Mitä vastaisit, jos sinua pyydettäisiin Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi?

Kyllä, sanoi Scovia Alinza , ja niinpä 22-vuotias ugandalaisnainen sai haltuunsa Anne-Mari Virolaisen pestin osana Plan Internationalin Girls Takeover -tempausta. Kansainvälisen tyttöjen päivän kunniaksi seitsemän suomalaistyttöä pääsee torstaina johtamaan merkittäviä suomalaisyrityksiä ja instituutioita. Joukon ulkomaalaisvahvistuksena toimineen Alinzan täytyi kuitenkin ministeri Virolaisen tiukan aikataulun vuoksi ottaa tempaukseen varaslähtö viime viikon tiistaina.

Vastuullinen tehtävä vaati vastuullista valmistautumista, Alinza sanoo vakavana. Hänen kohdallaan se tarkoitti tutustumista Suomen kehityspolitiikkaan.

”Luin paljon ja sain tietää, että olette luvanneet käyttää 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta kehitysmaiden tukemiseen. Mutta sitten sain selville, että rahaa annetaankin vähemmän.”

Kehitysrahoitus on yksi niistä teemoista, jotka Scovia Alinza nosti esiin Virolaisen ja ministeriön virkahenkilöiden kanssa ministeripäivänsä aikana käymissään keskusteluissa. Aihe on hänelle tärkeä, sillä kehitysjärjestön tuki on mahdollistanut sen, että juuri Alinza vieraili Suomessa puhumassa kotimaansa tyttöjen asemasta.

”Vedenhakureissujen aikana tytöt saattavat joutua miesten väkivallan ja raiskauksen uhriksi.”

Itä-Ugandan maaseudulla pienessä kylässä asuva Alinza on seitsenpäisen sisarusparven kuopus. Kun mukaan lasketaan isän kahden muun vaimon lapset, on perheenjäseniä yhteensä 21.

Maanviljelijävanhemmilla ei ollut varaa kustantaa tyttärelleen toisen asteen opintoja, mutta Planin kummilapsiohjelman ansiosta hän pääsi jatkamaan koulussa pidemmälle kuin uskalsi edes haaveilla. Alkuvuodesta Alinza valmistui kandidaatiksi yliopistosta. Opinnoissaan hän keskittyi kehityskysymyksiin.

”Jos olisin käynyt vain peruskoulun, olisin luultavasti yksi yhteiskuntamme haavoittuvassa asemassa olevista naisista. Tuskin osaisin tuoda esille näkemyksiäni, ja luultavasti minulla olisi kolme tai neljä lasta”, hän arvelee.

Alinza tietää saaneensa enemmän kuin moni ugandalaistyttö ja haluaa siksi toimia yhteisönsä parhaaksi. Hän kuuluu Planin nuorten vaikuttajien ryhmään ja tekee vapaaehtoisena vaikuttamistyötä muun muassa nuorten seksuaaliterveyden edistämiseksi, tyttöjen voimauttamiseksi ja lapsiavioliittojen torjumiseksi.

Arkipäivät kuluvat Planin nuorille suunnatussa Smartup Factory -innovaatiokeskuksessa, jossa Alinza osallistuu eri toimintoihin ja mentoroi muita nuoria. Viikonloppuisin, kotitöiden tekemisen ja perheen viljelyksillä auttamisen jälkeen, jää aikaa tavata ystäviä.

Moni Alinzan ystävistä on käynyt vain peruskoulun ja ollut jo pitkään äiti. Heidän kanssaan jutellessa naisten asemaan liittyvät aiheet nousevat usein esiin.

”Yritän udella, uskaltavatko ystäväni sanoa miehilleen vastaan ja tietävätkö he oikeutensa avioliitossa”, Alinza kertoo.

Vaikka Ugandan hallitus on Alinzan mukaan alkanut tehdä töitä tyttöjen aseman parantamiseksi, epäkohtia riittää. Ugandassa tytöt eivät esimerkiksi voi periä vanhemmiltaan maata.

”Kun hain työpaikkaa, jouduin haastattelun yhteydessä tekemään raskaustestin.” 

”Olen kokenut epätasa-arvon myös itse. Kun hain työpaikkaa, jouduin haastattelun yhteydessä tekemään raskaustestin, sillä jotkut työnantajat eivät halua palkata raskaana olevaa naista. Pojilta ei vaadita mitään vastaavaa”, Alinza sanoo vihaisena.

Lisäksi hän nostaa esiin tyttöjen kohtaaman väkivallan ja lapsiavioliitot. Yhteistä niille on se, että ilmastonmuutoksen seurauksena yleistyvä kuivuus lisää molempia.

”Kuivuuden vuoksi tyttöjen täytyy hakea vettä entistä pidempien matkojen päästä, sillä kaivoissa sitä ei ole. Vedenhakureissujen aikana he saattavat joutua miesten väkivallan ja raiskauksen uhriksi.”

Kun kuivuus myös näivettää viljelysadot eikä niistä riitä myyntiin, syntyy perheille paine naittaa tyttärensä myötäjäisrahojen toivossa. Alinza kertoo saaneensa juuri ennen Suomen-matkaansa ilmoituksen 10-vuotiaasta pojasta ja 11-vuotiaasta tytöstä, jotka olivat naimisissa keskenään.

”Yhteisön jäsenet osasivat soittaa minulle, koska olen ollut kertomassa heille lasten oikeuksista. Siksi he ymmärsivät, että kyseessä oli rikos. Ilmoitimme tapauksesta poliisille ja yhteisön lastensuojelusta vastaavalle henkilölle, ja he alkoivat selvittää lasten tilannetta.”

Puhelu oli yksi hetkistä, joina Alinza tuntee eniten ylpeyttä työstään: kun oma yhteisö ymmärtää, miten asioiden pitäisi olla, ja puuttuu yhdessä vääryyksiin.

Reissu Anna-Mari Virolaisen tuuraajaksi on Scovia Alinzan ensimmäinen ulkomaanmatka. Hän uskoo päivän ministeriössä voivan auttaa häntä etenemään urallaan – tarkemmat tulevaisuudensuunnitelmat ovat tosin vielä hieman auki.

Voisiko Alinzaa kiinnostaa pidempi ministerinpesti?

Seuraa hihityskohtaus.

Entä mikä oli matkan kohokohta?

Vastaus löytyy heti:

”Ministeri sanoi, että Suomi tulee käyttämään 0,2 prosenttia BKT:staan kaikkein köyhimpien maiden tukemiseen. Hän lupasi sen minulle.”