Olen viime aikoina tehnyt muutaman jutun, joiden kirjoittaminen on ollut poikkeuksellisen hankalaa.

Ei siksi, että itse juttuprosessi tai haastateltavat olisivat olleet hankalia, päin vastoin. Ongelmia ovat tuottaneet sanat, tai pikemminkin niiden puute.

Kun monikulttuurisen Kolibri-festivaalin perustaja Laura Gazzotti kertoi rasismista – huutelusta, haukkumisesta, sanallisista hyökkäyksistä – jota ulkomaalaisen näköiset tai ei-valkoisten lasten kanssa liikkuvat äidit joutuvat Suomessa kohtaamaan, en tiennyt mitä sanaa käyttää heistä.

Suomessa ei nimittäin ole vastinetta englannin termille people of color tai person of color (POC), joita Gazzottin kuvaama katurasismi erityisesti koskettaa.

Mieleen saattaa tulla sana värillinen, joka on kuitenkin käännös englannin sanasta coloured ja sisällöltään vanhentunut ja loukkaava. Ulkomaalaisen näköinen on huono ja kankea – miltä ulkomaalaisuus muka näyttää ja kuka sen määrittelee?

Ei-valkoinen puolestaan määrittää ihmisen negaation kautta, toiseuttamalla: valkoisuus on normi ja muut ovat toisia, joilta valkoisuus ominaisuutena puuttuu. Ilmaisu ei ole neutraali, mutta sitä käytetään, koska parempaakaan ei oikein ole.

Rodullistettu, joka on käännös englannin sanasta racialized, toimii monissa tilanteissa, mutta sekään ei tarkoita samaa kuin POC. Samoin kuin ei-valkoinen, rodullistettu määrittää ihmiset negatiivisen, tässä tapauksessa rodullistamisen, kautta.

Voi myös kysyä, mihin ylipäätään tarvitaan sanaa maahanmuuttaja.

Lisäksi se ei ole  – ainakaan vielä – vakiintunut neutraaliksi yleiskieliseksi sanaksi, vaan siihen liittyy poliittisia merkityksiä, jotka eivät kaikkiin konteksteihin sovi.

Ongelmia tuottavat myös sanat maahanmuuttaja ja maahanmuuttajataustainen.

Kuten Enrique Tessieri ja Suldaan Said Ahmed maahanmuuttajia ja mediaa käsittelevässä jutussani huomauttavat, maahanmuuttajaa käytetään Suomessa yleisesti viittaamaan ihmisiin, jotka eivät ole valkoisia.

Joku saattaa olla syntynyt Suomessa, äidinkieleltään suomalainen, kansalaisuudeltaan suomalainen, ja silti häntä kutsutaan ”maahanmuuttajataustaiseksi” tai ”toisen polven maahanmuuttajaksi”.

Näin siis, jos ”tausta” näkyy ihonvärissä tai ulkoisissa piirteissä. Valkoihoinen, suomea puhuva syntyperäinen suomalainen harvemmin luokitellaan ”toisen polven maahanmuuttajaksi”, vaikka jompikumpi vanhemmista olisi sattunut syntymään jossain muussa (länsi)maassa.

Voi myös kysyä, mihin ylipäätään tarvitaan sanaa maahanmuuttaja. Yritäpä kääntää se englanniksi: aivan, sehän on immigrant, siirtolainen.

Vaikka itse mielellään jättäisikin kaikenlaiset lokeroinnit sikseen, rasismia on vaikea tehdä näkyväksi, jollei siitä puhu.

Miksi emme siis puhu siirtolaisuudesta ja siirtolaisista silloin, kun kyse on Suomeen suuntautuvasta siirtolaisuudesta, niin kuin puhumme niistä yli 1,3 miljoonasta suomalaisesta, jotka ovat vuosikymmenten mittaan muuttaneet muualle parempaa elämää, töitä ja toimeentuloa etsimään?

Vaikka itse mielellään jättäisikin kaikenlaiset lokeroinnit sikseen, rasismia on vaikea tehdä näkyväksi, jollei siitä puhu. Puhuminen taas on hankalaa, jos sopivat sanat puuttuvat.

Migrant Tales -blogia pitävä Enrique Tessieri totesi haastattelussa, että jos suomessa käytetään sanaa ”maahanmuuttajataustainen”, kun pitäisi sanoa ”person of color”, sille pitäisi yksinkertaisesti keksiä sopiva suomenkielinen vastine.

Esimerkiksi kotouttaminen on sana, jota ei vielä ennen 1990-lukua ollut olemassakaan, mutta joka varta vasten luotiin, kun tarve tuli.

Siispä pallo teille, asiantuntijat, tutkijat, kieli-ihmiset, maahanmuuttoon liittyvien kysymysten parissa työskentelevät sekä ihmiset, joita rasismi koskettaa: mitä sanaa voisimme suomeksi käyttää, kun on tarve puhua rasismista ja sitä kohtaavista ihmisistä?