”Jos unohdamme perinteisen kalastustaidon, menetämme sitä kautta osan saamelaista kulttuuria”, sanoo Aslat-Jon Länsman.
Länsman, nuorgamilaisperheen poika, on oppinut isältään ja isoisältään vanhat, viidenvuodensadan takaiset kalastusmuodot. Kalastus on hänelle yksi perheen toimeentulomuoto, poronhoidon ja marjastuksen lisäksi.
Keväisin Tenojoen lohta on perinteisesti pyydetty kulkuttamalla eli vetämällä ajoverkkoa. Sitten on rakennettu patoja joen yli, Norjan puoleiselle rannalle asti. Syksymmällä on ollut verkkokalastuksen aika.
Keväällä voimaan tullut uusi kalastussääntö rajoittaa pyydysten pitämisen kahdesta yhteen. Uusi kalastussääntö rajaa kauden niin lyhyeksi, että Länsman on huolissaan, kannattaako kenenkään enää opetella perinteistä kalastusta. Käytännössä kulkutusta ja patokalastusta voi harjoittaa enää muutamana päivänä vuodessa.
Outakoskelaisen Raimo Guttormin mukaan perinnekalastuksen säilyminen on hilkulla ilman lisärajoituksiakin. Joella näkyy hänen mukaansa vuosi vuodelta vanhemman näköisiä kalastajia. Kaupasta saa halpaa norjalaista turskaa.
Uuden kalastussäännön mukaan perinnepyyntiä kiristettiin 80 prosenttia ja matkailupyyntiä 40. Lisäksi nuorilla saamelaisilla, jotka eivät asu ympärivuotisesti Tenojokilaaksossa, ei myöskään ole kalastusoikeutta sukunsa vesillä. Säädös on saanut aikaan lähes tragikoomisia tilanteita, kun opiskelemaan lähteneet nuoret palaavat kesäksi vanhempiensa luokse kalastamaan, mutta joutuvat lupajonoon turistien kanssa.
Kalastussääntö ei vain tapa vuosisatoja pitkiä perinteitä, vaan romuttaa myös paikallisen ansaintamallin.
Yhtenä maailman parhaana lohijokena Teno houkuttelee paikalle vuosittain noin 10 000 virkistyskalastajaa. Heidän ympärilleen onkin jokilaaksoon kasvanut merkittävä kalastusmatkailun elinkeino. Lohensoutu, majoituspalvelut ja veneiden vuokraaminen on ollut monen paikallisen pääasiallinen toimeentulo.
Uusi laki rajoittaa vapakalastusta määrällisesti noin kolmanneksella, mutta hankaloittaa palveluiden tarjoamista käytännössä enemmän. Lupien hankkiminen siirtyi tänä vuonna paikallisilta Metsähallitukselle ja kalastaa saa nyt tarkemmin määritellyillä alueilla ja entistä lyhyemmän ajan.
”On vaikeaa tarjota hyvää palvelua, jos ryhmän kahdeksasta jäsenestä kahdelle saa ostettua luvan ja nekin eri paikkoihin”, Länsman toteaa. Länsmanin perheelläkin oli lupamyyntiä ja lohensoutua, mutta viime kesänä he pistivät kaksi henkilöä työllistäneen lupa- ja kalakioskin kiinni.
Arviolta puolet seudun kalastusmatkailijoista jätti tulematta viime kesänä, koska lupia ei ollut.
Minne kalat sitten katosivat? Osa on sitä mieltä, etteivät minnekään. Osan mielestä ne katosivat jo kauan sitten.
Virallisesti lohikantoja Suomessa arvioi Luonnonvarakeskus eli Luke. Joen tilaa on seurattu ja tutkittu 1970-luvulta lähtien. Tenojoki sivuhaaroineen on laaja, Jäämereen laskeva vesistö, jonka alueella tunnetaan noin kolmekymmentä kantaa, joista kymmentä tutkitaan. Luke arvioi lohimääriä kyselemällä saalistilastoja kalastajilta, tekemällä sähkökoekalastuksia, keräämällä suomunäytteitä, videoimalla ja pintasukeltamalla.
Tietoa siis on, vaikka omien sanojensa mukaan ”jokaista joen kalaa he eivät kuitenkaan voi seurata”. Luken arvion mukaan jokien lohikannoista osa on hyvässä ja osa huonommassa tilassa, ja eri joissa on suuria eroja. Kokonaiskalatilannetta huolestuttavampana se pitää isojen, 7–15- kiloisten, kalojen vähenemistä.
Kaikki eivät Luken tilastointia niele.
”Luke tilastoi kalakantoja sen mukaan, kuinka paljon saalista saadaan. Jos kukaan ei kalasta, tarkoittaa se heidän mukaansa siis, että kalaa ei joessa ole. Tässä ei ole otettu huomioon sitä, että kalastajien määrä vähenee tai että luonnonolosuhteet ovat sellaiset, ettei kalaan ole päässyt”, kritisoi Aslak Holmberg.
