Pakolaisuus pahenee Jemenissä

Yli 85 000 ihmistä on paennut joulukuun alun jälkeen Jemenissä. Maan humanitaarinen kriisi on maailman pahin.

YK:n pakolaisjärjestö on huolissaan Jemenistä, jossa viimeaikaiset taistelut ovat ajaneet yhä enemmän ihmisiä pois kodeistaan. Se kärjistää maan humanitaarista kriisiä, jota on jo kutsuttu maailman pahimmaksi.

UNHCR kertoi perjantaina, että joulukuun alusta lähtien yli 85 000 ihmistä on joutunut pakenemaan konfliktin, maan talousromahduksen ja palveluiden puutteen vuoksi. Pakolaisuus on kiihtynyt etenkin länsirannikolla.

”Nukuimme huonekalujemme alla, jotta voisimme suojella itseämme. Jotkut perheet, jotka jäivät, ovat joutuneet nyt menemään maan alle”, kertoi Hayat Saif, yksi järjestön haastattelemista pakolaisista.

UNHCR on erityisen huolissaan Taizzin ja Hodeidah’n maakuntien taistelualueiden lähelle jääneistä. Monet elävät sukulaisten tai ystävien luona, ovat ansassa kodeissaan tai ovat paenneet sotatoimia luoliin.

”Pitkittyneiden taisteluiden seurauksena näissä kahdessa maakunnassa olot ovat huononemassa nopeasti, mikä altistaa ihmiset väkivallalle ja taudeille ilman peruspalveluita”, sanoi UNHCR:n edustaja Cécile Pouilly.

Jemenin sisällissota kärjistyi vuonna 2015, kun Saudi-Arabian johtama liittouma ryhtyi pommittamaan maan huthikapinallisia, jotka taistelevat hallitusta vastaan.

Konflikti on ajanut jo ennestään köyhän maan humanitaariseen kriisiin. Useampi kuin kaksi kolmesta jemeniläisestä, yli 22 miljoonaa ihmistä, tarvitsee jonkinlaista humanitaarista apua. Sisäisiä pakolaisia on noin kaksi miljoonaa. Saudi-Arabian toimeenpanema saarto on vaikeuttanut avustustarvikkeiden kuljetusta maahan.

UNHCR on toimittanut pakolaisille avustustarvikkeita, mutta sen rahat ovat vähissä. Tänä vuonna se on saanut vasta kolme prosenttia tarvitsemistaan rahoista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!