”Ihmiskaupassa on kyse ihmisoikeusrikoksesta. Espanjassa asiaan suhtaudutaan erittäin kevyesti, koska suurin ihmisistä ei katso sen taakse. Arjessa näyttäytyvä ilmiö – kadunkulmissa, puistoissa, klubeilla ja moottoriteiden varsilla seisoskelevat naiset – nähdään ainoastaan prostituoituina”, sanoo Mabel Lozano, Helsingin Cinemaissi-festivaalilla vieraileva espanjalainen dokumentaristi.

Lozanon Chicas nuevas 24 horas/Uusi tyttö vuorokauden ympäri tarkastelee ihmiskauppaa bisneksen alkupäästä loppupäähän. Kyseessä on bisnes, jossa kaikki tuottaa voittoa, koska nuoren naisen ruumis voidaan myydä useasti saman päivän aikana.

Dokumentissa liikutaan Espanjan ohella neljässä Etelä-Amerikan maassa: Perussa, Kolumbiassa, Paraguayssa ja Argentiinassa. Noista maista tuhannet tytöt ja naiset lähtevät vuosittain Eurooppaan huijattuina, uuden elämän toivossa.

Heitä ajaa epätoivo, olemattomat tulevaisuudennäkymät, köyhyys ja perusoikeuksien, kuten koulutuksen, puute.

Kun puhutaan asiakkaista, Lozanon mukaan kyse on maskuliinisuuden malleista. ”Esimerkiksi Espanjassa on ihan tavallista, että mies ajattelee: ostanpa kokiksen ja seksiä, tai otanpa oluen ja vähän seksiä. Tarvitaan siis uudenlaista ajattelua: että et ole yhtään enemmän mies ja kovempi jätkä, jos ostat seksiä.”

Tuo itselleen virvokkeita ja viihdykkeitä halajava mies harvoin ajattelee omaa nautintoaan pidemmälle. Että hän on osa maailmanlaajuista bisnestä, jossa liikkuu vuosittain 30 miljoonaa euroa.

Mutta eivät ainoastaan miehet – asiakkaat – ole ihmiskauppaa pyörittäviä, mahdollistavia ja rahoittavia roistoja, Lozano muistuttaa.

”Myös me naiset olemme. Me käännämme katseemme muualle, koska nuo itseään myyvät naiset, nuo uhrit, ovat toisia naisia – he eivät ole me. Vai onko muka kukaan sinun ystäväsi myynyt itseään?” Lozano polemisoi.

”Yksi brasilialainen prostituoitu sanoi minulle: Aina meille sanotaan, että prostituutio on maailman vanhin ammatti. Että sitä on ollut aina. Mutta aina ihmiset ovat myös tehneet tätä: kääntäneet katseensa muualle.”

Katseen toisaalle kääntämisen sijaan Lozano peräänkuuluttaa naisilta osallisuutta, valistamista, tiedon välitystä, kasvatusvastuuta.    

”Ihmiskaupan taustalla on paljon tietämättömyyttä – sen kaikilla tasoilla, niin tarjonnan kuin kysynnän päässä.”

Lozanon mukaan on kasvatettava lapset tasa-arvoisiin ihmissuhteisiin ja terveeseen seksuaalisuuteen, jolla ei ole mitään tekemistä pornografian kanssa.

”Kodeilla on tässä kaikkein ratkaisevin tehtävä. Ja ne, jotka eivät saa näitä oppeja kotoa, tarvitsevat valistusta ja tietoa. Sitä työtä itsekin teen kiertämällä erilaisia yhteisöjä.”

Dokumentti on käännetty englannin lisäksi muun muassa guaraniksi ja ketsuaksi, jotta Etelä-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvat tytöt saisivat tarvitsemansa tiedon.

Lozano on saanut dokumentistaan useita kansainvälisiä palkintoja. Suurimpana palkintona hän pitää kuitenkin sitä, että yksi dokumentin naisista, ihmiskaupan uhriksi joutunut Estela, on nyt vapaa syytöksistä, jotka häntä vastaan oli nostettu lähtemistä varten otetun lainarahan ja velkojen vuoksi.

Lozano sanoo, että koskaan maailmanhistoriassa ihmisen hinta ei ole ollut niin alhainen kuin nyt.

Lozano vertaa ihmiskauppaa huumekauppaan. Molemmissa vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. ”Niin kauan kuin rikkaat ihmiset ostavat huumeita ja ihmiskehoja, niitä heille myös myydään.”

Ihmiskaupassa voiton tavoittelua maksimoidaan niin, että nuoret tytöt kulutetaan täysin loppuun. Dokumentissa on naisia, jotka palvelevat 40 asiakasta yössä. Viimeisiltä asiakkailta he saattavat saada palkaksi viisi euroa.

”50 prosenttia maailman ihmisistä palvelee orjina toiselle 50 prosentille”, juuri Nigeriasta kotiutunut Lozano lataa.

Nigeriassa ihmiskauppa leviää tällä hetkellä epidemian lailla. Maassa on 160 miljoonaa ihmistä – suurin osa hyvin köyhiä, ohjaaja sanoo.

”Nigeriassa on valtavat ihmiskauppaverkostot. Noilla naisilla kestää kaksi vuotta tulla Eurooppaan. Kun he vihdoin ovat täällä, heidät on raiskattu ja hakattu satoja kertoja”, Lozano sanoo.

Suomeenkin on päätynyt nigerialaisia naisia, ihmiskaupan uhreja, joita maahanmuuttovirasto on palauttanut ilman tutkimustyötä lähtömaihinsa – suoraan takaisin suden suuhun.

Kotiin palatessaan naiset eivät kerro kokemaansa perheilleen – eivätkä perheet ikimaailmassa paljastaisi omia tyttäriään, Lozano sanoo. Palaajilla on niskassaan stigma. Jos yhteisö tietää heidän myyneen itseään, hän on merkitty nainen.

”Huomatkaa, että näemme dokumentissa alastomia naisia. Mutta heidän alastomuutensa on paljon syvempää. Heiltä on riisuttu muukin kuin vaatteet: ihmisoikeudet.”