen saatavuutta. Sen mukaan noin kolmanneksella maailman väestöstä, eli 2,6 miljardilla ihmisellä ei ole mahdollisuutta valmistaa ruokaa terveydelle ja ympäristölle turvallisilla tavoilla.
 
Ongelma on akuutein Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa noin 900 miljoonaa ihmistä eli 85 prosenttia väestöstä käyttää savuavaa keittoöljyä, kuten kerosiinia, hiiltä ja puuta. Tämä johtaa vuosittain miljooniin kuolemiin.

Raportti suosittelee etenkin uusiutuvan energian lisäämistä. Noin neljännes maailman sähköstä tuotetaan uusiutuvilla.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!