Järjestöt: Reilummat pelisäännöt kansainväliseen kauppaan

Suomalaisjärjestöt haluavat, että EU:n ja Suomen kauppapolitiikka käännetään oikeudenmukaisempaan suuntaan. Tällä hetkellä kansainvälinen kauppa ja ihmisoikeus- sekä ympäristösopimukset törmäävät toisiinsa, ne sanovat.

Suomen ja EU:n kauppapolitiikka pitää kääntää uuteen, kestävään suuntaan, vaativat suomalaiset järjestöt. Ne ovat julkaisseet uuden vision, jossa esitellään, miten reilumpaan kauppaan päästään.

Järjestöjen mielestä YK:n vuonna 2015 hyväksytyt kestävän kehityksen tavoitteet pitäisi ottaa selkeämmin kauppapolitiikan lähtökohdaksi.

”Kaupan pelisäännöt ovat tällä hetkellä ristiriidassa kestävän kehityksen periaatteiden ja kansainvälisten ihmisoikeussitoumusten kanssa”, toteaa Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehyksen vaikuttamistyön koordinaattori Elina Mikola järjestön tiedotteessa.

Järjestöjen mukaan tällä hetkellä kansainvälistä kauppaa ohjaavat säännöt ja sopimukset ovat esimerkiksi sanktioituja, toisin kuin ihmisoikeus- ja ympäristösopimukset. Näin ihmisoikeus- ja ympäristönäkökohdat voivat jäädä yritysten ja investoijien intressien varjoon, ne toteavat.

Visiossa esitetään muun muassa ilmastonmuutoksen vastaisten toimien ja yritysvastuun edistämistä osana kauppapolitiikkaa sekä kauppasopimuksia koskevien neuvotteluprosessien avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämistä. Lisäksi niiden mielestä on varmistettava, että kauppasopimukset eivät kavenna poliittista liikkumavaraa kestävän kehityksen edistämiseksi.

Kauppapolitiikan säännöistä keskustellaan muun muassa joulukussa, kun Maailman kauppajärjestön 11. ministerikokous järjestetään Buenos Airesissa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!