Raportti: Maailman työvoimasta suurin osa on epävirallista

Afrikassa melkein 85 prosenttia työvoimasta työskentelee epävirallisella sektorilla, usein ilman oikeuksia ja kunnollisia työoloja. Köyhyys on ilmiön syy ja seuraus.

Noin kaksi miljardia ihmistä eli yli 61 prosenttia työvoimasta ansaitsee elantonsa epävirallisella sektorilla, kertoo Kansainvälinen työjärjestö ILO tuoreessa tilastokatsauksessaan.

Katsauksen mukaan yli 90 prosenttia epävirallisen sektorin työvoimasta työskentelee kehitysmaissa.

Epävirallisella taloudella tarkoitetaan virallisen talouden ulkopuolella tapahtuvaa taloutta. Työntekijöille se tarkoittaa usein sitä, ettei heillä ole työsopimusta tai  muita perusoikeuksia ja työolot ovat huonot. Usein he työskentelevät esimerkiksi katukauppiaina tai kotiapulaisina.

Selvityksen mukaan Afrikassa lähes 86 prosenttia työvoimasta on epävirallista, Aasiassa ja Tyynellä merellä 68 ja arabimaissa 69 prosenttia. Euroopassa osuus on vain 25 prosenttia.

Epävirallista työtä tekevät etenkin kouluttamattomat, miehet ja maaseudulla asuvat.

Tutkimuksen tekijät muistuttavat, että vaikka kaikki epävirallisen talouden työntekijät eivät ole köyhiä, köyhyys on sekä sen syy että seuraus. 

”Raportti osoittaa, että köyhistä suurempi osa on epävirallisessa työssä ja köyhyysaste on korkeampi epävirallisen sektorin työntekijöiden keskuudessa”, sanoo tutkija Vicky Leung.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa luvataan kunnolliset työolosuhteet kaikille vuoteen 2030 mennessä. Pelkästään väestönkasvun tahdissa pysymiseksi tarvitaan noin 600 miljoonaa uutta työpaikkaa siihen mennessä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!