Keniassa kokoustetaan valtamerien tilasta – YK:n meriasiantuntija ärtyy eniten turhista muovikääreistä

Peter Thomson, YK:n erityisedustaja valtameriä koskevissa asioissa, tunnustaa, että yöllä valvoessaan häntä huolestuttaa eniten lastenlasten tulevaisuus ilmastonmuutoksessa. ”En ole omistanut polttomoottorilla toimivaa autoa tällä vuosisadalla, ja vaikka rakastan hampurilaisia, luovuin naudanlihasta kaksi vuotta sitten”, hän kertoo.

(IPS) — Valtameret ovat kaiken kestävän kehityksen keskiössä, muistuttaa Peter Thomson, joka on kotoisin Fidžiltä ja toimii YK:n erikoisedustajana valtameriä koskevissa asioissa.

Meristä ja muista vesistöistä puhutaan 26. marraskuuta Keniassa alkavassa Kestävän sinisen talouden konferenssissa. Viikkoa ennen sen alkamista mukaan oli ilmoittautunut yli 11 400 henkeä 164 maasta.

Thomson oli aiemmin Fidžin YK-lähettiläs ja kampanjoi yhdessä muiden saarivaltioiden edustajien kanssa sen puolesta, että valtameret saavat oman kohtansa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Se onnistui: tavoite numero 14 edellyttää merien ja niiden luonnonvarojen suojelua ja kestävää käyttöä.

Thomson pitää Kenian kokousta erittäin tärkeänä, vaikka se ei ole virallinen YK-konferenssi. Järjestelyistä vastaavat Kenia, Kanada ja Japani. ”Kyse on merien suojelun ja kestävän käytön sovittamisesta yhteen.”

Muovisaaste merissä herätti

Thomson kiittelee mediaa siitä, että huoli merien tilasta on viime vuosina noussut voimallisesti suuren yleisön tietoisuuteen. ”Se on tärkeää, koska valtameret ja ilmasto ovat elämän perusta planeetallamme. Hengitysilmamme saa happensa meristä.”

Parhaiten tietoa on kulkenut merien muovisaasteista. ”Kertakäyttöistä muovia vastaan on alettu toimia kaikkialla. Merien terveyden heikkenemisen torjunta vaatii kuitenkin paljon muutakin, ja minun tehtäväni on lisätä tietoisuutta siitä”, Thomson selittää.

Hän muistuttaa, että meret kytkeytyvät tavalla tai toisella kaikkiin kestävän kehityksen tavoitteisiin, joita YK on listannut 17. ”Esimerkiksi tavoite 12 edellyttää tuotanto- ja kulutustapojen muutosta. Ellei siinä onnistuta, varastamme tulevaisuuden lapsenlapsiltamme.”

Thomson painottaa, että merien kohtalo on kaikkien asia, myös sisämaavaltioiden, joiden asukkaat hengittävät samaa ilmaa kuin muutkin ja syövät kalaa.

Suuria ja pieniä askelia

Liike-elämä halutaan mukaan merien pelastamiseen. YK:n valtamerikonferenssia vuonna 2017 johtivat Fidži ja Ruotsi. Tammikuussa 2018 Thomson kävi Ruotsin kehitysyhteistyö- ja ilmastoministerin Isabella Lövinin kanssa Davosissa sopimassa, että Maailman talousfoorumi ryhtyy sihteeristöksi Friends of Ocean Action -ryhmälle, johon kuuluu yritysten, kansainvälisten järjestöjen ja akateemisen maailman edustajia.

”Se osoittautui hyväksi tavaksi pitää yritysmaailma mukana kestävän kehityksen tavoitteen toteutuksessa.”

Kansalaisjärjestöillä on Thomsonin mukaan korvaamaton rooli sen varmistamisessa, ettei ihmiskunta tuhoa elinympäristöään. ”Ilman tätä valvontaa niin todennäköisesti tapahtuisi.”

Thomson tunnustaa, että yöllä valvoessaan häntä huolestuttaa eniten lastenlasten tulevaisuus ilmastonmuutoksessa. Hän sanoo olleensa itsekin osa ongelmaa, ”mutta en ole omistanut polttomoottorilla toimivaa autoa tällä vuosisadalla, ja vaikka rakastan hampurilaisia, luovuin naudanlihasta kaksi vuotta sitten.”

Kaupassa käydessään Thomson ärtyy eniten turhista muovikääreistä. ”Revin ne pois ja annan kassalle. Jos kaikki tekisivät niin, se voisi synnyttää nopeita reaktioita yritysten päättävissä elimissä.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!