Helsingin Laajasalossa aivan merenrannan tuntumassa muhkurainen tammivanhus kurottelee oksiaan leveälle. Helsinkiläiset Safiya Eyong, 12, ja Celina Kasongo, 13, silittelevät marraskuun riipimän puun runkoa ja katselevat kunnioittavasti jylhää oksistoa.

”Tämä on varmaan 1000 tai 500 vuotta vanha”, Kasongo arvelee.

”Vanhahan se varmasti on. Tarkan iän voisi laskea vuosirenkaista”, retkelle oppaaksi lähtenyt Luonto-Liiton aktiivi Emilia Hämäläinen myöntää.

Eyong ja Kasongo arvelevat olevansa hyvin tavallisia luonnossa liikkujia ikätovereidensa joukossa. Osa kavereista ei vietä aikaa luonnossa lainkaan; toisessa ääripäässä ovat partiolaiset. Kaksikko kertoo olevansa jossain ääripäiden keskivaiheilla.

”Välillä samoilen metsässä, kun ulkoilutan kaverin kanssa hänen koiraansa. Talvella olen käynyt kävelemässä meren jäällä. Yleensä metsäretket liittyvät kuitenkin kouluun”, Kasongo selittää.

”Joskus vietän aikaa metsäisessä puistossa, mutta varsinaiseen metsään en yleensä omin päin mene”, Eyong puolestaan kertoo.
Kasongo on toisen polven maahanmuuttaja. Hänen juurensa juontavat Angolaan ja Portugaliin. Eyongin äiti on syntyperäinen suomalainen, isä kamerunilainen.

Oma kulttuuri vaikuttaa siihen, millaista luontoa pitää arvossa.

”Meillä ajatellaan usein, että läheinen luontosuhde on suomalaisen kulttuurin helmi”, sanoo erikoistutkija Kati Pitkänen Suomen ympäristökeskuksesta.

”Voi aiheuttaa kulttuurisia ristiriitoja, jos tulokkaat eivät näekään hienona pitämämme luonnon arvoa”, hän selittää.

Syvällinen side luontoon ei kuitenkaan synny hetkessä. Pitkänen vertaa luontosuhteen kehittymistä kielen oppimiseen. Molemmat ottavat aikansa ja molemmissa on paljon sisäistettävää. Molemmat myös auttavat ymmärtämään suomalaista kulttuuria ja elämäntapaa.

Pitkänen toimi vetäjänä viime syksynä päättyneessä yhteispohjoismaisessa Origin-hankkeessa, jossa selvitettiin, millaisia mahdollisuuksia ja hyötyjä luonto tarjoaa maahanmuuttajien kotoutumiselle.

Tutkija tähdentää, että maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset eivät ole luontosuhteeltaan yhtenäinen ryhmä – kuten eivät ole kantasuomalaisetkaan.

”On vastikään maahan tulleita, täällä pitkään asuneita, on toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia. Osa on kotoisin alueilta, joissa luonto on hyvin samankaltaista kuin Suomessa, toiset taas tulevat aivan eri leveysasteilta. Kaikki nämä vaikuttavat siihen, millaiseksi suhde täkäläiseen luontoon muotoutuu”, Pitkänen huomauttaa.

Omat juuret ja oma kulttuuri vaikuttavat siihen, millaista luontoa pitää arvossa.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on viitattu siihen, että länsimaisissa kulttuureissa arvostetaan usein hyvin erilaisia luontotyyppejä kuin muissa kulttuureissa. Kun länsimaissa on monesti vallalla romanttisen ja villin luonnon ihailu, ei-länsimaisissa kulttuureissa annetaan enemmän arvoa ihmisen muokkaamalle, hoidetulle luonnolle.

Eroa on myös siinä, miten luontoa käytetään. Länsimaisille ominaisia tapoja ovat retket ja vaellukset metsiin ja erilaisiin luontokohteisiin. Muissa kulttuureissa taas on tyypillistä kokoontua isolla joukolla puistoon viettämään aikaa.

Myös vanhan kotimaan luonto voi vaikuttaa siihen, miten suhtautuu suomalaiseen luontoon.

”Jos vanhassa kotimaassa villi luonto on ihan aidosti vaarallinen virta-  hepoineen ja myrkkykäärmeineen, voi helposti pelätä myös suomalaista luontoa, vaikka meillä ei samanlaisia vaaroja olekaan”, Pitkänen pohtii.

Toisaalta uuden kotimaan lähiluonto voi tuoda mieleen tuttuja muistoja lähtömaasta. Pitkänen mainitsee esimerkkinä kaupunkiviljelmät, joilla voi kasvattaa kotimaasta tuttuja kasveja. Samalla voi hieroa tuttavuutta muiden viljelijöiden kanssa.

Myös vuodenaikojen vaihtelu voi vieraannuttaa suomalaisesta luonnosta. Talven kylmyys ja liukkaus eivät houkuta ulkoilemaan. Kovin erilaisesta ympäristöstä tullut ei välttämättä edes tiedä, mitä talvisessa luonnossa voisi tehdä.

”Kulttuurinen integraatio voi jäädä vajaaksi, jos ei ymmärrä eikä hyödynnä luontoa.”

Pitkänen huomauttaa, että vuosien vieriessä suomalainen luonto käy yleensä aina vain tutummaksi. Toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien suhde ympäristöönsä alkaa lähentyä kantasuomalaisten luontosuhdetta.

