Panama kielsi muovipussit ensimmäisenä maana Keski-Amerikassa – Taustalla huoli merten saastumisesta

Kaupat eivät saa tehdä muovipussikiellolla voittoa, vaan niiden on tarjottava asiakkaille kestokasseja sisäänostohintaan. Lain rikkomisesta saadut sakot Panama käyttää kierrätysjärjestelmän kehittämiseen ja tutkimukseen.

Panamassa astui lauantaina voimaan laki, jonka mukaan marketit, apteekit ja muut vähittäiskaupat eivät enää saa tarjota asiakkailleen polyeteenistä valmistettuja muovikasseja.

Polyeteeni (PE), josta tehdään muun muassa ohuita muovipusseja ja pakkausmateriaaleja, on halpuutensa ja helpon valmistettavuutensa vuoksi maailman yleisin muovilaatu.

Muovipussikielto hyväksyttiin Panamassa tammikuussa 2018, ja tavaratalojen ja muiden suurten kauppojen osalta siirtymäaika jatkuu vielä ensi vuoden alkuun.

Taustalla on huoli ympäristöstä ja erityisesti merten ja rantojen saastumisesta, uutistoimisto Reuters kertoo. Tyynenmeren ja Karibianmeren välisellä kannaksella sijaitsevalla Panamalla on rantaviivaa lähes 2500 kilometriä, ja merten muovisaasteesta kärsivät niin kilpikonnat, kalat, valaat kuin linnutkin.

Panamassa kaupat eivät saa tehdä voittoa muovipussikiellolla, vaan niiden on tarjottava asiakkailleen kestokasseja sisäänostohintaan. Jotkut kauppiaat lainaavat asiakkaille ostosten kuljettamiseen kauppakärryjä, ja osa asiakkaista on alkanut pyytää tavaroidensa pakkaamista pahvilaatikoihin, panamalainen päivälehti La Prensa kertoo.

Kaupat saavat lain rikkomisesta sakot, jotka käytetään saastuttavien materiaalien kierrätyksen kehittämiseen ja tutkimukseen. Muovipussikielto ei koske elintarvikkeita, joiden säilyvyyden ja hygienian kannalta muovipakkaus on tarpeen.

Panama on Keski-Amerikan ensimmäinen maa, joka on kieltänyt muovipussien käytön. Latinalaisessa Amerikassa muovipussit kielsi ensimmäisenä Chile, missä niiden käytöstä on viime elokuusta lähtien voinut saada 370 dollarin sakon. Kielto on voimassa myös muun muassa Kolumbiassa ja joissakin Latinalaisen Amerikan kaupungeissa, kuten Buenos Airesissa.

Panaman muovipussikieltoon ovat vaikuttaneet YK:n ympäristöohjelman suositukset muovijätteen vähentämisestä. Maailmassa jo yli 60 maata on kieltänyt tai rajoittanut muovipussien käyttöä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!