Ilmansaasteet syynä yli viidennekseen pikkulasten kuolemista Saharan eteläpuolisessa Afrikassa – tutkijoiden mukaan pienetkin parannukset auttaisivat

Ilman puhdistaminen pienhiukkasista auttaisi parantamaan lasten terveyttä enemmän kuin esimerkiksi rokotukset, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Ilman pienhiukkaset ovat olleet viime vuosina vastuussa 22 prosentista imeväiskuolleisuudesta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, selviää Stanfordin ja Kalifornian yliopistojen tuoreesta tutkimuksesta.

Arvio ilmansaasteiden vaikutuksista on jopa kolme kertaa suurempi kuin aiemmin on uskottu.

Ilmansaasteiden vaikutuksia on tavallisesti vaikea selvittää kehittyvissä maissa, joissa mittaukset ovat usein puutteellisia. Tutkijat yhdistelivät satelliittien kautta saatua tietoa syntymätietoihin noin 15 vuoden ajalta ja kuvaavat tuloksia vakaviksi.

Heidän mukaansa esimerkiksi vuonna 2015 altistuminen pienhiukkasille vei noin 400 000 pikkulapsen hengen ennenaikaisesti. 

Ilmansaasteet aiheuttavat esimerkiksi hengityselinsairauksia, alhaista syntymäpainoa sekä kasvun häiriintymistä.

Hyvä uutinen on, että tutkijoiden mukaan pienetkin parannukset ilmanlaadussa auttaisivat parantamaan merkittävästi lasten terveyttä.

”Monet rikkaat maat ovat viime aikoina käyttäneet lainsäädäntöä ilman puhdistamiseksi. Meidän havaintojemme mukaan jos sama tehtäisiin Afrikassa, hyödyt imeväisikäisille voisivat olla suurempia kuin lähes kaikki muut tämänhetkiset toimenpiteet, kuten rokotukset, ravinto- ja nestelisät”, sanoo tutkimuksen tekoon osallistunut apulaisprofessori Marshall Burke Stanfordin yliopiston tiedotteessa.

Tutkijoiden mukaan nyt tarvitaankin kustannustehokkaita tapoja vähentää pienhiukkasia. 

Tutkimus julkaistiin Nature-tiedelehdessä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!