EU ja kehitysmaat aloittivat neuvottelut uudesta yhteistyösopimuksesta – Järjestöt pelkäävät siirtolaisuuden saavan liikaa tilaa

Neuvottelut oli tarkoitus aloittaa jo kesällä, mutta muun muassa Unkarin tiukat siirtolaisuuskannat lykkäsivät niitä. Nyt järjestöt pelkäävät, että siirtolaisuus- ja turvallisuusteemat dominoivat neuvotteluita liikaa.

Euroopan komissio on aloittanut Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden (AKT-maat) kanssa viralliset neuvottelut uudesta kumppanuussopimuksesta.

Tarkoituksena on neuvotella jatko vuosina 2000–2020 voimassa olevalle Cotonoun sopimukselle. Kyseessä on laajin kehitysmaiden ja EU:n välinen kumppanuussopimus, ja se kattaa EU:n suhteet 79 maahan.

Sopimuksen tarkoituksena on poistaa köyhyys ja liittää AKT-maat vaiheittain maailmantalouteen. Sen tärkeimmät osa-alueet ovat kehitysyhteistyö, taloudellinen ja kaupallinen yhteistyö sekä poliittinen ulottuvuus.

Komission mukaan uuden sopimuksen tavoitteena on ”tiiviimpi poliittinen yhteistyö, jolla pyritään ratkomaan maailmanlaajuisia haasteita”. Sopimus pyrkii saavuttamaan myös kestävän kehityksen tavoitteet, jotka hyväksyttiin YK:ssa vuonna 2015.

Järjestöt ovat kuitenkin olleet huolissaan siitä, tulevatko EU:n muuttoliike-, turvallisuus- ja kauppapoliittiset intressit dominoimaan neuvotteluja, kertoo suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry tiedotteessaan.

Neuvotteluita jouduttiin lykkäämään siksi, että EU:n sisällä oli erimielisyyttä muuttoliikekysymyksistä. EurActiv-uutissivuston mukaan etenkin siirtolaisuuteen nihkeästi suhtautuvan Unkarin oli vaikea hyväksyä neuvottelumandaatin tekstiä.

Esimerkiksi kehitysjärjestöjen eurooppalainen kattojärjestö Concord puolestaan on huolissaan siitä, että sen mukaan nykyisessä Afrikka-keskustelussa maanosa nähdään vain EU:n kauppa- ja talouskumppanina. EU:n omat intressit turvallisuuden, siirtolaisuuden, raaka-ainekilpailun ja uusien markkinoiden ympärillä riskeeraavat koko sopimuksen, se varoittaa tiedotteessaan.

VIime viikolla avatuissa neuvotteluissa EU:n pääneuvottelijana toimii kehityskomissaari Neven Mimica. AKT-maita taas edustaa  Togon ulkoasiain- ja yhteistyöministeri, professori Robert Dussey.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!