Monsuunisateet vaurioittaneet tuhansia asumuksia Bangladeshin rohingya-pakolaisten leireillä – Lisää sateita on luvassa

Sadat tuhannet Myanmarin rohingyat elävät yhä pakolaisasutusalueella. Keväällä alkanut monsuunikausi on vaikuttanut yhteensä kymmenien tuhansien elämään.

Käynnissä oleva monsuunikausi kurittaa jo valmiiksi heikossa asemassa olevia rohingya-vähemmistön jäseniä Bangladeshin Cox’s Bazarin pakolaisleirialueella.

Viime päivien aikana tulleet rankkasateet ovat johtaneet yli 3 400 asunnon vaurioitumiseen tai tuhoutumiseen. Yli 2 700 ihmistä on joutunut pakenemaan, kertovat alueella työtä tekevät pakolaisjärjestöt.

Cox’s Bazarin valtavalla pakolaisleirialueella elää yli 900 000 Myanmarin etniseen rohingya-vähemmistöön kuuluvaa pakolaista. Suurin osa heistä on saapunut alueelle elokuusta 2017 alkaen, jolloin Myanmarin armeija käynnisti etniset puhdistukset rohingyoja vastaan.

Nyt meneillään oleva monsuunikausi alkoi huhtikuun lopussa. Viime päivinä sateet ovat olleet erityisen kovia ja alueella on ollut tulvia, kovia tuulia sekä satoja maanvyörymiä. Viime viikolla yhteensä 16 ihmistä loukkaantui ja kaksi kuoli.

Tällä viikolla on tulossa lisää kaatosateita.

”Olemme puolessa välissä monsuunikautta ja olemme jo auttaneet yli 2 000:ta ihmistä 72 tunnin aikana. Tiimit tekevät työtä ympäri kellon”, kertoi Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön edustaja George McLeod eilen tiedotteessa.

Hänen mukaansa vauriot ovat alustavien arvioiden mukaan pahemmat kuin viime vuonna.

Kyseessä on pakolaisleirialueen laajenemisen jälkeen toinen monsuunikausi. Siihen on pyritty valmistautumaan muun muassa asentamalla kukkuloiden rinteille suojarakenteita, asentamalla viemäreitä sekä rakentamalla teitä ja siltoja.

Yhteensä sadekausi on vaikuttanut lähes 38 500 ihmisen elämään pakolaisleirialueella huhtikuusta lähtien. Kahdeksan ihmistä on kuollut, kertoo YK:n katastrofiapujärjestö OCHA.

Pakolaisten paluusta Myanmariin on keskusteltu pitkään, mutta palautukset eivät ole edenneet, sillä islaminuskoisia rohingyoja vainotaan Myanmarissa edelleen laajasti. YK:n tutkintatiimin jäsen Christopher Sidoti vertasi viime viikolla Myanmarin puolella sijaitsevien rohingya-leirien elinolosuhteita juutalaisghettoihin natsiaikana.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!