Kestävän kehityksen kokous: Sitoumuksia, haasteita ja äitiyspakkauksia

YK:n kestävän kehityksen seurantakokouksessa jopa 43 maata raportoivat toimistaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Sitoumuksista huolimatta toimet ovat kuitenkin tähän asti olleet riittämättömiä. Kokouksessa esiteltiin myös suomalainen äitiyspakkaus muistutuksena lisääntymis- ja seksuaalipalveluiden tärkeydestä.

YK:n kestävän kehityksen seurantakokous eli High-level Political Forum (HLPF) päättyi keskiviikkona New Yorkissa. Yhteensä 43 valtiota raportoi toimistaan kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi. Lukua voi pitää hyvänä, sillä raportointi on vapaaehtoista. Vapaaehtoisuuden pelättiin vesittävän seurannan kokonaan.

Kyseessä oli jo toinen seurantakokous sitten vuonna 2015 voimaan tulleen YK:n kestävän kehityksen suuntaviivoja kartoittavan Agenda 2030 -toimintaohjelman jälkeen. Teemana olivat tänä vuonna köyhyyden poistaminen ja hyvinvoinnin lisääminen maailmassa.

Kokouksen yhteydessä julkistetun Sustainable Development Goals 2015 -raportin mukaan toimet kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi ovat toistaiseksi kuitenkin olleet riittämättömiä. Vaikka äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on vähentynyt huomattavasti viimeisten 20 vuoden aikana, arviolta yli 700 miljoonaa ihmistä elää edelleen alle 1,9 dollarilla päivässä.

Raportti muistuttaa, että ilmastonmuutosta ei ole toistaiseksi saatu hidastumaan. Ilmakehän lämpeneminen tulee lähivuosina lisäämään kuivuutta ja muita luonnonkatastrofeja. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös maailman meriin, jotka kärsivät ylikalastuksesta ja saasteista. Luonnon monimuotoisuutta tukevat elinympäristöt katoavat hälyttävää vauhtia kaikkialla maailmassa.

Vaikka Yhdysvallat lyö kapuloita rattaisiin esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveystyön edistämiseksi, muut maat vaikuttavat olevan entistä sitoutuneempia työhön näiden ongelmien ratkaisemiseksi. 

Valtioiden edistymistä seuraavan SDG Index 2017 -raportin mukaan Pohjoismaat ovat suoriutuneet parhaiten kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa. Suomi sijoittuu indeksillä kolmanneksi heti Ruotsin ja Tanskan jälkeen. Pohjoismaiden pisteitä laskivat kuitenkin esimerkiksi suuret ilmastopäästöt ja ympäristön tilan heikkeneminen.

Äitiyspakkaus valokeilassa

Suomen ulkoasiainministeriö, Namibia ja lastenoikeusjärjestö Plan Suomi järjestivät kokouksessa myös sivutapahtuman ”Miksi vauvojen pitäisi nukkua laatikoissa”, jossa esiteltiin suomalaista äitiyspakkausta.

Kontrastina suomalaisen äitiyspakkauksen vierellä esiteltiin 11-vuotiaille lapsiäideille suunnattu pakkaus, joka muistuttaa, että valtaosalla äärimmäisessä köyhyydessä elävistä tytöistä ei ole sosiaaliturvaa tai pääsyä terveyspalveluihin.

Tempauksella haluttiin kertoa, miten tärkeää on tukea lasten sekä äitien hyvinvointia ja millaisiin ratkaisuihin Suomessa on asiaan päädytty. Samalla haluttiin myös kertoa, miten tärkeää on pitää huolta myös seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluista, jotta nuoret tytöt saavat tietoa esimerkiksi ehkäisystä.

Taloudelliset paineet ja tiedonpuute ovat monesti syitä lapsiavioliittoihin ja lapsiäitiyteen. Edelleen arviolta 14 miljoonaa 15–19 -vuotiasta tyttöä synnyttää lapsen vuosittain. Heidän todennäköisyys kuolla raskauden aikana tai synnytykseen on kaksi kertaa suurempi kuin aikuisella naisella.

Monet maat Suomi mukaan lukien haluavat satsata seksuaali- sekä terveyspalveluihin kehitysmaissa etenkin nyt, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kieltäytynyt rahoittamasta näiden parissa työskentelevää YK:n väestörahasto UNFPA:ta.

 

Juttua on korjattu 24.7. lukujen osalta: 44 valtion sijaan 43 maata raportoi edistymisestään kestävän kehityksen tavoitteissa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!