YK listaa keinoja muovijätteen kitkemiseksi – ”muovi ei ole ongelma, vaan se, mitä sillä teemme”

Muovin kieltäminen ja muovivero saattavat olla parhaita keinoja päästä eroon muovisaasteesta, arvioi YK:n ympäristöohjelma tuoreessa raportissaan.

Maailman maat käyvät yhä enemmän ja yhä monipuolisemmin keinoin muovijätettä vastaan, selviää YK:n ympäristöohjelman tänään ilmestyneestä raportista.

Raportissa käydään läpi yli 60 esimerkkiä siitä, miten muovijätettä on pystytty vähentämään eri maissa. Sen pohjalta on laadittu kymmenen suositusta, joiden avulla muovin aiheuttamia ongelmia pystytään vähentämään. Kyseessä on järjestön mukaan ensimmäinen kokonaisvaltainen arvio ”muovin tilasta”.

”Arvio osoittaa, että toimet voivat olla kivuttomia ja kannattavia. Ihmisten ja planeetan kannalta saavutetaan suuria hyötyä, jotka auttavat vähentämään saastumiseen liittyviä kustannuksia. Muovi ei ole ongelma. Vaan se, mitä teemme sillä”, toteaa YK:n ympäristöohjelman johtaja Erik Solheim.

Raportin mukaan etenkin hallitusten asettamat muovikiellot sekä muoviverot ovat olleet tehokkaita tapoja rajoittaa muovinkäyttöä. Kovin varmoja johtopäätöksiä ei kuitenkaan voida tehdä, sillä 50 prosentissa tapauksista tietoa ei ole riittävästi. 30 prosentissa tapauksista muovinkäyttö on kuitenkin vähentynyt radikaalisti, se kertoo.

Useampi Afrikan maa on kieltänyt muovipussit. Esimerkiksi Keniassa kielto tuli voimaan viime vuonna.

Raportissa suositellaan myös jätehuollon parantamista, ympäristöystävällisempien vaihtoehtojen edistämistä, kuluttajien valistamista sekä muovinkäytön vapaaehtoista vähentämistä.

Yli puolet maailman jätteestä on muovia. Raportin mukaan maailmassa on tuotettu yhteensä noin yhdeksän miljardia tonnia muovia. Vain yhdeksän prosenttia siitä on kierrätetty.
Vuoteen 2050 mennessä muovia voi olla jo 12 miljardia tonnia ja se voi viedä 20 prosenttia öljynkulutuksesta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!