Hän on nuorgamilainen kalastajan poika ja Saamelaiskäräjien jäsen, joka on ollut aktiivisesti puolustamassa saamelaisten asemaa kiistassa.
Yksimielisyys vallitsee siitä, että jonkin verran kalastusta on vähennettävä. Kenen ja kuinka paljon, onkin jo vaikeampi kysymys.
Uutta kalastussääntöä väsättiin viisi vuotta. Oman haasteensa neuvotteluihin toi Tenon sijainti Norjan ja Suomen rajana ja Jäämeren laskujokena. Paljonko lohta saadaan kalastaa merellä ja paljonko pitää päästää nousemaan jokeen kutemaan, jotta kannat pääsevät lisääntymään? Säännön tavoitteena on, että pyyntiä joessa rajoitetaan noin kolmanneksella, jotta kalakanta pääsee elpymään seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Kotitarvekalastaja Raimo Guttormin mielestä on hyvä, että lohikantaa elvytetään, sillä hän on itse nähnyt kalojen vähenevän vuosi vuodelta. Se, että säädökset astuvat voimaan yhtäkkiä, on hänestä katastrofi.
”Monelle vanhalle kalastajalle tämä oli kuolinisku ja moni matkailuyrittäjä joutuu lähtemään muualle töihin. Osa on alkanut kehittää muuta matkailua, mutta kestää aikansa ennen kuin korvaavaa elinkeinoa pystyy rakentamaan”, Guttorm suree. Hänen mukaansa rajoitukset olisi pitänyt ottaa käyttöön pikkuhiljaa, kun kalakannat alkoivat vähetä.
Aslak Holmbergille uusi kalastussääntö, joka polkee saamelaisten oikeuksia, on periaatekysymys. Hän on ollut yksi Ellos Deatnu -liikkeen perustajista. Liikkeen jäsenet kyseenalaistivat Suomen valtion määräämisoikeuden kalastuskysymyksessä ja pyysivät hallitusta näyttämään, milloin Tenojoki on siirtynyt saamelaisilta suomalaisille.
Puheidensa tueksi Tenolaakson saamelaisnuoret perustivat kesällä Moratorion. Heidän julistamallaan alueella Norjan ja Suomen valtioiden välinen sopimus ei ole voimassa. Jotkut kalastajista myös tahallisesti rikkoivat kalastussääntöä ja ilmoittivat siitä poliisille, tavoitteenaan päästä käräjöimään asiasta ja saada muutos lainsäädäntöön.
Alkuperäiskansan vahvat väittämät eivät voineet jäädä poliitikoilta kuulematta, ja heitä kävikin Utsjoella viime kesänä harvinaisen tiuhaan. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä myönsi, että saamelaisia kuultiin säännön valmistelussa liian myöhään ja että ”sellaisissa asioissa pitäisi olla tarkka”. Kalastussääntöön, tai siitä aiheutuneiden haittojen korvauksiin, hän ei kuitenkaan luvannut muutoksia ”ainakaan vielä”.
Kun puhutaan saamelaisten perinteisistä kalastusmuodoista, puhutaan muustakin kuin ruoan hankkimisesta.Vanhemmilta sukupolvilta perityt taidot ovat rakentaneet muun muassa Aslat-Jon Länsmanin saamelaisuutta. Hän ei ole lähtenyt etelään opiskelemaan, vaan hänestä on kotona kasvanut se, kuka hän on. Kalastaja. Kerääjä. Poromies.
Länsman on nuori mies, pienen pojan isä. Hän elää tätä päivää, ymmärtää sekä nykyajan elämän vaatimukset, että kulttuuriperintönsä rikkauden. Hän haluaa jatkaa kalastusta, mutta ei se ole samanlainen harrastus kuin huuliharpunsoitto. Hankittuja verkkoja pitää pystyä myös käyttämään.
Länsman on yksi harvoista, jotka pitäisivät perinnettä yllä, jos voisi. Kalastaja ei ole saamelaisnuorten toiveammattien top 10 -listalla. Harva vanhempikaan saa siitä pääasiallista toimeentuloaan.
Lumi laskeutuu nyt Tenolla ja kalastuskausi menee jäähylle. Raimo Guttormin mukaan kevät oli aiemmin Tenolla iloista, yhteisen tekemisen aikaa, jolloin kaikki tervasivat veneitään ja odottivat, että pääsevät joelle. Tulevaa kevättä ihmiset jäävät odottamaan hämmennyksen vallassa. Moni miettii, mitä uskaltaa naapurin kuullen puhua. Kenen lohet ne olivat, jotka katosivat? Kuka saa ensi keväänä kalastaa?