Kun päätimme tämän vuoden viimeisen lehden teemasta, ajattelin alkuun, että onkohan se liian kylmä, tekninen ja tylsä. Teknologia on sanana sellainen: kankea, kulmikas ja etäinen. Mutta onneksi sain taas kerran olla väärässä. Aihe poiki tukuittain hienoja ideoita ja näkökulmia, joista osa päätyi jutuiksi asti. 

Omassa elämässäni teknologia on viimeksi pohdituttanut lähinnä digikuilun vinkkelistä. Lasteni toiset isovanhemmat asuvat Kolumbiassa, joten yhteydenpito heidän kanssaan vaatii digitekniikkaa. Tai pikemminkin: digitekniikka mahdollistaa säännöllisen ja spontaanin matalan kynnyksen kommunikaation. Erityisesti lasten kolumbialainen mummi on hanakka WhatsAppin käyttäjä, suoranainen tykittäjä. Kerran emojit ja somen aforistiset mietelmät haltuun otettuaan hän antaa laitteensa laulaa. Näin hän pysyy kärryillä Euroopassa asuvien lastensa ja lastenlastensa arjesta hienosti, päivän syömisiä myöten.

Digikuilu kolahtaakin lasteni kohdalle suomalaisen isoäidin kanssa. Suomen mummi, eli oma äitini, ei aikoinaan halunnut lähteä mukaan niin sanottuun digitaaliseen kehitykseen. Kahdeksankymppinen mummi ei omista tietokonetta tai älypuhelinta. Näin yhteydenpito samassa maassa, mutta monen sadan kilometrin päässä asuvien lastenlasten kanssa ei ole yhtään niin mutkatonta.

”Suomessa, teknologian luvatussa maassa, vain 40 prosenttia 75–89-vuotiaista käyttää internetiä.”

 

Ilman tietokonetta ja älypuhelinta mummi on tipahtanut muutenkin kärryiltä ja syrjäytynyt monessa asiassa. Yksi hänen autonomiaansa eniten vaikuttavista asioista lienee se, ettei hän voi hoitaa pankkiasioitaan itsenäisesti. 

En usko, että äitini on ainut laatuaan. Suomessa, teknologian luvatussa maassa, vain 40 prosenttia 75–89-vuotiaista käyttää internetiä. 

Teknologia on mitä suurimmassa määrin tasa-arvokysymys. Paitsi yksilötasolla myös kansakuntien, sukupuolten ja eri väestöryhmien kesken.

Mikäli uskomme juhlapuheita maailman teknologiakonferensseissa, teknologialla on mahdollista tehdä maailmasta parempi ja 
tasa-arvoisempi paikka. Tällä hetkellä se näyttää kuitenkin päinvastoin lisäävän eriarvoisuutta maailmassa, kuten Plan International -järjestön Nora Lindström toteaa lehdessä.

Mahdollisuuksia hyvään on koko ajan olemassa. Virheistä opitaan ja kenties viisastutaan. Kuten se kauan sitten kehitysyhteistyöstä saatu oppi, että Suomessa kehitetty teknologia ei välttämättä suoraan istu kehittyvän maan kontekstiin. Hienoinkaan laite ei auta, jos sitä ei opeteta käyttämään.

Mitä enemmän teknologia-alalle hakeutuu naisia ja tekijöitä kaikista väestö- ja kansallisuusryhmistä, sen tasa-arvoisempaa teknologiaa maailmassa syntyy. Reilummassa maailmassa myös tekoälyn kehittämiseen pääsevät mukaan kansalaiset eri puolilla maailmaa, eivät vain harvat pohjoisen maailman visionäärit.

Ehkäpä oma äitinikin olisi innostunut käyttämään teknologiaa, jos joku jossain olisi muistanut kysyä häneltä ja hänen kaltaisiltaan, millaista teknologiaa he oikeasti haluaisivat käyttää.