Tiedejulkaisu Plos Onessa tällä viikolla julkaistu tutkimus osoittaa, että muovi on vielä suurempi ympäristöhaitta kuin mitä aiemmin on luultu. Muovien tiedetään vapauttavan ympäristöön haitallisia kemikaaleja, mutta uuden tutkimuksen mukaan ne myös päästävät ilmakehään kasvihuonekaasuja metyleeniä ja etaania.
Tutkimuksessa selvitettiin muovien hajomisen aiheuttamia päästöjä normaaleissa lämpötiloissa. Tutkijat testasivat useita eri muovityyppejä, kuten polykarbonaattia, akryylia, polypropyleeniä, polystyreeniä ja polyetyleeniä (LDPE).
Pahimmaksi kasvihuonekaasupäästöjen tuottajaksi osoittautui polyetyleeni, joka on myös yleisin muovityyppi. Polyetyleeniä käytetään muun muassa muovipusseissa, ja kaikesta maailmassa tuotetusta muovista se muodostaa yli kolmasosan.
Tutkimuksen mukaan polyetyleeni tuottaa kaasupäästöjä auringonvalolle altistuessaan, mutta jatkaa niiden tuottamista myös ilman valoa. Haitallisia päästöjä vapautuu myös mereen päätyneistä muoveista, mikä lisää niiden ympäristökuormitusta entisestään.
Muovit edustavat ilmaston kannalta merkittävää päästölähdettä, jota ei ole otettu huomioon päästölaskelmissa, sanoo David Karl, yksi tutkimuksen kirjoittajista.
YK:n alkukesästä julkaiseman raportin mukaan maailmassa on tuotettu muovia yhteensä noin yhdeksän miljardia tonnia. Muovin tuotannon ennustetaan kaksinkertaistuvan parin seuraavan vuosikymmenen aikana.