Mobiilisovellus auttaa Afrikan siirtolaisia

MigApp-sovelluksen avulla halutaan antaa siirtolaisille tietoa, jotta näiden matka olisi turvallisempi.

YK:n alainen Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) on julkaissut kännykkäsovelluksen, jonka tarkoituksena on tehdä Afrikan sarven ja Itä-Afrikan siirtolaisten matkoista turvallisempia.

MigApp-niminen sovellus tarjoaa tietoa esimerkiksi viisumeista, IOM:n palveluista, terveys- ja matkustussäännöksistä ja ihmiskaupan vastaisesta työstä sekä varoittaa konfliktista ja luonnonkatastrofeista. Sen avulla siirtolaiset voivat myös kertoa läheisilleen sijainnistaan.

”Kehitimme sovelluksen auttaaksemme siirtolaisia tekemään tietoon perustuvia päätöksiä siirtolaisuusprosessin aikana. Paperiton ja turvaton siirtolaisuus johtuu usein siitä, ettei tiedetä prosessiin liittyvistä riskeistä”, sanoo projektin johtaja Alex Dougan tiedotteessa.

Itä-Afrikan maista lähdetään sankoin joukoin siirtolaiseksi kuivuuden, poliittisen epävakauden ja talousongelmien vuoksi. Osa siirtolaisista liikkuu alueen sisällä, osa sen ulkopuolella.

Sovellus on otettu käyttöön Burundissa, Keniassa, Ugandassa, Tansaniassa, Etiopiassa, Ruandassa, Djiboutissa, Etelä-Sudanissa ja Somaliassa. Kaikissa niissä mobiilipalveluiden käyttö on yleistä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!