Tutkimus: 95 prosenttia maailman väestöstä hengittää epäterveellistä ilmaa

Suomi kuuluu maailman matalimpien ilmansaastepitoisuuksien alueisiin.

Noin 95 prosenttia maailman väestöstä elää alueilla, joilla ilman pienhiukkasten määrä ylittää Maailman terveysjärjestön suositukset (WHO), käy ilmi uudesta maailmanlaajuisesta tutkimuksesta.

Yhdysvaltalaisen Health Effects Institute -tutkimuslaitoksen (HEI) tänään ilmestyneen raportin mukaan vuonna 2016 yli kuuden miljoonan ihmisen ennenaikainen kuolema liittyi sisä- tai ulkoilman sisältämiin pienhiukkasiin.

Yli neljä miljoonaa kuolemaa liittyi nimenomaan ulkoilman saasteisiin, ja määrä kasvoi lähes neljänneksen vuodesta 1990. Saasteiden lisääntymisen lisäksi syynä oli väestönkasvu, kaupungistuminen sekä vanhusten määrän kasvu. 

Ilmansaasteet ovat raportin mukaan maailman neljänneksi yleisin kuolemien aiheuttaja. Ne ovat osatekijä esimerkiksi halvauksissa, sydänkohtauksissa, keuhkosyövässä ja kroonisissa keuhkosairauksissa. 

”Raporttimme trendit osoittavat todellista edistystä joissakin osissa maailmaa – mutta on yhä vakavia haasteita, jotta tämä vältettävissä oleva koettelemus voitaisiin poistaa”, sanoo HEI:n varajohtaja Bob O’Keefe tiedotteessa.

Esimerkiksi Kiinassa ja EU:ssa saasteet ovat tutkimuksen mukaan 2010-luvulla vähentyneet. Intiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa määrä taas on kasvanut.

Raportin mukaan eniten saasteita väestötiheys huomioiden on Pohjois-Afrikassa, Länsi-Afrikassa ja Lähi-idässä, joissa saastemäärät johtuvat pääosin tuulen puhaltamasta mineraalipölystä ja joissakin maissa myös esimerkiksi kiinteistä polttoaineista. Määrällisesti suurin osa saastekuolemista tapahtuu Intiassa ja Kiinassa.

Matalimmat pitoisuudet ovat Australissa, Bruneissa, Kanadassa, Virossa, Suomessa, Grönlannissa, Islannissa, Uudessa-Seelannissa, Ruotsissa ja useissa Tyynenmeren maissa, joissa saasteosuus pysyy WHO:n suosituksen alapuolella.

Vuosittain ilmestyvässä raportissa julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa arvioita myös siitä, miten kiinteiden polttoaineiden, kuten puun ja puuhiilen, polttaminen kodeissa vaikuttaa terveyteen. Sen mukaan 2,5 miljardia ihmistä altistui vuonna 2016 sisäilman saastumiselle. Useimmat heistä elävät Aasian ja Afrikan köyhissä maissa. Kuolleisuus sisäilman saasteisiin on kuitenkin vähentynyt vuoden 1990 jälkeen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!