Artikkelikuva
Perulaisen Lambayeque-kulttuurin kullatusta kuparista valmistettu hautausnaamio. 1200 jaa.

Etelä- ja Väli-Amerikan tuntematon puoli

Ennen 1500-lukua Väli- ja Etelä-Amerikassa kukoisti lukemattomia korkeakulttuureja, joilla oli omat, muusta maailmasta erillään kehittyneet tieteensä ja taiteensa. Eurooppalaisten saapuessa Amerikkaan näiden uniikkien kokemusmaailmojen arvoa ei kuitenkaan tunnustettu, ja tämän vuoksi ne pyrittiinkin hävittämään.

Tästä syystä Kansallismuseon Maailma, jota ei ollut -näyttelyn nimi onkin osuva: se tuo esiin tuossa ajassa ja paikassa eläneiden ihmisten maailmaa olevaksi omana itsenään, ei vain osana eurooppalaisen kolonialismin kertomusta.

Italiasta lainassa olevan esinekokoelman lisäksi näyttelyn yhteydessä on tarjolla myös luentoja, joita pitävät Latinalaisen Amerikan kulttuurihistorian tutkijat Harri Kettunen ja Antti Korpisaari Helsingin yliopistosta.

Maailma, jota ei ollut -näyttely Kansallismuseossa 18.10.2019–15.3.2020.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!