Tavat käyttää luontoa omaksutaan paljolti lapsuudessa. Vanhemmilla, varhaiskasvatuksella ja koululla on suuri merkitys.

Kasongo ei ole juuri retkeillyt luonnossa vanhempiensa kanssa.

”Ensimmäisen kerran kävin metsässä eskarissa. Sittemmin koulusta on tehty paljon metsäretkiä. Olemme käyneet esimerkiksi suunnistamassa”, hän selittää.

Hyvin muistiin on jäänyt myös koulutehtäväksi annettu kasvion kerääminen. Kasongo keräsi 20 kasvia yhden päivän aikana.

”Multa on tuo homma vielä tekemättä”, Eyong huokaisee.

Monia lasten ja nuorten luontoretkiä vetänyt Emilia Hämäläinen huomauttaa, että jokaisella on omanlainen suhteensa luontoon. Yksi lenkkeilee, toinen marjastaa, kolmas  valokuvaa.

”Monesti se oma tapa löytyy sitten joskus. Nuorilla on elämässä niin paljon kaikkea, on koulu ja kaverit. Luontoretket eivät välttämättä siihen mahdu”, hän huomauttaa.

Pitääkö suomalaiseen luontoon ylipäätään tutustua?

Ympäristökeskuksen Kati Pitkäsen mukaan luontoon tutustumisesta on monenlaista hyötyä.

”Kulttuurinen integraatio saattaa jäädä hieman vajaaksi, jos ei ymmärrä eikä hyödynnä luontoa. Jää jotenkin vähän ulkopuoliseksi”, Pitkänen sanoo.

Hän tähdentää, että luonto voi olla avuksi kotoutumisessa monella muullakin tavalla. Luonto on tavallaan ei-kenenkään-maata, jossa voi melko mutkattomasti luoda sosiaalisia suhteita ja ystävystyäkin. Etenkin lapsille viherympäristö on luonteva paikka leikkiä ja solmia kaverisuhteita.

”Puistossa tai metsäretkellä voi vaikkapa seurata, miten suomalaiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään, mitä luonnossa tehdään, millaisia perinteitä luontoon liittyy”, Pitkänen huomauttaa.

Luonto vaikuttaa myös henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Luonnossa liikkuminen vähentää tutkitusti stressiä ja monille mikrobeille altistuminen saattaa säästää allergioilta.

”Näitä hyötyjä ei saa, jos ei vietä aikaa ulkona”, Pitkänen lisää.

Myös Safiya Eyong ja Celina Kasongo ovat sitä mieltä, että luontoon on syytä muodostaa jonkilainen suhde.

”Se on osa Suomea, kyllä sitä pitää tuntea, jos täällä asuu”, tytöt pohtivat.

Eyong ja Kasongo kertovat silti rentoutuvansa mieluummin kotona kuin marraskuisessa metsässä.

”Kivoimmillaan luonto on kesällä”, Eyong sanoo.

”Ihan kivaahan täällä on nytkin. Sitä miettii, kuinka kauan tämä metsä on ollut tässä ja millaisia eläimiä täällä asuu”, Kasongo pohtii.

Hämäläisen kanssa tytöt alkavat listata metsän tuttuja asukkaita: Tiaiset sirkuttavat parhaillaan. Tikkoja ja pöllöjäkin metsässä saattaa olla. Samoin rusakoita, oravia, kettuja…

”Ketun olen nähnyt ihan meidän kerrostalon pihalla”, Kasongo huomauttaa.

Yhdistykset aktiivisia kotouttajia

Luonnon hyödyt maahanmuuttajien kotoutumisessa on pantu merkille Suomessakin. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Kati Pitkäsen mukaan etenkin erilaiset yhdistykset ovat järjestäneet tulokkaille luontoon liittyvää kotouttamistoimintaa.

Tyypillisiä aktiviteetteja ovat olleet maahanmuuttajille järjestetyt luontoretket, hiihto-opetus tai vaikkapa vierailut maatiloille.

”Yhdistysten aktiivisuus on hyvä juttu. Järjestöissä on mukana paljon vapaaehtoisia. Niiden kautta syntyy luontevia yhteyksiä kantaväestön ja maahanmuuttajien  välille. Toisaalta pulmallista on päällekkäinen työ. Eri järjestöt keksivät sitä samaa pyörää uudelleen”, Pitkänen pohtii.
Myös osa kunnista on hyödyntänyt jonkin verran luontoa kotoutumisessa.

Pitkäsen mukaan kunnat ja järjestöt voisivat kuitenkin parantaa yhteistyötään. Julkinen sektori voisi poimia omaan kotoutumistyöhönsä yhdistysten parhaita käytäntöjä. Toisaalta kuntien avulla yhdistykset voisivat tavoittaa entistä suuremman osan maahanmuuttajista.

Nyt luontolähtöinen kotoutuminen ei ole kaikkien maahan muuttaneiden ulottuvilla. Paikoin erilaista toimintaa voi olla paljonkin tarjolla, mutta tieto tarjonnasta ei välttämättä kulkeudu kaikkien siitä kiinnostuneiden korviin.

Kunnat voisivat ottaa myös kaupunkisuunnittelussa huomioon erilaisia luonnonkäyttötapoja ja näin helpottaa kotoutumista.

”Tässä meillä ollaan vasta aivan alkutekijöissä. Maahanmuuttajien huomioiminen osallistavassa suunnittelussa on vielä lapsenkengissä”, Pitkänen sanoo.