Tutkimus: Moni nainen ei voi tehdä itse päätöstä terveyspalveluiden käytöstään – tai edes kieltäytyä seksistä

YK:n väestörahaston tutkimuksen mukaan seksuaali- ja lisääntymisterveyttä rajoitetaan etenkin Afrikan maissa. Ongelmana on myös tilastotietojen puute.

Noin neljäsosa naisista 57 maassa ei voi tehdä itsenäisesti päätöstä terveyspalveluiden käytöstään eikä kieltäytyä seksistä. Lähes yksi kymmenestä ei myöskään voi tehdä päätöstä ehkäisyn käytöstä, selviää YK:n väestörahasto Unfpan keräämistä tilastoista, jotka julkaistiin tutkimuksena tällä viikolla.

”Ennen tämän datan saantia tiesimme, että naisten mahdollisuuksissa päättää seksuaali- ja lisääntymisterveydestään oli suuria haasteita ja että niitä rajoitetaan laeilla, mutta vasta nyt siitä on todisteita. Tiedot osoittavat, että työtä naisten oikeuksien ja toimijuuden vahvistamiseksi on vahvistettava nopeasti”, sanoo järjestön ihmisoikeusasiantuntija Emilie Filmer-Wilson tiedotteessa.

Tutkimuksessa käsitellyt maat ovat pääosin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta; esimerkiksi Euroopasta ovat mukana vain Ukraina ja Albania, Lähi-idästä vain Jordania. Tutkimus käsittelee 15–49-vuotiaita, avio- tai avoliitossa eläviä naisia.

Maiden välillä on suurta vaihtelua. Senegalissa vain 19 prosenttia naisista voi kieltäytyä seksistä, Ecuadorissa ja Panamassa 95 prosenttia. Nigerissä vain noin runsas viidennes naisista voi päättää terveyspalveluiden käytöstään, Filippiineillä 97 prosenttia.

Yli 40 prosentissa maista tilanne joko ei parane tai peräti pahenee aiempiin vuosiin verrattuna.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, onko maissa voimassa lakeja, jotka takaavat naisten seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeudet. Mukana oli 107 maata. Niissä lähes kolme neljäsosaa tärkeistä laeista on voimassa, mutta toisaalta monet maat myös rajoittavat etenkin naisten ja nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten hyvin maailma on edistynyt tavoitteessa, jonka mukaan seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet varmistetaan kaikille vuoteen 2030 mennessä. Tavoite kuuluu vuonna 2015 hyväksyttyyn YK:n kestävän kehityksen tavoitepakettiin.

Ongelmana tutkimuksen mukaan on kuitenkin se, että tietoa ei ole riittävästi saatavilla: yli sadasta maasta ei ole saatavilla tietoa naisten päätöksentekomahdollisuuksista tai laeista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!