(IPS) — Nepalin yksisarviset sarvikuonot ovat selvinneet metsästyksestä, elinympäristön kutistumisesta ja villieläinkaupasta, mutta nyt niitä ahdistaa uusi uhka: ilmaston nopeasta lämpenemisestä johtuvat muutokset elinympäristössä.

Chitwanin kansallispuistosta Terain tasangolla on heinäkuun 11. päivän jälkeen löydetty kahdeksan kuollutta sarvikuonoa. Neljä niistä oli hukkunut, kun Narayanijoki tulvi ja vesi peitti niiden ruohopeitteiset laidunmaat.

Salametsästäjien arvellaan ampuneen yhden sarvikuonoista. Tapaus on Nepalissa ensimmäinen neljään vuoteen. Salametsästäjät käyttivät hyväkseen koronasulkua.

”Sarvikuonot ovat voittaneet monta uhkaa, mutta ilmastonmuutos on tuonut mukanaan aivan uuden haasteen”, sarvikuonojen suojelemisesta tohtoriksi väitellyt Shantaraj Gyawali selittää. Voimakkaat sateet ja tulvat monsuunisateiden aikana  sekä sateettoman kauden pidentynyt kuivuus ovat muuttaneet sarvikuonojen elinympäristöä.

Sarvikuonot, tiikerit ja muut vesikuopista kuivina kausina juovat eläimet kärsivät, sillä monet juomapaikat ovat kuivuneet. Osittain syynä ovat säät: liikaa sadetta monsuuniaikaan ja liian vähän keväällä. Pohjavesi on laskenut myös sen vuoksi, että luonnonpuiston rajojen läheisyydessä maanviljelijät ovat pumpanneet sitä pelloilleen liian paljon.

Kansallispuistoista ja luonnonsuojelusta vastaavat Nepalin viranomaiset ovat kaivaneet Terain tasangolle 500 vesilammikkoa ja seuraavaa kuivaa kautta varten valmisteilla on vielä 200 lisää. He ovat myös yrittäneet ennallistaa alkuperäisen ruohopeitteen sarvikuonojen laidunmailla tulvatasangolla. Alueella elää myös muita kavio- ja sorkkaeläimiä, jotka ovat tiikereiden ja muiden lihansyöjien saalista.

Hukkumiskuolemat saavat hälytyskellot soimaan

Chitwanin puistoviranomaiset ovat huolestuneet sarvikuonojen hukkumiskuolemista. Niitä edelsivät ennen kokemattoman rankat sateet. Kahdeksan mittausasemaa eri puolilla Nepalia on ilmoittanut ennätyksellisiä sademääriä. Näistä seitsemän sijaitsee Narayanijoen yläjuoksun vedenjakajalla.

”Kun sarvikuonot kuolevat luonnollisista syistä, emme ole huolissamme. Mutta kun ne hukkuvat tai ajelehtivat tulvien mukana Intian puolelle, silloin alkavat varoituskellot soida”, Ashok Ram Chitwanin kansallispuistosta sanoo.

Vuonna 2017 äkilliset tulvat Rapti- ja Narayanijoilla pyyhkivät mennessään villieläimiä Nepalin ja Intian rajan yli Balmikin tiikeriensuojelualueelle. Intiaan huuhtoutuneista sarvikuonoista yhdeksän palautettiin Chitwaniin muutamaa kuukautta myöhemmin. Kymmenes löydettiin, tainnutettiin ja kuljetettiin Nepaliin vasta viime elokuussa.

Kansallispuistosta kaupunkinähtävyydeksi

Kun mutakuopatkin ovat kuivahtaneet ja lempiruoka loppunut, sarvikuonojen on ollut pakko lähteä kansallispuistosta Chitwanin kaupunkeihin. Itse asiassa kaupungin kaduilla vaeltelevista sarvikuonoista on tullut turistinähtävyys.

Kansallispuiston ja kaupunkien välisellä puskurivyöhykkeellä elävät maanviljelijät pelkäävät viljelmiensä puolesta. Maanviljelijät ovatkin tappaneet mailleen tunkeutuneita sarvikuonoja myrkyllä tai sähköllä.

”Olemme havainneet sarvikuonojen liikkuvan puiston itäpuolelta kohti sen läntisiä reunoja. Emme tiedä, miksi näin tapahtuu. Ehkä ne etsivät parempia laidunmaita tai juomapaikkoja”, Ashok Ram sanoo.

Tulvien ja kuivuuden lisäksi sarvikuonoja ahdistavat tulokaskasvit, jotka uhkaavat korvata niiden lempiruohon. Mikania micrantha -köynnöksen kaltaiset, muun kasvillisuuden tukahduttavat tulokkaat hyötyvät kohoavista lämpötiloista.

”Ilmastonmuutos uhkaa tehdä tyhjäksi Nepalin menestyksen sarvikuonojen suojelussa”, Ram harmittelee.