Kiirehdin ääntä kohti, sillä tätä varten olin tullut vuorelle ja ehkä koko Souliin. Päädyin pyhäkköön, jossa alttarille oli pinottu hedelmiä, kakkuja ja makeisia. Niiden päällä lojui lehmän pää, jonka eräs osallistuja nosti ilmaan osana gut-seremoniaa.
Huoneessa leijaili pakahduttava riisiviinin ja veren haju. Shamaani hikoili. Hän lauloi ja tanssi, hyppi välillä tasajalkaa ja huusi.
Yllättäen shamaani lähestyi minua ja pyysi valitsemaan viirin kädestään. Vedin nipusta sattumanvaraisesti vihreän ja valkoisen viirin. Englantia puhuva korealaismies käänsi shamaanin välittämän viestin.
Se oli viesti tuonpuoleisesta, kauan sitten kuolleelta läheiseltäni.
Lounasaikaan minut kutsuttiin ruokapöytään. Istuimme risti-istunnassa matalan pöydän ääressä ja noukimme ruokia yhteisistä astioista.
Ruoan jälkeen väki kokoontui tupakalle. Minä kaivoin repustani purkkapaketin: korealaista ksylitolia.
Kotiin palattuani laitoin purukumin talteen. Sen maku vie minut takaisin Inwangsan-vuorelle.